YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

11.9.2025 klo 09:00
Uutinen

Pk-yritysbarometri: Etelä-Karjalan pk-yrityksillä ristiriitaiset näkymät – haasteista huolimatta toivoa

Tämä teksti on konekäännetty.

Valtakunnan tasolla pienten ja keskisuurten yritysten suhdanneodotukset ovat nousseet hieman viime keväästä, osoittaa tuore Pk-yritysbarometri. Tähän ovat vaikuttaneet matalana pysynyt inflaatio ja korkojen lasku. Etelä-Karjalassa sen sijaan pk-yritysten tunnelmat ovat kääntyneet aiempaa synkempään suuntaan.

Valtakunnallisesti pienten ja keskisuurten yritysten keskuudessa talousnäkymät ovat hieman aiempaa myönteisemmät, ja useampi ennakoi tilanteen paranevan kuin heikkenevän. Taustalla vaikuttavat odotukset talouden yleisestä elpymisestä, joka riippuu olennaisesti yksityisen kulutuksen vahvistumisesta. Kulutuksen kehitykseen liittyy kuitenkin epävarmuutta, ja tilannetta seurataan varovaisen toiveikkain mielin.

– Pk-yritysten suhdannenäkymä on kehittymässä viime keväästä positiivisempaan suuntaan. Pidän tätä rohkaisevana merkkinä talouden käänteestä. Elinvoimaiset pk-yritykset ovat tärkeitä myös työllisyyden kannalta, koska ne työllistävät ja investoivat, elinkeinoministeri Sakari Puisto sanoo.

Maakunnittain suhdanneodotukset vahvistuivat kolmellatoista ja heikkenivät yhdeksällä alueella.

– Etelä-Karjalan pk-yritysten suhdannenäkymät ovat selvästi heikommat kuin koko maassa, alueen suhdanneodotusten saldoluku laski kymmenellä yksiköllä kevään 2025 barometrista ja saa arvon -6. Koko maan lukema on 3. Sen sijaan positiivinen merkki on, että alueen pk-yritysten edelleen heikot investointinäkymät ovat hieman kohentuneet kevään barometrista, Etelä-Karjalan Yrittäjien toimitusjohtaja Pasi Toropainen toteaa.

– Yksi syy negatiiviselle suhdannenäkymälle on haastavan maailmanpoliittisen tilanteen heijastuminen itärajalla sijaitsevan maakunnan yrityksiin. Etelä-Karjala kärsii edelleen Venäjän rajan läheisyydestä ja sen seurannaisvaikutuksista. Myös metsäteollisuuden vaisut näkymät vaikuttavat alueen tunnelmiin, jatkaa Toropainen.

– Pk-barometrin tulokset vahvistavat sen, mitä kentällä jo pitkään on koettu: yleinen suhdannetilanne, sääntely ja rahoituksen saatavuus ovat merkittäviä esteitä yritysten kehittämiselle ja kasvulle, kertoo Etelä-Karjalan Yrittäjien puheenjohtaja Sanna Lötjönen.

Pk-yritysbarometrin julkistavat kaksi kertaa vuodessa Suomen Yrittäjät, Finnvera ja työ- ja elinkeinoministeriö.

Yritysten kasvuhakuisuus vakautunut vaatimattomalle tasolle, kasvua tutkimus- ja kehittämistoiminnasta

Pk-yritysten kasvuhakuisuus on ollut pitkään laskussa. Tuoreimmat luvut viittaavat tilanteen tasaantumiseen. Kokonaisuutena kasvuhakuisuus on kuitenkin edelleen vaatimattomalla tasolla verrattuna aiempiin vuosiin.

– Etelä-Karjalassa kasvuhakuisuus on hieman alle maan keskiarvon, mutta Lappeenrannassa kasvuhakuisia yrityksiä on enemmän. Kehittämistarpeet painottuvat markkinointiin, myyntiin ja yhteistyöhön. T&K-toiminta on alueella aktiivista, mutta julkisen tuen hyödyntäminen on vähäistä, sanoo toimitusjohtaja Toropainen.

– Tutkimus- ja kehittämistoimintaa harjoittavien yritysten osuus on Etelä-Karjalassa lupaavassa nousussa. Nyt jo lähes joka kolmas pk-yritysbarometriin vastannut yritys harjoittaa T&K-toimintaa. Vuosi sitten T&K-toimintaa harjoitti vain 23 prosenttia vastaajista, Toropainen jatkaa.

– Etelä-Karjalassa t&k-toiminnan hyödyntäminen on edelleen vähäistä ja tietoisuus tukimahdollisuuksista sekä verotuksen lisävähennyksistä kaipaa selvästi vahvistusta. Tämä on ymmärrettävää alueen pienyritysrakenteen vuoksi, mutta samalla menetämme mahdollisuuksia kehitykseen, muistuttaa puheenjohtaja Lötjönen.

Rahoitusympäristö pysyy haastavana – mistä investointeja kasvuun?

Pk-yritysten suhdannepohja lienee takanapäin, mutta yritysten rahoituksen saatavuudessa on edelleen haasteita. Syksyn barometrissa 43 prosenttia rahoitusta tarvinneista yrityksistä ilmoitti, ettei ole saanut tai hakenut rahoitusta tarpeesta huolimatta. Vastaava luku 2021 keväällä oli 25 prosenttia.

Etelä-Karjalan yrityksillä neljälläkymmenellä prosentilla on ollut tarve hankkia ulkopuolista rahoitusta viimeisen vuoden aikana. Tämä on muuta maata korkeammalla tasolla. Maksuvaikeudet ovat puolestaan vähentyneet ja niitä on muuta maata vähemmän.

Alueen pk-yrityksistä viidennes aikoo hakea ulkopuolista rahoitusta seuraavan vuoden aikana. Positiivista on, että eniten rahoitusta kohdistuu kone-, laite- ja rakennusinvestointeihin sekä kasvuun ja kansainvälistymiseen. Puolestaan omistajanvaihdoksiin tai vientikauppojen rahoittamiseen ei suunnitella haettavan rahoitusta ja tässä on selkeä ero muuhun maahan verrattuna.

Rahoitusta haetaan yleensä pankeilta. Finnvera on säilyttänyt asemansa pankkilainojen tärkeimpinä vaihtoehtoina yhdessä Business Finlandin ja ELY-keskusten kanssa.

– Vaikuttaa siltä, että yritykset katsovat jälleen tulevaisuuteen ja ovat rohkaistuneet tekemään investointeja ja laajentamaan markkinoita. Ne ovat tärkeä keino varmistaa kasvu ja kilpailukyky. Finnveralla on monipuolista rahoitusta, joiden toivomme kannustavan yrityksiä investoimaan ja tekemään vientikauppaa’, kertoo Finnveran aluepäällikkö Anna-Mari Palo.

Pk-yritysbarometrin julkistavat kaksi kertaa vuodessa Suomen Yrittäjät, Finnvera ja työ- ja elinkeinoministeriö. Tällä kertaa kyselyyn vastasi 4 200 yritystä. Vastausaika oli kesäkuun 2025 puolivälistä heinäkuun 2025 puoliväliin. 

Lisätiedot:
toimitusjohtaja Pasi Toropainen, Etelä-Karjalan Yrittäjät, pasi.toropainen@yrittajat.fi, p. 050 495 6888
puheenjohtaja Sanna Lötjönen, Etelä-Karjalan Yrittäjät, sanna.lotjonen@yrittajat.fi, p. 050 083 8765
aluepäällikkö Anna-Mari Palo, Finnvera Oyj, etunimi.sukunimi@finnvera.fi, p. 029 460 2637
elinkeinoministerin erityisavustaja Lars Aikala, p. 050 401 6410, etunimi.sukunimi@gov.fi
pääekonomisti Juhana Brotherus, Suomen Yrittäjät, p. 050 384 9479, etunimi.sukunimi@yrittajat.fi 
pääekonomisti Mauri Kotamäki, Finnvera, puh. p. 029 460 2878, etunimi.sukunimi@finnvera.fi kehittämispäällikkö Katri Lehtonen, TEM, p. 050 526 2515, etunimi.sukunimi@gov.fi