YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

Pk-yritysbarometri syksy 2025 – Pohjanmaan ELY-keskusalue
Suomen Yrittäjät, työ- ja elinkeinoministeriö ja Finnvera laativat kahdesti vuodessa pienten ja keskisuurten yritysten taloudellista asemaa kartoittavan Pk-yritysbarometrin. Syksyn 2025 Pk-yritysbarometrissa Pohjanmaan ELY-keskusalueen (Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnat) yleiset suhdannenäkymät ovat hieman piristyneet kevään mittauksesta, mutta näkymien saldoluku -3 on koko maan tilannetta heikompi.
Vaikka yleiset suhdannenäkymät ovat vielä vaisut, on yritysten näkymissä myös positiivisia merkkejä. Henkilökunnan määrän odotetaan kasvavan vuoden aikana ja myös liikevaihdon sekä innovaatioiden kasvuodotukset ovat positiiviset. Arviot kannattavuudesta ovat kuitenkin miinuksella. Kasvuhakuisia tai voimakkaasti kasvuhakuisia on lähes 40 prosenttia vastaajista, osuus on pysynyt samalla tasolla jo useamman mittauksen ajan.
Yleinen suhdannetilanne on edelleen merkittävin kehittämisen este. Pohjanmaan ELY-keskusalueella sen osuus on kuitenkin pienempi kuin koko maassa keskimäärin. Tärkeimmät kehitystarpeet liittyvät markkinointiin ja myyntiin sekä henkilöstön kehittämiseen ja koulutukseen. Viidennes vastaajista aikoo hakea ulkopuolista rahoitusta, suosituimpana käyttötarkoituksena ovat edelleen kone-, laite- ja rakennusinvestoinnit. Rahoituksen hakeminen käyttöpääomaksi yrityksen kasvuun tai kansainvälistymiseen on nostanut suosiotaan kevään mittaukseen verrattuna.
Syksyn kyselyssä painotettiin yritysten tutkimus- ja kehittämistoimintaan liittyviä teemoja. Puolella vastaajista, jotka kertoivat harjoittavansa t&k-toimintaa, on t&k-henkilöstöä yrityksen palveluksessa. Reilulla kolmanneksella on t&k-henkilöstön lisäksi hankittu osaamista ostopalveluna. Julkista tukea toimintaan on haettu ja saatu eniten paikallis- tai alueviranomaisilta (mm. ELY-keskukset). Tutkimus- ja kehittämistoiminnan kehitysnäkymät vastaajayrityksissä ovat vaisut, kolme neljäsosaa arvioi toiminnan pysyvän tänä vuonna samalla tasolla viime vuoteen nähden ja vain harva aikoo hakea tukea t&k-toimintaan seuraavan 12 kk aikana.
Puolet kyselyyn vastaajista on sitä mieltä, että tullipolitiikka tai muut kansainvälisen kaupan rajoitteet eivät ole vaikuttaneet yrityksen toimintaan viimeisen vuoden aikana. Lisäksi kolmannes vastaajista ei osannut sanoa, onko vaikutuksia ollut. Kymmenellä prosentilla vastaajista vaikutukset näkyvät kustannusten nousuna.
Kyselyyn vastasi Pohjanmaan ELY-keskusalueella (Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnat) 190 yritystä. Vastaajayritysten toimialat jakautuivat seuraavasti: palvelut 54 %, kauppa 18 %, rakentaminen 14 %, teollisuus 14 %.
Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä myönteisten vastausten prosenttiosuudesta kielteisten vastausten prosenttiosuus. Saldoluku voi vaihdella +100:n ja -100:n välillä. Positiivinen lukema tarkoittaa optimistista ja negatiivinen pessimististä näkemystä taloudesta.