29.12.2017 klo 10:59
Uutinen

Ostatko raketit firman laskuun? Ota huomioon nämä asiat verotuksessa

Ilotulitteet kannattaa ostaa firman laskuun, jos kyse on markkinointikuluista. Muussa tapauksessa ohjeistus ei ole yhtä selkeä.

Moni yritys järjestää asiakkailleen tai yhteistyökumppaneilleen ilotulitusnäytöksen uuden vuoden kunniaksi. Rakettien hankkimisen yhteydessä kannattaa perehtyä myös verottajan ohjeisiin.

Suomen verotuksessa ei ole tarkkoja säännöksiä ilotulituksen järjestämisestä. Verottajan ohjeistuksen mukaan asiakastilaisuuksien kohdalla harkitaan, onko kyse edustusmenoista vai esimerkiksi markkinointikuluista.

– Markkinointikulut voi vähentää verotuksessa kokonaan. Markkinointikuluista on kyse silloin, jos tilaisuudessa järjestettävä tarjoilu on vähäistä tai tavanomaista, Lauri Tuomarila Verohallinnon yritysverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksiköstä selvittää.

Ohjeistus ei ole yksiselitteinen. Jos tilaisuutta ei voida pitää tavanomaisena, se saattaa siirtyä edustuskuluihin.

– Edustusmenoista puolet on tuloverotuksessa vähennyskelpoista. Edustamisenkin on kuitenkin aina liityttävä elinkeinotoimintaan, ja tilaisuuden on kohdistuttava esimerkiksi asiakkaisiin tai liiketuttaviin, Tuomarila selventää.

Vähennyksiä vai ei?

Verohallinnon ohjeiden mukaan edustusmenojen tunnusmerkkinä on, että ne kohdistuvat ”yrityksen ulkopuolisiin tahoihin”. Yrityksen omaan henkilökuntaan kohdistuvia menoja ei pidetä edustusmenoina. Ohjeen mukaan esimerkiksi henkilökunnalle merkkipäivän tai pitkäaikaisen palveluksen vuoksi annetut lahjat eivät ole edustuslahjoja.

Rajanveto edustustilaisuuksien ja mainos- tai markkinointitilaisuuksien välillä ei ole läheskään ongelmatonta, koska vähennyskelvottomia edustuskuluja ja vähennyskelpoisia markkinointikuluja syntyy usein hyvin samanlaisissa tilaisuuksissa.

Verottajan ohjeiden mukaan dustustilaisuus on usein suljettu tilaisuus, kun taas mainos- ja markkinointitilaisuudet ovat yleensä valikoimattomalle asiakasjoukolle tarkoitettuja tilaisuuksia, joihin on vapaa pääsy.

Markkinointikulujen arvonlisäverot ovat vähennyskelpoisia, jos hankinnat liittyvät verolliseen toimintaan arvonlisäverolain mukaisesti. Edustuskulujen vähennysoikeutta on sen sijaan rajoitettu. Arvonlisäverolain mukaan vähennystä ei saa tehdä, kun hankinta koskee edustustarkoitukseen käytettäviä tavaroita ja palveluja. Kustannukset, jotka eivät ole luonteeltaan liiketoimintaan liittyviä, (esimerkiksi ylellisyys-, huvi- tai edustuskustannukset), jäävät vähennysoikeuden ulkopuolelle.

Kuva: iStockPhoto

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi