Oppimisen sietämätön keveys

Rakennusalan pitkän linjan duunarina sekä yrittäjänä olen nähnyt alan koulutuksen käyneen läpi suuren muutoksen viimeisen viiden vuoden aikana. On toteutettu toisen asteen koulutuksen muutos ja sen seurauksia opiskelu- ja työelämään tutkitaan.

Aikaisemmin, kun vielä vanhat ammattikoulut olivat voimissaan, oppilas kulutti koulunpenkkiä hyvinkin ahkerasti ainakin ensimmäisen vuoden. Päntättiin matikkaa, fyssaa ja hieman kemiaakin ainakin viikonloppuisin kaverien kanssa. Teoria oli tietenkin pojankoltiaisten mielestä jonninjoutavaa ajan hukkaa.

Kesälomalla sitten itse kukin pääsi soveltamaan oppimiaan teorioita ja tekniikoita kokeneemman ja varttuneemman työkaverin kanssa. Duunia paiskittiin pari kuukautta ja sitten vähän lomailtiinkin. Joskus harjoittelu tapahtui jopa palkatta, jotta saatiin jalka oikean oven väliin. Tehtiin uhrauksia! Silloin kuitenkin opettajat vaativat ja pojat kuuntelivat, kuka mitenkin. Aina siitä kuitenkin jotakin tarttui matkalle mukaan ja paljon oli kiinni siitä, kuinka asia oppilaille tarjottiin. Itsekin muistan niitä tiukimpia opettajia lämmöllä, sillä he kuitenkin vaatimalla vaatimat oppimaan ja saivat minutkin muistamaan.

Mennäänpä tähän päivään. Huomaamme jotakin isoja asioita tapahtuneen tuolla toisen asteen koulutuksessa. Koulutusvastuuta on siirretty voimakkaasti oppilaitoksilta yrityksille sekä yrittäjille. Mieleen tulee se, että oppilaat halutaan sysätä mahdollisimman pian opiskelun alkamisen jälkeen yritysten hoteisiin työssä oppimaan. Totta tuokin ja sanotaanhan sitä, että työ tekijäänsä opettaa. Kuitenkin olemme vuosien varrella tehneet useita oppisopimuksia paikallisen oppilaitoksen ja oppilaan kanssa saamatta sitä tukea mitä yrittäjille luvattiin koulutusta uudistettaessa. Me emme ole ainakaan saaneet mitään ohjeita tai perehdytystä oppisopimusasioissa tai oppilaan kohtaamisesta oppimistilanteessa. Ehkäpä sitä jostain löytyisi jos oikein jaksaisi ja yrittäjänä ehtisi etsiä.

Ongelman työssäoppijan ja perehdyttäjän välille luo se, että perehdyttäjällä ei ole aavistustakaan koulutettavan tieto- tai taitotasosta. Näin ollen hänen on oltava tarkkana mitä ja kuinka vaativia hommia oppijalle annetaan. Rakennuksilla kuitenkin käytetään paljon erilaisia koneita ja työturvallisuus on tärkeä osa työtämme! Onko oikein sälyttää tämä opastus tai mentorointi yritykselle tai yksittäiselle työntekijälle?

Työntekijällä on kuitenkin velvollisuus hoitaa oma työnsä ensisijaisesti. Ei meillä ole erikseen opettajaa kellekään.

Olemme törmänneet koulutusasioihin myös asiakkaidemme keskuudessa. Muutamalla työmaalla meille on kylmästi ilmoitettu, että meidän työmaalla ei harjoitella vaan pitää olla ammattimiehiä. No ei niitä toisaalta tule, jos ei harjoittele.

Olisiko tässä tiedottamisen tarvetta ja ohjeistusta suurelle yleisölle!

Lopuksi kuitenkin muistutan, että mm. Sveitsin kelloteollisuuden menestys perustuu pitkälti oppisopimusjärjestelmään, joten tarvinnee tutkia sitä lisää.

Hannu Saarelma
hallituksen jäsen
Lohjan Yrittäjät ry