YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Neljä yrityskaupan asiantuntijaa löi hynttyyt yhteen – Fyyrasta haluttiin rakentaa täysin omannäköinen yritys
Keski-Suomen yrityskauppamarkkinoille nousseen uuden toimijan tarina on lähtökohdiltaan tutun kuuloinen. Tuomas Laukkala, Juuso Jokinen, Tommi Taimisto ja Joel Lahti tapasivat työelämässä, kemiat kohtasivat, ideat syttyivät ja matka kohti yhteistä yritystä alkoi.
Fyyra Corporate Finance Oy:n asiantuntijat tarjoavat yrityskauppojen neuvonantoa laajalla arsenaalilla ja monipuolisella kokemuksella.
-Jossain vaiheessa tuli sellainen fiilis, että tässä alkaa olla tukevasti kokemusta alalta ja koossa hyvä porukka saman henkisiä, samassa tilanteessa olevia kavereita. Siitä lähti ajatus, että voitaisiin laittaa pystyyn yritys, joka tarjoaa yrityskauppojen neuvonantoa omannäköisellä tavalla, taustoittaa Tuomas Laukkala.
Vaikka palkkatyöt kohtelivat nuoria miehiä kaikin puolin hyvin, on yrittäjyys nostanut kehittämisen ja tekemisen motivaation aivan uudelle tasolle. Yrityskokonaisuutta on rakennettu tiiviisti yhdessä ja vastuu valinnoista on tuntunut mielekkäältä.
-Alkutaipaleella parasta on ollut se, ettei ole ollut mitään raameja, Laukkala kiteyttää.
Tuoreiden yrittäjien mukaan koossa on nyt sellainen porukka, jolla on draivi kohdallaan ja osataan katsoa asioita boksin ulkopuolelta.
-On vaikuttanut valtavasti motivaatioon, kun saa toteuttaa itseään. Kun tulee kehitysajatuksia, niitä pääsee heti viemään eteenpäin. Asiat, jotka ovat jo aiemmin olleet hyviä, saadaan entistä paremmiksi, Juuso Jokinen hehkuttaa.
Fyyran osaaminen perustuu neljään osakkaaseen, jotka kaikki ovat toimialan asiantuntijoina konkareita. Takana on tuhansia asiakaskontakteja ja puhelinkeskusteluja. Yrityksen brändi halutaan rakentaa niin, että osaaminen on kärki kaikessa näkyvyydessä.
-Olemme miettineet tarkkaan, miten esittelemme itsemme uudella brändillä. Materiaaleihin on nähty paljon vaivaa ja olemmekin saaneet niistä paljon hyvää palautetta heti alkuvaiheessa, Jokinen kertoo.
Yrittäjärooli on mieleinen
Kaikille Fyyran osakkaille yrittäjyys ei ole tullut äidinmaidossa. Toimialalla partneruuteen perustuva yrittäjyys on kuitenkin tuttu ja luonteva tapa toimia, joten yrittäjäksi hyppääminen oli kaikille mielekäs päätös.
Juuso Jokisella yrittäjänä toimimisen mahdollisuus oli pyörinyt mielessä jo aiemmin.
-Kun tämä kuvio tuli eteen, ei hetkeäkään mietityttänyt. Nyt saa hymyssä suin tehdä hommia!
-Ympäriltä on kannustettu ja innostettu yrittäjyyteen, ja kyselty miksette tee yrittäjinä, Tuomas Laukkala paljastaa.
Fyyran uusissa toimitiloissa Ylistönmäellä on ollut vilskettä nyt neljän kuukauden ajan. Toiminnasta on tullut paljon hyvää palautetta ja ympäristön tuki on ollut tärkeä motivaatiotekijä. Yrittäjän vapaudesta otetaan kaikki irti.
-Vaikka edellisessäkin työpaikassa oli vapaus tehdä niin nyt yrittäjänä kokonaisuus on täysin omissa käsissä. Jos joku asia hiertää, ei muuta kuin katsoo peiliin ja korjaa, Laukkala nauraa.
– Yrittäjänä tekeminen antaa joustovaraa siihen miten toimitaan ja mitä voidaan tarjota, Jokinen täydentää.
Syyskuussa 2025 Y-tunnuksensa saaneiden yrittäjien mukaan Fyyra on ottanut liiketoiminnallisesti räjähtävän startin. Yrityskauppojen neuvontapalveluissa keskitytään pääosin myyntitoimeksiantoihin, mutta myös muuta on tehty.
-Yrityksen myynti ulkopuoliselle on vahvinta osaamistamme, Laukkala toteaa.
Yrityskauppa on hyvin henkilökohtainen tilanne, jossa neuvonantajan ja asiakkaan henkilökemioiden on syytä kohdata. Yrittäjäura ja omistajuus päättyy kuitenkin kaikissa tapauksissa tavalla tai toisella, ja siihen kannattaa varautua.
-Yrittäjällä pitäisi olla koko yrittämisen ajan visio siitä, miten yritystoiminta tulee päättymään. Jos myymistä ei mietitä vaihtoehtona tai siihen herätään liian myöhään, haasteet lisääntyvät, Laukkala neuvoo.
-Jos yritystoiminnalle ei ole jatkajaa, eläköitymisvaiheessa yrityskauppaan valmistautumiseen tulisi tehdä 3-5 vuoden suunnitelma. Jos yritys dokumentteineen on myyntikunnossa, yrityskauppaan saa varata aikaa puolesta vuodesta vuoteen.
Jos itsellä on vaikeuksia selvittää mikä ratkaisu olisi paras, kannattaa kääntyä asiantuntija puoleen.
-Koskaan ei voi olla suunnittelussa liian ajoissa liikkeellä, Juuso Jokinen muistuttaa.
-Koskaan ei voi tietää, vaikka ostaja joskus kolkuttaa ovella rahat taskussa. Osaatko silloin sanoa onko myyminen fiksu ratkaisu, Laukkala puolestaan heittää.
Fyyralla katse tulevaisuuteen
Lopettavia yrittäjiä on tällä hetkellä paljon, joten yritysmaailman rakenteen muutos kaipaa neuvontapalveluja. Lisäksi pohjoismaisilla pääomasijoittajilla on kerättynä sijoitettavia pääomia merkittävästi aiempaa enemmän, mikä lisää ostajapuolen kysyntää yrityskauppamarkkinoilla. Fyyra rakentaa omannäköistään tarinaa eläköityvien tai muuten yrityksen omistajuudestaan luopuvien auttamisessa.
-Tehtävänämme on löytää ratkaisu jokaiselle yritystoiminnan päättämistä pohtivalle yrittäjälle, Laukkala kuvailee.
Markkinoilla on sen verran painetta, että Fyyran laajentuminen on hyvin todennäköistä.
-Kai se on tunnustettava, että neljä meitä on nyt, mutta toimistolta löytyy kuusi työpistettä. Olisihan se hienoa toimia työllistäjänä, saada lisää työkavereita ja jakaa yrittäjyyden positiivista kulmaa.
Alkuvaiheessa Fyyra haluaa kuitenkin keskittyä omiin vahvuuksiinsa ja pitää tarjottavien palvelujen määrän hallittavissa. Tarvittaessa vinkataan asiakkaalle laajasta osaajaverkostosta pätevä kollega avuksi. Ajatukset pidetään kuitenkin avoinna ja kokemuksien kautta arvioidaan mitä palveluita kannattaa ottaa omaan tarjontaan.
-Linjaus on se, että toiminta on reilua, seisotaan oman tekemisen takana tällä nykyisellä monipuolisella profiililla, Juuso Jokinen kuvailee.
Ilman ponnisteluja fyyralaiset eivät kuvittele selviävänsä menestyvinä yrittäjinä. Jokainen projekti pitää aktiivisesti myydä ja jokainen asiakas on yksilö. Jokainen projekti hoidetaan huolella ja asiakasta kohdellaan kuin kukkaa kämmenellä.
-Teemme kaikki yritysjärjestelyt anonyymeina ja tarvittavat julkistukset tehdään vasta kauppojen jälkeen, Laukkala painottaa.
Fyyra-nimi toimii Keski-Suomessa hyvänä keskustelun jään murtajana, mikä on tarina nimen takana? Kukaan fyyralaisista ei tunnustaudu ruotsin kielen taitajaksi.
–Taimiston Tommi sen taisi keksiä, ja siitä tuli vitsi, että ei osata edes numero nelosta kirjoittaa ruotsiksi.