YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

Risto Siilasmaa kertoo, mihin käytti viimeksi tekoälyä
Risto Siilasmaa puhui yrittäjäpäivillä muun muassa muutoksen tunnustamisen tärkeydestä. Kuva: Rami Marjamäki
25.10.2025 klo 15:55
Uutinen

Risto Siilasmaa keskustelee päivittäin ChatGPT:n kanssa ja ”kyselee ihan mitä vaan” – Hän ei ymmärrä yrityksiä, jotka vastustavat tekoälyä

Tämä teksti on konekäännetty.

Pian 40 vuotta teknologia-alalla toiminut yrittäjä vastaa kymmeneen tekoälykysymykseen.

Tietoturvayhtiö F-Securen pääomistaja Risto Siilasmaa kertoo Yrittajat.fille sijoittaneensa noin kuuteenkymmeneen suomalaiseen teknologiayhtiöön. Hän on vakuuttunut siitä, että teknologia-ala tuottaa jatkossakin enemmän arvoa kuin perinteiset toimialat.

Viimeisten kolmen kuukauden aikana Siilasmaa on sijoittanut neljään uuteen yhtiöön. Yksi niistä on Nimble Fox, joka on kehittänyt pelien koodaamiseen keskittyvän tekoälyohjelmiston. Se mahdollistaa pelin koodaamisen pelkällä ”promptilla” eli esimerkiksi tekstikomennolla. Tämän jälkeen koodia voi itse kehittää eteenpäin.

Äskettäin Siilasmaan johtama konsortio teki ostotarjouksen Helsingin pörssiin listatun WithSecuren osakkeista. Siilasmaa on WithSecuren perustaja ja hallituksen puheenjohtaja.

– Kyseessä on ollut pitkä prosessi, jonka aikana olen tuskaillut regulaation ja hallinnollisen taakan kanssa. Se taakka tuntuu lisääntyvän joka vuosi, ja juuri se on yksi syy vetää yhtiö pois pörssistä. Yhtiön kasvutavoitteen saavuttamiseksi tämä on paras vaihtoehto.

Pian 40 vuotta yrittäjänä toiminut Siilasmaa päätti Valtakunnallisten yrittäjäpäivien puhujakattauksen lauantaina. Puheenvuoronsa aluksi Siilasmaa kehotti yleisöä tunnustamaan muutoksen.

– Vuonna 2050 puolet kaikista vastasyntyneistä on Afrikassa. Tämäkin voi vaikuttaa jonkin teidän liiketoimintaan, hän kertoi kuulijoille.

– Tällä hetkellä yli puolet kulutuksesta on yli 50-vuotiaiden ikäluokassa. Aikuisten vaippojen myynti on monessa maassa ylittänyt lasten vaippojen myynnin. Ikääntymisellä on yllättäviä seurauksia ja niillä on omat seuraamuksensa. Vaikutukset ovat aina mahdollisuuksia, joskus uhkia, Siilasmaa jatkoi.

Kymmenen kysymystä tekoälystä

Mikä on viestisi yrittäjälle, joka ei vielä hyödynnä tekoälyä?

– Olet myöhässä. Kyse ei ole rahasta, sillä lähes kaikkia tekoälytyökaluja pystyy käyttämään pienellä rahalla. Ei välttämättä isossa volyymissä, mutta ainakin voi tutustua ja miettiä, mikä niistä sopii itselle. Aloittaisin Chatgpt:n ilmaisella lisenssillä ja kävisin sen kanssa keskustelua. Kampaamoalan yrittäjä voi kysyä, miten tekoälyä voisi hyödyntää alalla. Jos olisin kuntosaliyrittäjä, voisin kysyä, mistä minun pitäisi olla huolissani, kun tekoälyn käyttö yleistyy. Siinä alkaa hiljalleen viisastua.

Mihin olet käyttänyt tekoälyä viimeksi?

– Tänään tarkistin ChatGPT:stä Suomen ja Ruotsin inflaatiokorjatun BKT-kehityksen eroja. Sellainen analyysi on yllättävän hankalaa tehdä perinteisin keinoin.

Mikä on viimeisin havaintosi tekoälyn hyödyistä?

– Ehkä yllätyin hieman siitä, että OpenAI yrittää tehdä itsestään ohjelmistokaupan. Olen suositellut joillekin yhtiöille, että he perehtyvät tähän nopealla aikataululla. ChatGPT voi alkaa esimerkiksi ehdottaa käyttäjille tiettyjen ohjelmistojen käyttöä. Siinä nopeat syövät hitaat.

Miten pyrit edelleen kehittymään tekoälyn hyödyntämisessä?

– Ihan vain käyttämällä sitä koko ajan, koodaamalla itse ja puhumalla niiden ihmisten kanssa, jotka kehittävät tekoälyä työkseen. Kyselen ChatGPT:ltä ihan mistä vaan, koska työkenttäni on ihan mitä vaan.

Mitä koodaat?

Viimeksi loin dataa suurimpien teknologiayhtiön arvonnoususta maailmanlaajuisesti.

Yritykset eivät välttämättä hyödynnä tekoälyä ja jopa kieltävät työntekijöiltä sen käytön perustuen tietoturvaan. Näetkö tälle perusteita?

– En. Tietoturva ei ole pullonkaula. Samat yhtiöt, jotka kieltävät tekoälyn tai jonkin datan siirtämisen vaikkapa Microsoftin Copilotiin, eivät ota huomioon sitä, että he ovat jo tallentaneet tuon saman datan Microsoftin järjestelmiin tai prosessoivat samaa dataa Microsoftin muilla ohjelmistoilla.

Millaisia uusia keinoja tekoäly mahdollistaa tietoturvaohjelmistoihin?

– Tekoäly mullistaa tietoturvan sekä hyökkääjän että puolustajan työkaluna. Se automatisoi asioita. Jos hyökkääjä käyttää automaatiota, puolustajankin on pakko käyttää. Ihminen ei ole tarpeeksi nopea.

Miksi tekoälykeskustelua hallitsevat edelleen pelot uhista, eikä puhe mahdollisuuksista?

– Uhkien pohtiminen on väärä näkökulma. Ei pidä olla sinisilmäisiä, mutta emme myöskään voi jättäytyä kehityksen kelkasta. Pitää panostaa siihen, että käytämme tekoälyä järkevällä tavalla. Maailmasta löytyy huipputiedemiehiäkin, jotka maalailevat tuomiopäivän uhkakuvia. Itse uskon meidän voivan välttää nuo uhkakuvat.

Millaisia kehitysaskeleita odotat tekoälyrintamalta seuraavaksi?

– Tekoälyjärjestelmät verkottuvat entistä enemmän keskenään. Näemme tekoälyagentin, jolla on kyky olla yhteydessä tuhansien muiden agenttien kanssa. Sellaisen, joka osaa tilata, hakea ja ohjata asioita. Silloin moni perinteinen tekeminen voi tulla täysin automaattiseksi ja voi syntyä jotain täysin uutta tekemistä, joka ei ollut aiemmin mahdollista. Tähän liittyy myös merkittäviä perinteisiä tietoturvariskejä, joten huolellinen kannattaa olla.

Millaisen talouskasvun mahdollisuuden näet tekoälyn hyödyntämisessä Suomessa?

– Se on kohtalon kysymys. Jos haluamme menestyä, meidän on oltava keskimääräistä parempia uuden teknologian hyödyntämisessä. Sitä kohti on ponnisteltava.

Vinkkaa meille juttuaihe!

Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Toimitus saa olla minuun yhteydessä mahdollista haastattelua varten
Pauli Reinikainen