Mari Kinnunen ja Tuija Aro Orivesi liikenne
4.8.2022 klo 10:30
Uutinen

Orivesi on panostanut raideliikenteeseen

Ei se kauaa kestä. Nimittäin junamatka Tampereelta Orivedelle. Ei edes puolta tuntia. Hyppäsin Tampereelta 8.06 lähtevään kiskobussiin, ja pois jäädessäni kello on vasta 8.35. Eikä hintaakaan pahana voi pitää. Noin viikko etupeltoon ostettuna lippu maksoi 2,80 euroa.

Koko matkan ainoa haaste ja erheen mahdollisuus oli siinä, että osaisin jäädä pois oikealla asemalla. Valitsemani kiskobussi pysähtyy nimittäin Oriveden kohdalla kahdesti, ensin varsinaisella juna-asemalla ja myöhemmin vielä Oriveden Keskusta -seisakkeella. Jälkimmäinen on valintani, sillä sieltä pystyn tekemään matkan kaupungintalolle jalkapatikassa. Reilu viisi minuuttia ja olen jo paikalla. Reippaasti etuajassa. Minun kanssani juna-asioista ovat päässeet turisemaan Oriveden elinvoimajohtaja Tuija Aro sekä Mari Kinnunen, joka hoitaa kaupungin logistiikka-asioita.

Pilotti toi uusia vuoroja

Oriveden raideliikennepanostukset saivat vauhtia pari vuotta sitten. Orivesi oli nimittäin yksi pirkanmaalaiskunnista, joka otettiin mukaan 2020-luvun taitteessa alkaneeseen lähijunaliikenteen pilottikokeiluun. Käytännössä se tarkoitti lisää Tampereen ja Oriveden välisiä junavuoroja.

– Meille tuli neljä junavuoroaparia lisää, kun lähijunien lisäksi myös muutama aiemmin tästä ohi ajanut kaukojuna saatiin pysähtymään meillä, kertoo Mari Kinnunen.

Yhteensä se nosti päivittäisen vuoroparien määrän jo neljääntoista. Vertailumielessä ajoitus oli pilottihankkeelle kenkuin mahdollinen, sillä hyvin pian sen alkamisen jälkeen alkoi myös pandemia.

– Se kyllä sotki pahasti asiaa, sillä etätyösuositukset ja muut vähensivät ihmisten liikkumista selvästi. Oli siis hyvin vaikea saada vertailukohtaisia tuloksia, Aro kertoo.

Orivesi liikenne Tampereen juna
KYLLÄHÄN SE kiskobussi asemalla vähän piskuiselta pitkien pendolinojen ja kaksikerrosvaunujen vierellä näytti, mutta asiansa se ajoi mahtavasti. Paluumatkalla tyhjiä istuimia ei juuri jäänyt.

Pääosin positiivista palautetta

Koska esimerkiksi etätyösuosituksesta luovuttiin vasta vähän aikaa sitten, ei kaksikolla ole esittää minulle selkeää numeraalista dataa lähijunaliikenteen käytöstä. Sen sijaan eri foorumeilla keskustelua on kyllä syntynyt. Toki soraääniäkin joukkoon mahtuu, mutta enemmän kuitenkin junapanostus on kerännyt ruusuja.

– Etenkin moni tänne vasta äskettäin muuttanut on ollut todellakin myönteisesti yllättynyt siitä, kuinka hyvin myös junamatkailu Tampereelle täältä toimii, hän kertoo.

Negatiivisempi palaute on puolestaan liittynyt pääosin yksittäisten vuorojen aikataulumuutoksiin. Sitäkin kun korona on kieputellut vähän suuntaan jos toiseen.

Yksi lippu riittää

Oriveden ja Tampereen välisen liikennöinnin kannalta junaliikenteeseen panostaminen oli myös eräänlainen pelastus. Korona nimittäin osaltaan vähensi Oriveden ja Tampereen välistä bussiliikennöintiä merkittävästi.

– Meillä oli aikaisemin Tampere– Orivesi välillä niin sanottuja penkkiostoja pitkän vuoron pikavuorobusseista. Ne bussivuorot hävisivät sitten koronan seurauksena lähes kokonaan, Kinnunen kertoo.

Kulkuyhteyksien kehittämiseen Orivesi on saanut tärkeän yhteistyökumppanin Tampereen seudun joukkoliikenteestä eli Nyssestä. Pääosa Oriveden joukkoliikenteestä on kuulunut kyseisen organisaation lippu- ja maksujärjestelmään vuodesta 2016, eli Orivesi on ollut tätä kautta mukana seudullisen liikkumisen kehittämisessä eri liikennemuodoilla.

– Hyvä puoli tässä yhteistyössä on sekin, että nyt eri matkat onnistuvat kätevästi yhdellä lipulla, kun junissakin voi matkustaa Nyssen lipputuotteilla, Kinnunen huomauttaa.

Hän on ollut Oriveden yhteyshenkilö Nyssen seututyöryhmässä kolmisen vuotta.

– Minun tehtäväni ryhmässä on viedä viestiä toisaalta meiltä sinne ja tietenkin tietoa sieltä tänne, hän kertoo.

Orivesi juna

Ilmainen parkki

Se bussiyhteyksien vähentymisessä on aiheuttanut jonkin verran kritiikkiä, että sen myötä Orivedeltä katosi vähenivät suorat yhteydet Tampereen yliopistollisen sairaalan alueelle, jossa käydään paljon töissä myös Orivedeltä. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus.

– Kokeilimme joulukuussa yhteyksiä ja otimme junan Tampereelle ja edelleen ratikan siitä rautatieasemalta sairaalalle. Nopeammin me perillä olimme näin kuin bussilla olisimme olleet, Kinnunen kertoo.

Varsin suosituksi on osoittautunut myös se, että Tampereella työssäkäyvät saapuvat Oriveden asemalle omalla autollaan ja hyppäävät siitä sitten junaan.

– Arkisin aseman parkkipaikka alkaa ajoittain käydä ahtaaksi, elinvoimajohtaja sanoo.

Asialle ei ole vielä tullut lopullista sinettiä, mutta tavoitteena on, että Oriveden aseman parkkipaikan kunnostustyöt saadaan tehtyä jo kuluvan kesän aikana. Yhteyden käyttäjien kannalta Orivedellä asemalla on sekin hyvä puoli, että heillä pysäköinti asemalla on täysin maksutonta. Eikä siihen ole suunnitteilla maksuja myöskään tulevan remontin yhteydessä.

Orivesi juna leimalaite
TÄSSÄ MATKAKORTTI leimataan ennen reissua.

Ja matka jatkuu

Junayhteyksien lisääntynyt määrä itsessään on hyvä asia, mutta vielä houkuttelevampi siitä saadaan, kun myös junamatkan jälkeisiä liikkumistarpeita pystytään täydentämään bussiliikenteellä. Tästä aseman ja keskustan välisestä liityntäliikenteestä käytetään muuten nimeä Nyssykkä.

Oriveden Keskusta -pysäkki nyt sijaitsee kävelymatkan päässä kaupungin ytimestä, mutta etenkin se varsinainen Oriveden asema, jonne ne kaukojunat pysähtyvät, on astetta kauempana keskustasta, reilun kolmen kilometrin päässä. Niinpä oleellisessa osassa kokonaisuutta on se, että asemalta pääsee jatkamaan myös eteenpäin. 2020 ja kevättalvella 2021 käynnissä oli kokeilu, jonka aikana asemalta tarjottiin bussiyhteydet joka ikiselle saapuvalle ja lähtevälle junavuorolle. Korona sekoitti tällöinkin volyymeja, mutta sen verran kokeilusta opittiin, että jatkoyhteydet on sen jälkeen osattu kohdistaa niitä eniten tarvitseville junille. Matkustajamääriä kuitenkin seurataan ja toimenpiteitä tehdään kehityksen mukaan.

– Yhden tai kahden matkustajan takia ei suuria siirtoja voida tehdä, mutta jos tarvetta tai näkyviä aukkoja ilmenee, niin tietysti niihin pyrimme reagoimaan, Aro ja Kinnunen kertovat.

Nyssykkä ei automaattisesti seiso asemalla odottamassa matkustajia, vaan se täytyy tilata.

– Tämä onnistuu tekstiviestitse tai soittamalla. Tällä hetkellä tilaus pitää tehdä tuntia ennen junamatkaa, mutta tavoitteena on, että se aika voidaan lyhentää puoleen tuntiin, Aro kertoo.

Toistaiseksi liityntäyhteys matkaa keskustan ja aseman väliä, joka on Oriveden asukastiheyden kannalta se kaikista oleellisin ratkaisu. Toisaalta sitäkin on mietitty, että 9-tien pohjoispuolella olevasta liityntäparkista tehtäisiin yhtälailla pysähdyskohde.

Orivesi juna ja matkustajat
PALUUMATKALLA TAMPEREELLE ennen puoltapäivää oli väkeä hyvin.

NoPa on Oriveden oma erikoisuus

Paikallisen liikenteen erikoisuutena Aro ja Kinnunen mainitsevat myös pikkubusseilla tapahtuvan NoPa-liikennöinnin. Se tulee sanoista Noudan ja Palvelen ja on ollut toiminnassa jo yli kaksi vuosikymmentä. Sitäkin on tosin vähän entrattu matkan varrella.

– Se lähti liikkeelle pääosin ikäihmisille tarkoitettuna palveluliikenteenä, mutta nyttemmin siitä on tullut myös osa avointa joukkoliikennettä. Reittejä on kaikkiaan kolme. Näitä kyytejä on alusta saakka hoitanut paikallinen Tokeen Liikenne.

–Tästä palvelusta ja kuljettajista tulee poikkeuksellisen paljon hyvää palautetta, Kinnunen kehuu.

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä 14.6.2022

Ville Kulmala
Ville Kulmala