Jussi Järventaus ja Jyrki Mäkynen kertovat, mitä paikalliselle sopimiselle tapahtui vuonna 2016.
15.2.2024 klo 13:03
Uutinen

Miksi vuoden 2016 paikallisen sopimisen malli ei kelvannut Yrittäjille – ”Sopiminen olisi estynyt valtaosalla työpaikkoja, ja malli olisi ollut yrityksiä ja työntekijöitä syrjivä”

Viime päivien keskusteluissa on noussut esiin, miksi Suomen Yrittäjät ei hyväksynyt vuonna 2016 esitettyä paikallisen sopimisen mallia.

Suomen Yrittäjät ei vuonna 2016 hyväksynyt silloista paikallisen sopimisen mallia. Silloisen kilpailukykysopimuksen kompromissiesitys olisi Yrittäjien mukaan käytännössä johtanut sekä työnantajien että työntekijöiden järjestäytymispakkoon.

Tarjotun mallin ns. luottamusmieslukon takia paikallisesti työpaikoilla olisi pystynyt sopimaan vain luottamusmies eli työntekijöille olisi syntynyt velvoite järjestäytyä tiettyyn ammattiliittoon, jotta luottamusmies ylipäätään voitaisiin valita. Valintaan olisivat voineet osallistua vain samaan ammattiliittoon kuuluvat työntekijät.

Suomen Yrittäjien johtaja Janne Makkula työskenteli jo tuolloin yrittäjäjärjestössä. Hänen mukaansa vuonna 2016 ehdotettu malli olisi ollut syrjivä.

− Sopiminen olisi estynyt valtaosalla työpaikkoja, ja malli olisi ollut yrityksiä ja työntekijöitä syrjivä, Makkula sanoo nyt.

Järventaus kumoaa Fjäderin väitteet

Akavan entinen puheenjohtaja Sture Fjäder väitti keskiviikkona viestipalvelu X:ssä, että Suomen Yrittäjien silloinen toimitusjohtaja Jussi Järventaus olisi sopimuksen ”kuitannut”, ja sitten Mikael Pentikäisen tultua hänen seuraajakseen jälkimmäinen olisi ilmoittanut, ettei asia käykään.

Jussi Järventaus kiistää Fjäderin väitteet.

− Täysin perättömiä väitteitä. Mitään tällaista luottamusmiehen kautta sopimista ei todellakaan ole kuitattu, Järventaus sanoo.

− SY toimi täysin oikein torjuessaan paketin, Järventaus jatkaa.

Päätöksen esityksen hylkäämisestä vuonna 2016 teki Suomen Yrittäjien tuolloinen hallitus. Yrittäjäjärjestön tuolloinen puheenjohtaja Jyrki Mäkynen lähetti keskiviikkona Facebook-kirjoituksessaan terveisiä SAK:n puheenjohtajalle Jarkko Elorannalle.

− Malli, jolla olisitte lukinneet kaiken suomalaisilla työpaikoilla tapahtuvan sopimisen liittojen totaalin vallan alle ja jolla olisitte halunneet syrjiä suomalaisten työpaikkojen ihmisiä, jotka ovat käyttäneet perustuslaillista oikeutta olla kuulumatta ammattiyhdistykseen. Halusitte asettaa itsenne perustuslain yläpuolelle. Tuon kaatamiseen ei tarvittu onneksi kenenkään veto-oikeutta, Mäkynen kirjoitti keskiviikkona Facebookissa.

− Olin tekemässä tuota päätöstä SY:n puheenjohtajana ja olen ylpeä siitä, Mäkynen jatkoi kirjoituksessaan.

Tähän SY olisi ollut valmis

Suomen Yrittäjät olisi vuonna 2016 ollut valmis hyväksymään lainsäädännön pohjaksi mallin, jonka mukaisesti paikallisen sopimisen työntekijöitä edustavaksi sopijakumppaniksi hyväksytään luottamusmiehen ohella myös työsopimuslain mukainen luottamusvaltuutettu tai muu henkilöstön valitsema edustaja. Lisäksi Suomen Yrittäjät katsoi vuonna 2016, että paikallinen sopimus on voitava työntekijöiden näin halutessa tehdä työnantajan ja henkilöstön kanssa yhdessä.

− Muutaman työntekijän yrityksessä ei välttämättä ole yhtään ammattiliittoon kuuluvaa työntekijää. Näille työpaikoille syntyisi järjestäytymispakko, jotta voitaisiin sopia niistä asioista, joissa työehtosopimus edellyttää luottamusmiestä, Yrittäjien tuolloinen puheenjohtaja Jyrki Mäkynen perusteli vuonna 2016.

− On vaikea ymmärtää, miksi pienissä yrityksissä ei voitaisi sopia saman pöydän äärellä ilman välikäsiä tai liittojen ohjausta, Mäkynen jatkoi tuolloin.

Vinkkaa meille juttuaihe!

  • Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Mikko Heino
Mikko Heino