Puukko- ja korutaiteilija Ilmari Tapiolan käsistä on syntynyt kauniita käyttöesineitä jo 50 vuotta – ”En tee mitään huonosta materiaalista”

Oli melkein vahinko, että saamelaisesta Ilmari Tapiolasta tuli käsityöläinen. Hänen lapsuudenkotinsa sijaitsi Tenojoen kylässä noin kymmenen kilometrin päässä Utsjoen keskustasta. Tuohon aikaan 1970-luvun alussa hänen ikätoverinsa kävivät 100 kilometrin päässä Inarissa autokoulussa.

– Keksin, että menen myös ajamaan sen ajokortin. Se ei kuitenkaan onnistunut, koska opetusta ei enää järjestetty.

Autokoulun sijaan Tapiola kävikin Inarissa saamenkäsityön kurssit, joita käsityöläiset Ilmari Laiti ja Juhan Risti järjestivät. Perus- ja jatkokurssit kestivät kahdeksan kuukautta, ja niillä Tapiola oppi kovien aineiden eli puun ja sarven työstämisen.

Seuraavana syksynä vuonna 1973 Tapiola lähti Ruotsin Jokkmokkiin Kansankorkeakouluun, jossa alkoi yhteispohjoismainen saamenkäsityökoulu. 

– Se kesti kaksi vuotta, ja siellä hankin ammattitaidon. Minulla oli hyvät opettajat niin Inarissa kuin Jokkmokkissa, ja molemmat koulut olivat todella tärkeitä tulevaisuuteni kannalta.

Koulujen jälkeen Tapiola on ansainnut elantonsa taiteilijana, saamenkäsityöläisenä ja poromiehenä 50 vuoden ajan. 

– Porotalous on sopinut hyvin käsityöläisyyden ohelle. Ne tukevat toisiaan, kun poronhoitokaan ei ole ympärivuotista.

Joulukuussa 2025 Tapiola sai elämäntyöstään Pro Finlandia -mitalin.

Näyttävää ja näkyvää

Saamelaisessa käsityöperinteessä tärkeät luonnon raaka-aineet, poronsarvi, puu ja nahka näkyvät myös Ilmari Tapiolan käsitöissä. Hän valmistaa muun muassa puukkoja, pahkakuppeja ja poronsarvitiuhtoja eli pirtoja paulojen ja nauhojen kutomiseen.

Lisäksi Tapiola tekee muita arjen käyttöesineitä sekä koruja esimerkiksi saamenpukuihin. 

– Etenkin korvakorut ovat menneet todella hyvin kaupaksi, Tapiola sanoo.

Tuotteita on myynnissä esimerkiksi Saamelaismuseo Siidan kaupassa Inarissa. Verkkokauppaa Tapiolalla ei ole. Hän sanoo, ettei ehtisi valmistaa niin paljon tuotteita kuin verkossa menisi.

– Ihmiset tilaavat käsitöitä minulta suoraan.

Tapiolan käsityötaiteelle tyypillistä on runsas ornamentiikka eli koristelu. 

– Haluan kaivertaa työni niin, että kaiverrukset näkyvät pidemmällekin matkalle, että kaikki tunnistavat minun työni. Tykkään, että ne ovat näyttäviä ja näkyviä, Tapiola kuvailee.

Hän keräilee itse jonkin verran pahkoja ja saa niitä tuttaviltaan. Poronsarvia hän joutuu ostamaan.

– Sarvien pitää olla laadukkaita. Niissä pitää olla enemmän kovaa luuta kuin pehmeää höttöä.

Laadukkaimpia ovat hirvasporojen sekä kilpa- ja ajoporojen sarvet. Niitä ruokitaan läpi talven, jolloin sarvistakin tulee vahvat.

– Minulla on korkeat kriteerit sille, mitä myyn. En tee mitään huonosta materiaalista, koska siitä ei saa hyvää ja nättiä. Kaikki työni on kuitenkin tarkoitettu käyttöesineiksi.

Pakko eikä harrastus

Tapiola kertoo, että ennen vanhaan käsitöitä oli pakko osata tehdä, koska muuten Lapin syrjäseudulla ei pärjännyt. Kaikki arjen käyttöesineet kuten astiat ja aterimet tehtiin itse, samoin tietenkin vaatteet.

Tapiola sanoo, etteivät saamelaiset itsekään ole aina osanneet arvostaa perinteitään.

– Kun peltimukit tulivat pohjoiseen joskus ennen sotia, ihmiset ajattelivat, että mitä niillä vanhoilla pahkakupeilla enää tekee. Ne heitettiin pois, varmaan niitä poltettiinkin. Sotakin tuhosi aika paljon käsitöitä, Tapiola sanoo.

Tapiolan lapsuudenkodissa oli vain harvoja käsitöihin tarvittavia välineitä.

– Äidillä oli tiuhta. Se oli niin arvokas, ettei sitä heitetty pois. Äiti neuloi karvakenkiä, jotka vietiin Norjan puolelle ja vaihdettiin ruokatavaraan.

Tapiola sanoo, että nykyisin saamenkäsityö on saanut sille kuuluvaa arvostusta.  

– Se on mahtavaa. Ja ihmiset täällä ovat alkaneet taas itsekin arvostaa käsitöitä.

– Yksi esimerkki arvostuksesta on Pro Finlandia -tunnustus, jonka saivat ensimmäistä kertaa saamenkäsityöläiset, minä ja veneentekijä Jouni Laiti.

Tapiolan käsitöitä on nähty näyttelyissä saamelaismuseo Siidassa sekä Budapestin kansantieteen museossa, jossa esiteltiin suomalaista käsityöperinnettä.

Käsitöitä arkaillaan ostaa

Viime aikoina Tapiolalta on kyselty, voivatko muut kuin saamelaiset käyttää esimerkiksi saamelaisten tekemiä korvakoruja.

– Kyllä niitä voivat muutkin käyttää. Mielestäni tämä keskustelu on mennyt melkein liiallisuuksiin, Tapiola sanoo.

Hän painottaa, että ainoastaan saamenpuku on varattu pelkästään saamelaisille, sillä se on osa heidän identiteettiään ja perinnettään.

– Koruja sen sijaan voi hyvillä mielin käyttää, meillä ei ole siihen mitään sanomista.

Tapiola sanoo, että julkinen keskustelu kulttuurisesta omimisesta on vaikeuttanut saamenkäsityöläisten työtä, sillä ihmiset arkailevat ostaa heidän käsitöitään.

– Minusta on ihan hyvä, että meidän tekemämme työ näkyy pidemmälle. Me toivomme, että niitä koruja ostettaisiin ja käytettäisin.

Nyt 70-vuotias Tapiola aikoo tehdä käsitöitä ja kasvattaa poroja niin kauan kuin pystyy. Poronhoitoa jatkaa hänen poikansa, jolla on jo päävastuu eläimistä.

Tapiolalla on kyynärpään nivelrikko, mutta sekään ei ole estänyt työntekoa. 

– Kun nivelrikko todettiin, lääkäri kysyi, enkö aio jäädä sen takia eläkkeelle. Vastasin, että jään sitten, kun täytän 90 vuotta. Lääkäri kirjoitti papereihin, että ”aikoo jatkaa työntekoa hamaan tulevaisuuteen”.