Jenna Antinmaa ja Riikka Ojanen ovat äskettäin siirtäneet ChocoSomnian isompiin liiketiloihin Oulun keskustassa. Kuva: Jaani Föhr
1.2.2022 klo 14:23
Uutinen

Oululainen suklaayrittäjä reklamoi Postille rikkoontuneesta paketista, sai hämmentävän vastauksen – ”Hiiri pääsi syömään nurkasta”

Tuoreen tutkimuksen mukaan kotimaisten verkkokauppojen asema on vahvistunut. ChocoSomnian yrittäjä kritisoi Postia pakettien vaurioitumisesta toimituksen aikana.

Oululaisen, käsityönä suklaata valmistavan ChocoSomnian tarina käynnistyi vuonna 2015 Riikka Ojasen rivitaloasunnon keittiöstä. Ojanen on entinen suuhygienisti, joka opetteli suklaanteon salat kotikeittiössään äitiyslomansa aikana.

Sittemmin yritys on kasvattanut toimintaansa ja operoi nyt yli 60 neliön liiketilaa Oulun ydinkeskustassa sekä tehdasta ja tehtaanmyymälää kaupungin laitamilla. Viime vuonna liikevaihto nousi yli puoleen miljoomnaan euroon.

Jenna Antinmaa tuli yrityksen osakkaaksi perustamisen jälkeen. Hän on nähnyt ChocoSomnian verkkokaupan kasvun.

Alku oli salamannopea.

– Kun korona tuli vuoden 2020 maaliskuussa, meillä oli verkkokauppa pystyssä yhdessä yössä, Antinmaa kertoo.

Yrityksessä oltiin sattumoisin kuvattu juuri uudet tuotekuvat jälleenmyyjille jaettavaa mainoslehteä varten. Antinmaalla oli kontakti ystävään, joka oli hieman aikaisemmin kertonut, että voisi auttaa verkkokaupan perustamisessa.

– Soitin välittömästi kyseiselle kaverille ja sanoin, että nyt voit laittaa verkkokaupan pystyyn. 

Kun kauppa avautui verkossa, tilausten määrä räjähti käsiin. 

– Koronapaniikissa ihmiset löysivät verkkokaupan ja halusivat tukea paikallisia yrityksiä. 

Tilauksia tuli yhden viikonlopun aikana 150, mikä laittoi pienen yrityksen sekaisin. 

– Lähdimme etsimään kirjekuoria ja postimerkkejä ja pyysimme kaverit avuksi postittamaan. Tuolloin meillä ei ollut vielä sopimusta Postin kanssa. Alkuvaiheessa kirjoitimme kaikki käsin, ennen kuin saimme verkkokaupasta suoraan seurantakoodillisen postituslapun, Antinmaa kertoo.

Tuore tutkimus povaa hyvää kotimaisille verkkokaupoille

Postin tuoreen tiedotteen mukaan verkkokaupan kasvu on yhä enemmän kotimaisten yritysten varassa. Kiinalaisten nettikauppojen osuus on vähentynyt. Muutosta selittävät Postin mukaan etenkin viime vuonna voimaan astuneet Brexit ja EU:n arvonlisäverouudistus. Tiedot selviävät kansainvälisen postialan järjestön International Post Corporationin (IPC) julkaisemasta verkkokauppatutkimuksesta.

– Kansainvälisessä verkkokaupassa on nähtävillä selkeä muutos. Koko korona-ajan verkkokauppa on kasvanut, ja nyt ostajat ovat siirtyneet enemmän kotimaan ja lähialueiden verkkokauppoihin. EU:n arvonlisäverouudistus astui voimaan heinäkuun alussa, joten sen vaikutus etenkin Kiinasta tilattujen tuotteiden määrään nähdään kokonaisuudessaan vasta tänä vuonna, Postin kansainvälisen verkkokaupan palveluiden johtaja Kaj Kulp kertoo.

EU-alueella astui vuoden 2021 alusta voimaan verkkokaupan arvonlisäverouudistus, jonka myötä kaikki EU:n ulkopuolelta tulevat tavaralähetykset pitää tullata ja niistä pitää maksaa arvonlisävero.  Aiemmin unionin ulkopuolelta tilatuista alle 22 euron lähetyksistä ei ole tarvinnut maksaa arvonlisäveroa.

Tutkimuksen mukaan lähes puolet suomalaisista verkko-ostajista kokee, että verouudistuksella on ollut vaikutusta omaan ostamiseen. 

Kiinnostus kotimaiseen tarjontaan verkossa on kasvanut Postin mukaan koko korona-ajan, eikä kasvu näytä pysähtyvän. Suomalaisista valtaosa (68 prosenttia) aikoo tutkimuksen mukaan ostaa enemmän kotimaisista verkkokaupoista. Myös lähialueiden suosio on nousussa. 

Jaajon video aiheutti myyntipiikin

Kun koronapandemia näytti hetkellisesti laantumisen merkkejä, verkkokauppa hiipui. Vuonna 2020 ChocoSomnia siirtyi 12 neliön liikkeestä keskustaan isompiin tiloihin. Jouluna verkkokauppa vilkastui uudelleen. Viime vuoden syksyllä verkkokauppa sai odottamattoman piristysruiskeen, kun Jaajo Linnonmaa julkaisi tubekanavallaan suklaa-aiheisen videon.

– Jaajo maisteli meidän suklaita tubekanavalla. Seurauksena tilauksia tuli kolmessa päivässä saman verran kuin normaalisti kymmenessä kuukaudessa, Antinmaa sanoo.

Taustalla oli Riikka Ojasen ja Jaajon tapaaminen Suomen Yrittäjien mainoskuvauksissa. Kyse ei kuitenkaan ollut kaupallisesta yhteistyöstä.

Tällä hetkellä oululaisyritys keskittyy verkkokaupan kehittämiseen, vaikka myymälällä on merkittävä rooli liiketoiminnassa.

– Meillä on edelleen myymälässä tuotteita, joita emme laita tarjolle verkkokauppaan.

ChocoSomnian, kuten monelle muullekin erikoisverkkokaupalle on tyypillistä, että tuotteita ostetaan kerralla enemmän kuin kivijalkaliikkeestä. Syynä on postikulu, joka oululaisyrityksen verkkokaupassa on kuutisen euroa. Ilmaisen tilauksen saa ostaessaan 50 eurolla, jolloin maksuton postitus on kannattavaa yritykselle.

– Osa verkkokaupoista tarjoaa toimitusta alle neljällä eurolla. Siinä yritys ottaa takkiin, sillä yksikään pieni verkkokauppa ei saa Postin palvelua niin halvalla. Meillä yhden suklaalevyn hinta on 7,50 euroa. Kun siihen tulee päälle yli kuuden euron postikulu, on selvää, että kuluttajan kannattaa tilata enemmän kerralla, Antinmaa selvittää.

Nousevana trendinä ovat suorat kotiinkuljetukset, jotka ChocoSomnia on ottanut käyttöön Budbee-palvelun kautta. 

Kritiikkiä Postille

Antinmaa myöntää, että yrityksen luottamus Postin palveluita kohtaan on viime aikoina laskenut. Syynä ovat toimituksen aikana vaurioituneet paketit, joista on koitunut vaivaa ja kuluja.

– Toimittajien vertailu on tällä hetkellä ajankohtaista. Esimerkiksi Matkahuolto on ottanut viime aikoina isompaa roolia markkinoilla, Antinmaa sanoo.

Hän muistaa erään tapauksen, jossa asiakas lähetti kuvan toimituksen aikana rikkoontuneesta suklaapaketista.

– Kun tein asiasta reklamaation Postille, sieltä tuli vastaus, että luultavasti hiiri on päässyt syömään paketin nurkasta. Kaikenlaisia perusteluja siis tulee.

Jos asiakas reklamoi tuotteesta, sen tilalle on yleensä lähetettävä uusi. Tapauksia on ollut viime aikoina enenevässä määrin.

Antinmaan mukaan herkimmin vaurioituvat postiluukusta mahtuvat pikkupaketit, joiden postituskulu on edullisempi. Isommat postipaketit menevät pääosin ehjinä perille.

Pauli Reinikainen