YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

Puheenjohtaja Taru Päiviken terveiset 3/2018
”Talven selkä on taittunut ja kevät alkaa tulla kohisten. Kevään tullessa muutoksia on tullut myös yrittäjäjärjestön jäsenkriteeristöön. Tästä keväästä alkaen ns. kevytyrittäjät voivat päästä Suomen Yrittäjien jäseneksi. Kevytyrittäjällä ei ole Y-tunnusta, omaa yritystä eikä hän ole velvollinen ottamaan YEL-vakuutusta. Kevytyrittäjä toimii kuitenkin yrittäjämäisesti. Vaikka kevytyrittäjällä ei vielä ole omaa yritystä, niin näen kevytyrittäjissä hienon potentiaalin, joista voi tulla aikanaan oikeita yrittäjiä.
Suomen taloudessa menee tällä hetkellä lujaa ja 1/2018 yrittäjäbarometrin mukaan pk-yrityksistä 43 prosenttia arvioi suhdanteiden paranevan seuraavien 12 kuukauden aikana. Viime vuonna vienti kasvoi noin 15 %. Nyt yrittäjien kannatta aloittaa osakesäästäminen, sillä suurin osa pörssiyhtiöistä jakaa reilusti osinkoja osakkeenomistajille. Kun taloudessa menee lujaa, olisi loogista ajatella, että työllisyysluvut olisivat vieläkin matalammat. Työttömyys on Suomessa 8,4 %, Yhdysvalloissa noin 4 %. Jokainen yrittäjä voi miettiä, onko yrityksessäsi tekemätöntä työtä, jota voisi teettää omaan firmaan palkatulla työntekijällä. TE-toimisto voi myöntää palkkatukea, kun palkkaat työttömän yritykseesi töihin.
Toinen vaihtoehto on tarjota nuorelle 15-vuotiaalle kesätyötä Helsingin kaupungin tarjoaman 300 € arvoisen kesäsetelin avulla. Yrityksen osuudeksi jää vain 35 € osuus. Muistuttaisin yrittäjiä myös mahdollisuudesta ottaa nuori 8 tai 9-luokkalainen 1-2 viikon ajaksi TET-harjoitteluun. Nuorille on tärkeää päästä tutustumaan erilaisiin työpaikkoihin. Työnantajalle ei TET-harjoittelusta aiheudu palkkakustannuksia. Nuori peruskoululainen voi toimia monipuolisissa avustavissa tehtävissä, siivous-, järjestely- ja arkistointitehtävissä, myyntitehtävissä tai vaikkapa hän voi huolehtia yrityksen sosiaalisen media päivityksestä TET-harjoittelujakson aikana.
Helsingin hallinto-oikeus on tehnyt järkipäätöksen ja on kumonnut suunnitelmat muuttaa Turunväylä, Länsiväylä, Hämeenlinnanväylä ja Lahden väylä kaupunkibulevardeiksi. Ikävä kyllä, Itäväylä saattaa joutua kaupunkibulevardiksi, mutta Länsi-Helsingissä ja Töölössä kaikki hyvin liikenteen sujuvuuden kannalta.
Yhdistyksen kevätkokous on torstaina 12.4.2018 Fennian pääkonttorissa Länsi-Pasilassa. Toivon näkeväni jäsenistöämme runsaslukuisesti kevätkokouksessa, ilmoittaudu mukaan täältä >>
Yrittäjäristeily 14.-15.4.2018. Yrittäjäristeilyn hinta on vain 40,00 €. Yrittäjäristely on työmatka ja se on verovähennyskelpoinen yrityksen kirjanpidossa ja tuloverotuksessa. Ilmoittaudu täältä >>
Uusia ja vanhoja jäseniä kannustan osallistumaan yrittäjäjärjestön tapahtumiin aktiivisesti sekä tutustumaan yrittäjäjärjestön valtakunnallisiin ja paikallisiin jäsenetuihin.
Toivotan kaikille jäsenillemme menestyksellistä kevättä 2018!”
Taru Päivike
puheenjohtaja
Helsingin Yrittäjät – Töölö ry