4H-yrittäjät Virroilla
4H-yritysidea lähtee siitä, millaisille palveluille ja tuotteille omalla paikkakunnalla olisi tarvetta ja millaisia taitoja nuorella on. Virroilla 4H-yrittäjien ryhmä perusti kesäksi 2021 Torijäätelön, jäätelökioskin Virtain keskustaan. Kuvassa 4H-yrittäjät Jarkko Mäki, Ada Hynynen, Timo Ilonen ja Petu Sihvonen.
15.12.2021 klo 17:45
Uutinen

Pirkanmaan Yrittäjyyskasvatusteko 2021 -palkinto 4H-järjestön toiminnalle

Pirkanmaan Yrittäjyyskasvatustekona palkitaan tänä vuonna 4H-järjestön pitkäjänteinen nuorten yrittäjyyskasvatustoiminta. Paikalliset 4H-yhdistykset ovat valmentaneet pirkanmaalaisia nuoria 4H-yrittäjiksi jo runsaan 12 vuoden ajan. Nuorelle 4H-yritys on mielekästä harrastustoimintaa, mahdollisuus työllistää itsensä sekä turvallinen tapa selvittää, miltä yrittäjyys tuntuu.

Maakunnan parasta yrittäjyyskasvatustekoa etsittiin julkisilla ilmiannoilla syksyn aikana. 4H-yhdistysten toiminta nousi esiin ehdotusten joukosta eri puolilta Pirkanmaata.

”4H-yhdistysten pitkäjänteinen toiminta nuorten yrittäjyyskasvatuksen parissa näkyy esimerkiksi perustettujen 4H-yritysten määrässä. Vuoden 2020 aikana Pirkanmaalla toimi jo yli 180 nuorten 4H-yritystä. Arvion mukaan luku tulee tänä vuonna olemaan pitkälti yli 250. 4H-yrittäjänä yli 13-vuotias nuori pääsee kokeilemaan yrittäjyyttä ohjatusti ja saa sitä kautta myös tärkeää työkokemusta. Parhaimmillaan 4H-yrittäjät tuovat piristystä paikkakunnan palvelutarjontaan ja lisäävät sitä kautta kunnan elinvoimaa,” Pirkanmaan Yrittäjien elinkeinoasioiden päällikkö Maria Virtanen sanoo.

4H-järjestössä tieto palkinnosta otettiin vastaan hyvillä mielin.

”Olemme valtavan iloisia, että pitkäjänteinen työmme nuorten yrittäjyyden mahdollistajana ja edistäjänä huomioidaan näin. Jo nyt teemme paljon yhteistyötä pirkanmaalaisten yrittäjäyhdistysten ja kuntien kanssa, ja uskon, että palkinnon myötä yhteistyö eri tahojen kanssa laajenee entisestään”, sanoo 4H-liiton palvelujohtaja Päivi Kiviranta.

Aktiivista toimintaa ympäri Pirkanmaata

4H-yhdistysten yrityskoulutukset tavoittavat vuosittain satoja pirkanmaalaisia nuoria. Tänä vuonna jokaisessa Pirkanmaan kunnassa toimii vähintään yksi 13–28-vuotiaan nuoren 4H-yritys. Tampere, Virrat, Sastamala ja Juupajoki ovat paikkakuntia, joissa toimii jokaisessa jopa yli 20 4H-yritystä. Yli kymmenen 4H-yrityksen paikkakuntia on useita.

”Nuoret kokevat 4H-yrittäjyyden mielekkäänä, omia kykyjään vahvistavana harrastustoimintana, joka samalla tarjoaa mahdollisuuden tienata omaa rahaa ja testata yrittäjyyden haasteita ja onnistumisia. Vaikka nuori ei aikuistuttuaan päätyisi yrittäjäksi, on hänellä varmasti monia tärkeitä taitoja ja kokemuksia takataskussaan,” kuvailee Teija Perttula, 4H-liiton järjestöpäällikkö.

”Toiminnan tunnettuuden lisäännyttyä kunnat ovat lähteneet hienosti mukaan tukemaan nuoria yrittäjiä – esimerkiksi kesäyritystukea myönnetään tällä hetkellä seitsemässä kunnassa. Tampereen kaupunkiseudulla kunnat ovat mukana 4H Business Lab -toiminnassa ja avustavat taloudellisesti yhteisen yrittäjyyskoordinaattorin palkkaamista. Toiminnalla on iso yhteiskunnallinen vaikutus muun muassa nuorten työllistymisen taustalla. Erityisesti kuluneen parin vuoden poikkeusoloissa 4H-yrittäjyys on ollut nuorille merkittävä keino työllistyä.” Perttula kertoo.

Yrittäjyyskasvatus edistää yhteiskunnallisesti merkittävää yrittäjyyttä

Pirkanmaan Yrittäjät haluaa lisätä vuosittaisella Pirkanmaan Yrittäjyyskasvatusteko -kilpailulla yrittäjyyskasvatuksen saavutettavuutta, laatua ja vaikuttavuutta ja hyvien käytäntöjen leviämistä. Kilpailulla kannustetaan maakunnan oppilaitoksia ja muita yrittäjyyskasvatustoimijoita kehittämään yrittäjyyskasvatuksen sisältöjä ja vahvistamaan yhteistyötään paikallisten yrittäjäyhdistysten kanssa.

”Yrittäjyyskasvatus on merkittävää yrittäjyyden puolesta tehtävää työtä. Jotta meillä olisi kuntien elinvoimaa ylläpitäviä menestyviä yrityksiä jatkossakin, tarvitaan laadukasta yrittäjyyskasvatusta. Yrittäjyys on houkutteleva vaihtoehto palkkatyölle ja monesti myös avain työllistymiseen. Yrittäjyyskasvatus tukee eri ikäisten ja eri elämäntilanteissa olevien ihmisten kiinnittymistä työelämään. Kaikista ei tule yrittäjiä, mutta yrittäjämäistä työotetta tarvitsee jokainen,” Maria Virtanen sanoo.

Pirkanmaan Yrittäjyyskasvatusteko -palkinto jaettiin nyt toista kertaa. Tänä vuonna kilpailuehdotuksista kävi ilmi yrittäjyyskasvatuksen monimuotoisuus.

”Arvokasta työtä yrittäjyyskasvatuksen eteen tehdään monin tavoin, useissa organisaatioissa, projekteissa, yhteistyöverkostoissa ja yksilötasolla rohkeasti uusia toteutustapoja kokeillen. Perinteisten yrittäjyyskasvatustoimijoiden lisäksi myös työelämän suunnasta on nähtävissä vahvaa halukkuutta yhteistyöhön ja toimintaan oman paikallisyhteisön ja sen nuorten parhaaksi. Yhä useampi paikallinen yrittäjäyhdistys onkin alueellaan aktiivinen yrittäjyyskasvatuksen edistäjä. Voimia on yhdistetty myös kunta- ja yhdistysrajat ylittäen”, Virtanen kertoo.

Lisätietoja:

4H-toiminta: www.4h.fi

  • Teija Perttula, järjestöpäällikkö, Suomen 4H-liitto, Pirkanmaan alue, puh. 050 526 5465, teija.perttula@4h.fi
  • Päivi Kiviranta, palvelujohtaja, Suomen 4H-liitto ry, puh. 0447830320, paivi.kiviranta@4h.fi
  • Maria Virtanen, elinkeinoasioiden päällikkö, Pirkanmaan Yrittäjät, p. 050 338 8696, maria.virtanen@yrittajat.fi

Maria Virtanen
Maria Virtanen