Reetta Vähä-Heikkilä jatkaa neljännessä polvessa lihakarjatilaa: ”Pitää haluta jatkaa, ei vain suostua muiden toiveisiin” 

Kun Reetta Vähä-Heikkilä kävelee oman tilansa pihapiirissä, kaikki tuntuu tutulta. Arki on kuitenkin muuttunut. Tänä vuonna hän osti perheensä lihakarjatilan vanhemmiltaan ja jatkaa nyt neljännessä sukupolvessa. 

– Sukupolvenvaihdos on ihan tuore, tehtiin vasta tämän vuoden alussa. Vanhemmat muuttivat Kosken puolelle, ja minä jäin tänne. Kyllähän se on iso asia, mutta hyvältä se tuntuu, Reetta sanoo. 

Omasta halusta

Tilan historia ulottuu vuoteen 1934, jolloin Reetan isoisän isä osti nykyisen tilan. 

– Ei minua tai siskoani Veeraa ole koskaan patistettu mukaan tilan töihin tai jatkamaan. On aina ajateltu, että aika näyttää, haluaako joku jatkaa, Reetta kertoo. 

Isä Juha Vähä-Heikkilä nyökkää vieressä.

– Niin se on ollut. Ei ketään voi pakottaa tämmöiseen työhön. Nyt on kiva nähdä, että Reetta halusi ja pystyi ottamaan vastuun. 

Aika on hyvä lääke

Lukioaikana Reetan ajatus oman sukutilan jatkamisesta alkoi vähitellen vahvistua. Lukion jälkeen hän haki opiskelemaan agrologiksi Hämeen ammattikorkeakouluun Mustialaan, mistä hän myös valmistui. Opintojen jälkeen Reetta työskenteli pankissa ja hankeasiantuntijana, mutta kotitilan töihin viime syksynä.  

– Lopetin työt Hämeen ammattikorkeakoulussa viime syksynä, ja muutettiin tänne. Vanhempani muuttivat äidin kotitilalle, ja vuodenvaihteessa tehtiin paperit. Aika on hyvä lääke näissä asioissa – ei kannata hätäillä. 

Perhe käytti sukupolvenvaihdoksen valmistelussa apuna ProAgriaa ja teki laskelmia yhdessä. 

– Käytettiin asiantuntijoita, laskettiin kaikki tarkkaan ja haettiin verottajalta ennakkopäätöksiä. Se auttoi tosi paljon, Reetta kertoo. 

Vieressä kuunnellut isä nyökkää. 

– Kotiläksyt pitää tehdä. Vaikka olisi kuinka asiantuntijoita mukana, aina tulee jotain, mitä ei osaa ennakoida. Siksi pitää olla varaa ja malttia. 

Arki elää vuoden rytmissä

Nyt Reetan päivät kuluvat eläinten ja peltojen parissa. 

– Talvella lehmät ovat sisällä, ja silloin ruokitaan ja kuivitetaan. Keväällä alkavat kylvöt, kesällä rehunteko ja syksyllä puinnit. Ei ole kahta samanlaista päivää, ja se on mun mielestä just hyvä. 

Reetan puoliso Tuomas asuu ja työskentelee omalla tilallaan Tuusulassa ja asuu sesongin ulkopuolella myös Salossa. 

– Ei se aina ole helppoa, mutta me olemme valinneet tämän elämäntavan. Ja se toimii, kun ei tee siitä ongelmaa. 

”Eläimet on mulle rakkaita”

Eläimet ovat Reetalle tärkein osa työtä.

– Eläimet on mulle rakkaita. Vaikka ne kasvatetaan ruokaa varten, se ei oikeuta kohtelemaan niitä huonosti. Mun tehtävä on tehdä niiden elämä mahdollisimman hyväksi, hän sanoo. 

Isän mielestä Reetan ote näkyy työssä joka päivä. 

– Kyllä sen näkee, että Reetta viihtyy eläinten kanssa. Tämä työ vaatii ymmärrystä ja kärsivällisyyttä, jota Reetalta löytyy. 

Reetta ei suunnittele suuria investointeja heti, vaan haluaa oppia ja kehittää nykyistä. 

– En ole ehtinyt vielä tehdä isoja muutoksia. Katsotaan, mitä maailma tuo tullessaan. Haluan tehdä asiat rauhassa ja hyvin. 

Vaikka maatalouden tulevaisuus puhuttaa, Reetta pysyy myönteisenä. 

– Ruokaa tarvitaan aina, ja kyllä suomalaisella alkutuotannolla on merkitystä. Tämä on elämäntapa, ei vain työ. Pitää oikeasti haluta jatkaa, ei vain suostua muiden toiveisiin. Jos tietää, mitä haluaa, niin sitten vaan tekee.