YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

Lauantai-ilta huipentui valtakunnallisten yrittäjäpalkintojen sekä vuoden nuoren yrittäjän, yksinyrittäjän ja maahan muuttaneen yrittäjän palkintojen jakamiseen.
26.10.2025 klo 13:19
Uutinen

Palkintosadetta, presidentin puhe, juhlavuosi, huikeita halloween-asuja, mielenkiintoisia kohtaamisia ja esityksiä – Tätä kaikkea oli Yrittäjäpäivät 2025

Tämä teksti on konekäännetty.

Valtakunnallisia yrittäjäpäiviä vietettiin viikonloppuna Tampereella.

Kuvat: Rami Marjamäki

Lähes 1 700 yrittäjää ja yrittäjyyden ystävää kokoontui perjantaina ja lauantaina 24.–25. lokakuuta Tampereelle Valtakunnallisille yrittäjäpäiville. Päivien teemana oli kasvu ja menestys.

Samalla käynnistyi Suomen Yrittäjien juhlavuosi. Yrittäjät aloitti toimintansa 30 vuotta sitten tammikuussa 1996, kun edeltävät järjestöt, vuodesta 1898 toiminut Pienteollisuuden Keskusliitto PTK ja vuodesta 1933 toiminut Suomen Yrittäjäin Keskusliitto SYKL olivat syyskuussa 1995 sopineet yhdistymisestä ja uuden järjestön perustamisesta.​ 

Palkintosadetta ja presidentin puhe

Yrittäjäpäivien lauantai-illan gaalan kohokohdista oli tasavallan presidentti Alexander Stubbin juhlapuhe. Presidentti muistutti juhlayleisöä siitä, että yhteistyö on pienen maan paras turva ja suurin vahvuus.

– Suomi on noussut ennenkin ja nousee nytkin.

– Kiitän teistä jokaista – riskinottajaa, uudistajaa ja kasvunluojaa. Suomi voi menestyä vain, jos suomalaiset yritykset menestyvät, presidentti sanoi puheessaan.

Lue juttu tasavallan presidentin juhlapuheesta tästä.

Juhlapuheen pitäneen tasavallan presidentti Alexander Stubbin pöytäseurana oli Suomen Yrittäjien piuheenjohtaja Petri Salminen.

Lauantain gaalassa jaettiin myös valtakunnalliset yrittäjäpalkinnot sekä vuoden nuoren yrittäjän, yksinyrittäjän ja maahan muuttaneen yrittäjän palkinnot.

Tämän vuoden valtakunnalliset yrittäjäpalkinnot on myönnetty Cor Group -konsernille, Sensofusion Oy:lle ja Versowood Oy:lle.

Lue juttu Cor Groupista tästä.

Lue juttu Sensofusionista tästä.

Lue juttu Versowoodista tästä.

Vuoden nuorena yrittäjänä palkittiin Smuuti Skin -kosmetiikkabrändin luonut Jenni Ahokas. Valolla ja tulella taiteileva Katra Solopuro puolestaan nappasi kansainvälisestikin toimivalla showtuotantoyrityksellään tunnustuksen yksinyrittäjien palkintokategoriassa. Vuoden maahanmuuttaneen yrittäjän palkinnon sai Ukrainasta Suomeen muuttanut Ruslana Kuisma, jonka siivouspalveluyritys tunnetaan ihmisläheisestä johtamiskulttuuristaan.

Lue juttu Jenni Ahokkaasta tästä.

Lue juttu Katra Solopurosta tästä.

Lue juttu Ruslana Kuismasta tästä.

Halloween-perjantai

Yrittäjäpäivien perjantai-illan teemana oli halloween. Tampereen messu- ja urheilukeskuksessa nähtiinkin toinen toistaan huikeampia juhla-asuja.

Mielenkiintoisia esityksiä

Yrittäjäpäivillä kuultiin kahden päivän aikana myös mielenkiintoisia esityksiä sekä pää- että tietoiskulavoilla. Oheen on poimittu muutamia perjantailta ja lauantailta.

Annastiina Hintsa puhui perjantaina yrittäjille ajan ja stressin hallinnasta, arjessa palautumisesta ja paineen alla suoriutumisesta. Jutun Annastiina Hintsan puheenvuorosta voi lukea tästä.

Laura Strömbergin ja neljän muun osakkaan perustaman Dagsmark Petfoodin myynti kansainväliselle lemmikkiruokayhtiölle oli menestystarina, jollaisesta moni yrittäjä haaveilee. Lauantaina Strömberg kertoi myös menestystarinan varjopuolista. Jutun Laura Strömbergin puheenvuorosta voi lukea tästä.

Yrittäjäpäivien seminaariosuuden lauantaina päättänyt Risto Siilasmaa vastasi Yrittäjät.fin kysymyksiin tekoälystä. Siilasmaan vastaukset voi lukea täältä.

Ensi vuonna Lahdessa

Vuoden 2026 valtakunnalliset yrittäjäpäivät järjestetään Lahdessa 16.–17. lokakuuta. Osallistumisensa pääsee varmistamaan tästä.