Antti Palola
2.6.2016 klo 13:07
Uutinen

Pääministeri ja STTK arvostelevat yrittäjiä – Pentikäinen vastaa

Suomen Yrittäjien päätös hylätä kompromissiesitys paikallisesta sopimisesta saa kritiikkiä niin pääministeri Sipilältä kuin STTK:n puheenjohtaja Antti Palolaltakin.

Suomen Yrittäjät hylkäsi keskiviikkona 1.6 hallituksen tekemän kompromissiesityksen paikallisesta sopimisesta. Esityksen mukaan paikallisen sopimisen sopijaosapuoleksi hyväksyttäisiin vain ammattiliittoon kuuluva luottamusmies myös työnantajaliittoihin kuulumattomissa yrityksissä, jos työehtosopimus sitä edellyttää. Yrittäjien mukaan työntekijöitä edustavaksi sopijakumppaniksi olisi hyväksyttävä myös luottamusvaltuutetut tai muut henkilöstön valitsemat edustajat.

Paikallinen sopiminen ei etene

Pääministeri Juha Sipilän mukaan yrittäjien päätös hylätä kompromissiesitys tarkoittaa sitä ettei paikallista sopimista uloteta järjestäytymättömiin yrityksiin eli työnantajaliittoihin kuulumattomiin yrityksiin.

–Minusta tässä ( Yrittäjien) päätöksessä ei ole järkeä, luonnehti pääministeri ratkaisua Verkk ouutisille eduskunnassa eilen.

Kansanedustaja Vartiainen moittii Sipilää

Tänään julkaistussa twitterissään kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen puolestaan arvioi hallituksen tyrineen raskaasti tärkeimmän työelämän uudistuksen. Vartiaisen mukaan minkään ministerin ei pitäisi haukkua Suomen Yrittäjiä järjettömiksi.

STTK:n Palola : SY kuin norsu posliinikaupassa

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola puolestaan vakuuttaa tänään blogissaan Verkkouutisissa, että vastoin populistista väitettä luottamusmiespakkoa ei ole eikä tule. Hänen mukaansa järjestäytymättömiä työnantajia ei myöskään velvoiteta järjestäytymään vastoin tahtoaan.

–Kilpailukykysopimuksen toteutuessa järjestäytymättömät yritykset olisivat saaneet nykytilaan verra ttuna merkittävän parannuksen paikallisen sopimisen toteuttamiseen. Luulisi, että yrittäjien etujärjestö olisi ollut tyytyväinen heidän pitkään ajamaansa asiaan, joka vihdoin oli toteutumassa. Muutos olisi tapahtunut hallitusti sopimusjärjestelmää kehittämällä, ei sen täydellisessä myllertämisellä, arvioi Palola.

Palolan mukaan moni on todennut SY:n käyttäytymisen muistuttavan norsun pyörähtelyä posliinikaupassa – siihen liittyvine seurauksineen.

– Käytännössä paikallinen sopiminen edistyy parhaiten, kun osapuolten välinen luottamus ja jatkuva vuoropuhelu ovat kunnossa ja työntekijöiden tiedonsaanti ja osapuolten osaaminen on turvattu. Toivon, että yrityksissä jatkossa panostetaan parempaan neuvottelukulttuuriin, luottamukseen ja johtamiseen, toivoo Palola.

Näin vastaa Pentikäinen arvosteluun

Toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen on hieman ymmällään niin pääministeri Juha Sipilän kuin STTK:n puheenjohtajan Antti Palolan yrittäjiin kohdistamasta arvostelusta. Pentikäisen mukaan yrittäjät arvioivat hallituksen kompromissiesitystä sillä tavoin kuinka Suomessa yritykset voisivat menestyä ja ihmiset saisivat töitä.

– En ihan kaikkea saamaamme arvostelua ymmärrä. Meillä ei ollut mitään mahdollisuuksia neuvotella hallituksen esityksestä. Se oli ota tai jätä- tarjous. Tarjosimme oikeudenmukaista, reilua, ei syrjivää ratkaisua, joka olisi paikallisessa sopimisessa ollut se, että sopijakumppani yrityksessä voisi olla luottamusmies, henkilöstön valitsemat edustajat tai koko henkilöstö, kertoo Pentikäinen.

Pentikäisen mukaan hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen esitys johtaisi hyvin järjettömään tilanteeseen monella työpaikalla.

– Sinulla voisi olla viiden hengen yritys : yrittäjä ja neljä työntekijää, joista kukaan ei kuulu liittoon. Suomessahan kolmasosa työntekijöistä ei kuulu liittoon. Ensiksi tämän yrittäjän pitäisi houkutella kaksi työntekijää neljästä liittymään liittoon, ja sitten toisen näistä työntekijöistä pitäisi suostua luottamusmieheksi, jotta hän voisi sopia tämän porukan kanssa, kertoo Pentikäinen konkreettisen esimerkin.

Miksi porvarihallitus vahvistaa ammattiliittojen asemaa?

Pentikäisen mukaan hallituksen esityksellä ollaan tuomassa väkisin suurten yritysten sopimismallia pieniin yrityksiin, jonne se ei istu.

– Samalla ollaan tuomassa ammattiliitot isoiksi toimijoiksi tässä yleissitovassa kentässä. Se olisi väärä kehitys, jota emme halua edistää. Kyllä meistä on välillä vaikea ymmärtää, että porvarillinen hallitus haluaa sitä näin väkevällä tavalla edistää. Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa, päättää Pentikäinen Sipilän hallituksen arvioinnin.

Esa Nieminen