9.1.2017 klo 15:17
Uutinen

Rakentaminen kasvanut vauhdilla – mutta ulkomaalaisten osuus on pienentynyt

Talonrakennustyömailla on työntekijöitä nyt lähes puolet enemmän kuin pari vuotta sitten. Ulkomaalaisten osuus työvoimasta on kuitenkin pienentynyt talonrakentamisessa kaikilla alueilla ja pysynyt ennallaan infrarakentamisessa.

Tiedot käyvät ilmi Rakennusteollisuus RT:n tuoreimmasta työvoimakyselystä.

Viime marraskuun alussa RT:n jäsenyritysten talonrakennustyömailla työskenteli kaikkiaan runsaat 46 000 henkilöä, mikä on lähes puolet enemmän kuin kolme vuotta sitten, jolloin kysely tehtiin edellisen kerran. Valtaosa kasvusta on Uudeltamaalta, jossa on käynnissä poikkeuksellisen mittavia hankkeita.

Kapasiteettia on saatu nopeasti lisättyä aliurakoinnin avulla. Talonrakentamisessa oman työvoiman osuus on vähentynyt 21 prosenttiin ja infrarakentamisessa 45 prosenttiin. Rakennusteollisuus RT:n työmarkkinajohtajan Tapio Karin mukaan aliurakoinnin ja vuokratyövoiman käytön yleistyminen on rakentamisessa pitkäaikainen suuntaus, koska niiden avulla toiminta joustaa tehokkaammin nopeasti muuttuviin tilanteisiin.

Aliurakoitsijoiden työntekijöistä huomattavasti suurempi osa on ulkomaalaisia kuin pääurakoitsijoiden omilla palkkalistoilla olevasta henkilöstöstä. Ulkomaisen työvoiman osuus koko työvoimasta ei ole kuitenkaan enää kasvanut käsi kädessä aliurakoinnin kanssa.

Järjestäytyneiden pääurakoitsijoiden talonrakennustyömailla keskimäärin joka neljäs työntekijä on Uudellamaalla ulkomaalainen, kun kolme vuotta aiemmin ulkomaalaisia oli joka kolmas. Muualla Suomessa ulkomaalaisten osuus on laskenut kymmenestä viiteen prosenttiin. Infrarakentamisessa keskimäärin joka kymmenes työntekijä on ulkomailta osuuden ollessa vastaavasti suurempi Uudellamaalla ja pienempi maakunnissa.

”Rakentamisen vilkastuminen ei siis ole perustunut vain ulkomaisen työvoiman suurempaan käyttöön, vaan syntyneistä työpaikoista entistä useampi on mennyt suomalaisille. Myös osa ulkomaisista rakentajista on asettunut maahamme pysyvästi ja saanut Suomen kansalaisuuden. Todennäköisesti pakollinen veronumero ja ilmoitusmenettely ovat suitsineet ulkomaisten keikkatyöläisten lähettämistä Suomeen”, Tapio Kari toteaa.

Talonrakennusteollisuuden kyselyyn vastasi 206 yritystä ja infratoimialan kyselyyn 102 yritystä. Vastaukset eivät kata kaikkia RT:n jäsenyritysten työmaita eivätkä lainkaan jäsenkunnan ulkopuolisia työmaita. Kyselyn tulokset antavat kuitenkin suuntaa ulkomaisen työvoiman käytöstä koko rakennusalalla.

toimitus@yrittajat.fi