Juustosoppi juustot
19.1.2022 klo 07:30
Uutinen

Pirkanmaalainen juustonystävä kyllä tietää minne mennä

Eija Ahvenjärven ja Matti Ahvosen Tampereen kauppahallissa pyörittämä Juustosoppi elää tämän lehden ilmestymisen aikaan vuoden kiireisimpiä päiviä. Joululahjapakettien lisäksi juustoja ostetaan paljon myös joulupöytään. Pirkanmaalaiset hyvien juustojen ystävät ovat jo vuosia tienneet Juustosopin laadun, ja lokakuussa yritys sai myös virallisempaa tunnustusta. Tuolloin Tampereen pitkäikäisimmälle yksityiselle juustojen erikoisliikkeelle myönnettiin Rotisseur-järjestön myymäläkilpi. Se oli lajissaan koko maan ensimmäinen.

Eija Ahvenjärvi on pitkän linjan kauppahallilainen sanan varsinaisessa merkityksessä. Hänen äitinsä Taimi Ahvenjärvi perusti Kauppahalliin pienen vihannesmyymälän Eijan ollessa yksivuotias. Myymälätilan takaosasta tulikin Eijalle hyvin tuttu, monen yrittäjäperheen vesalle tyypilliseen tapaan.

– Olen jo reippaasti ennen kouluikää istunut tuolla myymälän perällä. Siellä oli mukava köllötellä juuttisäkkien päällä. Sellaisilla kun perunat ja porkkanat aikaisemmin tänne tuotiin, hän kertoo ja myöntää, että kauppahalli onkin ollut hänelle toinen koti ja olohuone jo hyvin pitkään.

– Oikein hätkähdin tuossa vähän aikaa sitten siihen, että kun minä olen itsekin jo yli 60-vuotias, melkein niin kauanhan minä olen täällä jo ollut. Se tuntui aika hurjalta, hän tuumaa.

Tosin sen havainnon hän on monen muun kauppahallilaisen kanssa tehnyt, että olipa sitten työntekijä tai yrittäjä, niin tänne tuppaa joko jumittumaan tai sitten lähtee aika nopeasti pois.

Halli säilyi, artikkeli vaihtui

Varsinaiset työtkin Eija aloitti jo varhain.

– Olisinkohan ollut 12-vuotias, kun aloin lauantaisin olla täällä myös tiskin takana. Siitä se sitten lähti, hän kertoo.

Ahvenjärven perheen osalta vihanneskauppa vaihtui juustoihin tammikuussa 1989. Silloin Juustosopin aikaisempi yrittäjä Riitta Tenhunen myi yrityksen Eijan äidille Taimille. Hän oli kyllä vihanneskaupan myytyään koettanut siirtyä eläkeläiseksi, mutta hyvin tilapäiseksi sellaiseksi.

– Äiti soitti minulle eräänä iltana oltuaan melko tasan kaksi kuukautta eläkkeellä ja kertoi ostoaikeistaan. Hän kysyi, olisinko minäkin kiinnostunut. Olin tuolloin lopettelemassa äitiyslomaani, joten se sopi ajoituksellisesti hyvin, Eija kertaa. Se auttoi alkua paljon, että aikaisempi yrittäjä jäi duo Ahvenjärven palkkalistoille vielä kolmeksi vuodeksi.

– Tällä järjestelyllä me saimme parhaan opin juustoihin.

Juustovaltiaan jalanjäljissä

Juustosoppi sijaitsee Kauppahallissa samalla paikalla, jossa toimi aikanaan sveitsiläislähtöisen Friedrich Wüthrichin myymälä. Hänet tunnettiin aikanaan Tampereen Kauppahallin juustovaltiaana.

– Meillä on edelleen tuolla hänen kuvansa eräänlaisena paikan suojelijana, Eija esittelee mustavalkokuvaa.

Entä mikä sitten on saanut Eijan itsensä pysymään näissä nurkissa näinkin pitkään?

– Kai se on tämä palvelumuoto. Tässä saa olla niin lähellä kuluttajaa ja asiakasta, mistä minä erityisesti pidän. Ja tietysti kun tässä tiskin takana on 32 vuotta ollut, tunnen kuuluvani kalustoon ja ehkä tässä jotakin juustoistakin on oppinut.

Juustosoppi kyltti
JUUSTOSOPIN VUONNA 2019 saamat anniskeluluvat mahdollistavat myös alkoholijuomien tarjoilun.

Äiti vaihtui aviopuolisoon

Äiti ja tytär Ahvenjärven yritysmuotona oli kommandiittiyhtiö, ja Eija toimi siinä äänettömänä yhtiömiehenä. Varsinainen yrittäjä hänestä tuli vasta 1997, kun hänen äitinsä jäi eläkkeelle – ja tällä kertaa aivan oikeasti. Kommandiittiyhtiössä äänettömän yhtiömiehen paikan otti tuolloin Eijan aviomies Matti Ahvonen. Hän on paikalla myymälässä nytkin.

– Tuolloin olin täällä lähinnä viikonloppuisin, sillä olin silloin vielä sähköasentajana, hän muistelee.

Jäätelöauto sytytti idealampun

Matti tuli täysipäiväisemmin mukaan kuvioihin vasta 2013, jolloin Eija päätyi toteuttamaan yhden pitkäaikaisista haaveistaan, eli ajatuksen kiertävästä juustoautosta. Siihen alkukimmoke syntyi aikanaan yrityskonsultti Heikki Lindevallin järjestämässä myynnin ja markkinoinnin koulutuksessa.

– Sieltä minulle iskostuivat mieleen Lindevallin sanat: ”Jos myymälässä ei käy riittävästi ovi tai kassakone ei laula, niin silloin pitäisi ainakin miettiä, onko jotain keinoa, jolla te voisitte itse lähteä asiakkaan luo.” Eija muistelee.

Ei se ajatus juustoautosta tosin vielä silloin syntynyt, mutta takaraivoon se asettui jo tuolloin.

– Kotimme sijaitsee hieman syrjäisellä kujalla, ja joskus sinne tullessani siellä seisoi jäätelöauto. Se oli vähän kuin lamppu olisi syttynyt päässä, että tuollainenhan meidän pitää saada juustoille, hän kertaa.

Sähköhommista juustoauton rattiin

Ajatusta jalostettiin kaikessa rauhassa ja pieteetillä. Vuonna 2011 Eija oli lähtenyt suorittamaan yrittäjän ammattitutkintoa, ja hän teki lopputyönsä tästä autoideasta. Suomessa vastaavia autoja ei juustonmyyntikäytössä ollut, mutta Keski-Euroopassa niillä on pitkät perinteet. Siellä kun torikauppaa käydään hyvin perinteisesti juuri myyntiautoista. Ja sieltä sellainen tänne Härmäänkin käytiin hankkimassa.

– Haimme tämän Saksasta, ja se oli varta vasten elintarvikekäyttöön tehty ja kaikkien EU-säädösten mukainen kylmätiskeineen kaikkineen, Eija kertoo.

Jo toimintaa suunniteltaessa oli pohdittu, mistä autolle löytyisi kuskiksi ammattitaitoinen juustojen tuntija ja niinpä pohdinnoissa päädyttiin Mattiin.

Tavoitteet ylitettiin

Ensimmäisen myyntikeikkansa auto teki keväällä 2013.

– Tarkalleen ottaen tuolloin elettiin huhtikuuta ja kohteena oli Jämsän tori, Matti täsmentää.

Vaikka suunnitelmat olivat tarkkoja laskelmia myöten tehty hyvin, Eija myöntää että ensimmäinen keikka jännitti. Vastaanotto oli kuitenkin ensi kerrasta alkaen hyvä.

– Väkeä oli paikalla paljon, ja pianhan sitä ehti jo tulla oikein jono, Eija kertoo.

Ja koska kauppa kävi hyvin jo huhtikuussa, heti samana kesänä oltiinkin sitten mukana kesätapahtumissa oikein urakalla.

– Olimme kesällä ajossa aikalailla seitsemän päivää viikossa, joten töitä se teetti mutta oli myös valtavan kivaa. Kesäaamut kesätoreilla noin sadan kilometrin säteellä Tampereelta olivat todella upeita, Eija muistelee.

Juustosoppi yrittäjä
TYÖVOIMAPULA ON tullut viime aikoina tutuksi myös Juustosopille. Avioparin lisäksi töissä on osa-aikaisia myyjiä, mutta lisätarvetta olisi myös vakituisemmalle juustomyyjälle.
– Jos kiinnostaa, niin ehdottomasti saa soitella, Eija vinkkaa.

Hyvin on Fiat pelannut

Juustoauto on nyt ollut käytössä jo kahdeksan vuotta ja varsin ahkeralla syötöllä. Matti vahvistaa, että tällä hetkellä Fiat Ducatosta tehdyllä juustoautolla on mittarissa jo 300 000 kilometriä. Toiminta on edelleen sesonkipainotteista, sillä kesäisin ollaan edelleen ajossa noin kuutena päivänä viikossa. Nyt syksymmällä ajopäiviä on kolme, ja ne ovat muodostuneet melko vakioiksi. Torstaina ollaan Kangasalan torilla, perjantaina Mäntässä ja Orivedellä ja lauantaina Jämsässä, välillä myös Lempäälässä.

– Tammi-, helmi- ja maaliskuussa auto vetää sitten lonkkaa, yrittäjät kertovat. Koronan takia varsinaiset kesätapahtumat ovat jääneet nyt pois, mutta torit ovat olleet auki myös epidemia-aikaan joitakin lyhyitä poikkeuksia lukuun ottamatta.

Asiakasmäärät vähenivät, mutta keskiostos kasvoi

 Koronan vaikutus Juustosopin myyntiin on jäänyt pelättyä pienemmäksi. Siitäkin huolimatta, että maaliskuussa 2020 kaikki tosiaan tuntui hetkeksi pysähtyneen kuin seinään.

– Jotenkin se siitä vain sitten lähti eteenpäin, mutta väkeä liikkui vähemmän kuin aikaisemmin. Tietynikäiset riskiryhmäläiset olivat jonkin aikaa kokonaan poissa, ja myös työmatkalaisia oli liikkeellä vähemmän. Toisaalta meillä esimerkiksi keskiostot nousivat merkittävästi, jopa tuplaantuivat, Eija tuumaa.

Hän on itse päätellyt, että ihmisillä oli ehkä tavallista enemmän aikaa miettiä ruoanvalmistusta, mikä sitten vaikutti sopin myyntiin positiivisesti. Hyvää yhteistyötä tehtiin myös hallin muiden yritysten kanssa.

– Myyntiautoomme otettiin myös muiden yrittäjien tuotteita tilauksesta toimitettavaksi maakuntaan, ja teimme myös kotikuljetuksia, Eija ja Matti kertovat.

Siitäkin jäi hyvä mieli, miten paljon yrittäjät saivat kannustusta ja tsemppiviestejä tutuilta asiakkailtaan.

– Toisten huomioiminen oli varsin liikuttavaa. Ikävästä asiasta lähti myös paljon hyvää liikkeelle, Eija tuumaa.

Joulukauppaa odotellessa

Tällä hetkellä yrittäjät myöntävät olevansa hyvällä tavalla kiireisiä. Joulu on merkittävä sesonki myös juustokaupassa, ja se ajoittuu marras- ja joulukuuhun.

– Juustoja ostetaan paitsi joulupöytään varsin paljon myös lahjoiksi sekä yksityishenkilöiden että yritysten toimesta. Erilasia herkkupaketteja menee varsin mukavasti, Eija kertoo. Vuoden hiljaisimpiin kuukausiin verrattuna esimerkiksi joulukuun liikevaihto saattaa hyvinkin olla kolminkertainen.

Eija toteaa, että ehkä merkittävin muutos hänen yrittäjäaikanaan on ollut tuotevalikoiman merkittävä laajentuminen. Tänä päivänä juustovalikoima lasketaan useammissa sadoissa juustoissa, ja joulukaudeksi niitä on tarjolla vielä melkeinpä tuplasti enemmän.

– Ihmiset matkustavat aivan eri lailla, mikä on tietysti laajentanut makumaailmaa. Ja muutenkin juustoja hyödynnetään tänä päivänä aika paljon muutenkin kuin vain leivän päälle laitettuna, hän kertoo.

Herkkujuustolan palkittu yrittäjä vaikutti omaan juustomakuun

Juustosopin tiskiltä löytyy juustoja ympäri Eurooppaa. Pikaisella silmäyksellä ainakin Sveitsi, Itävalta, Saksa, Hollanti, Italia, Ranska ja Espanja ovat kaikki vahvasti edustettuina. Yrittäjistä hienoa on sekin, että myös Suomeen on syntynyt enenevissä määrin laadukkaita juustoloita.

Hyvä esimerkki tästä löytyy omasta maakunnasta. Pirkanmaan Maakunnallisena Yrittäjänäkin palkitun Mouhijärven Herkkujuustola tuotteet ovat nekin vahvasti edustettuina. Selväksi käy, että yrittäjä Peter Dörig oli Juustosopin vakioasiakas jo paljon ennen hänen oman juustolansa perustamista.

– Hän kävi ostamaan meiltä täältä Appenzelleriä, jota hän ikävöi kotimaastaan kovasti, Eija kertoo. Sittemmin kauppahalliyrittäjistä ja Dörigeistä on tullut paitsi liiketuttuja myös ystäviä.

– Me olemme käyneet hänen kanssaan Sveitsissä useita kertoja, ja hän juuri on avannut meille kontakteja siellä omaan maahantuontiimme, Eija kehuu.

Sveitsistä onkin tullut sekä Eijan että Matin lempijuustomaa, pitkälti kiitos Peterin kanssa solmitun yhteistyön.

– Rakastan itse niissä sitä, että sveitsiläiset juustot ovat niin luonnollisia. Ne tehdään edelleen tänäkin päivänä samalla tavalla kuin satoja vuosia sitten käsittelemättömästä tuoreesta alppimaidosta, hän kertoo.

Myymäläkilvet syksyn ilopilkkuna

Tämän syksyn positiivisiin uutisiin yrittäjä lukee myös kansainvälisen herkkusuujärjestön Rotiesseur-myymäläkilpien saamisen, jotka Juustosopille myönnettiin 16. lokakuuta. Lisäksi jo aiemmin elokuussa Eijalle myönnettiin myös kyseisen järjestön käädyt yli 30 vuoden työstään hyvän ruoan parissa. Kilvet olivat ensimmäiset järjestön juustomyymälälle Suomessa myöntämät.

– Juustosopilla järjestetään myös viini & juusto tastingiltoja, näitä voi varata esim. ryhmille ja työporukoille.Kauppahallin aukioloaikana voi toki poiketa nauttimaan lasi viiniä & pala juustoa tai maistuu se juusto oluenkin kanssa.

– Korona on tietysti ollut tässä ongelmana, mutta varsin hyvin ihmiset ovat nyttemmin tämän mahdollisuuden löytäneet. Aika moni on sopinut tämän kohtaamispaikaksi. Sitten kun he ovat keksineet, mitä viiniä haluaisivat juoda, me etsimme sitten sille sopivat makukaverit juustotiskistä, Eija kertoo.

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä 14.12.2021

Ville Kulmala
Ville Kulmala