Kristian Raij ja Anna-Leena Raij kasvattavat Skipperia ulkomaille tiimeineen. Kuva: Meeri Utti
17.6.2022 klo 14:00
Uutinen

Skipperi kansainvälistyy ja uudistaa veneilyä teknologia edellä ja kumppaneiden kanssa – ”Veneteollisuus on hoksannut, mikä peluri me olemme”

Helsinkiläinen Skipperi haluaa tehdä veneilystä kaikille mahdollista ilman, että investointia omaan veneeseen tarvitsee tehdä ollenkaan. Yritys on kehittänyt teknologiaa, joka mahdollistaa veneiden yhteiskäytön.

Vuonna 2017 perustetun Skipperin veneitä löytyy Suomen venesatamien lisäksi Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Uudesta-Seelannista. Työn alla ovat Australia, Kanada ja Yhdysvallat. 

– Meillä on ollut alusta asti kirkas ajatus kansainvälisestä liiketoiminnasta. Suomi ja Ruotsi ovat edenneet rinnakkain, kansainvälistymisestä vastaava Anna-Leena Raij kertoo.  

Hän ja toimitusjohtajana toimiva Kristian Raij ovat kaksi viidestä perustajajäsenestä. 

– Kohdemaitamme ovat ne, joissa jakamisen kulttuuri on jo hyväksytty, palveluun on valmius ja ulkoilua harrastetaan riittävästi, Kristian Raij sanoo.  

Suuria onnistumisia

Idea palveluun lähti omasta tarpeesta. Perheeseen syntyi lapsia ja tuli muita kiireitä, joiden takia veneilypäiviä kertyi entistä vähemmän. Ensin he vuokrasivat omaa venettään perinteisissä kanavissa, mutta seuraavana kesänä oli jo syntynyt alusta vertaisvuokraamiseen. Kysyntää päiväkohtaiselle venevuokralle riitti. 

Vuonna 2019 Skipperi lanseerasi Fleet-nimeä kantavan palvelun, jossa kuukausimaksulla saa mahdollisuuden käyttää satoja veneitä.  

– Suomalaisista 80 prosenttia olisi kiinnostunut veneilystä. Se kuitenkin vaatii suuren alkuinvestoinnin. On uskomaton fiilis, kun joku pelokkaana aloittelijana tullut on vienyt ensimmäisen kerran kavereita iltaretkelle ja jakaa sieltä kuvia. Ne ovat suuria onnistumisia, Kristian Raij kertoo. 

Fleetin asiakkailta vaaditaan veneilyajokortin suorittamista, jonka Skipperin oma akatemia on kehittänyt. Alle kolme vuotta veneilleiltä edellytetään myös käytännön kurssi, joka sisältyy palvelun maksuihin. Vertaisvuokrauspalvelussa oletus on, että asiakas osaa veneillä, ja veneen omistaja päättää vuokrauksesta veneily-cv:n perusteella. 

Tieto tuo kumppaneita 

Alustan lisäksi Skipperi julkaisee State of Boating -veneilykatsauksen. Se on arvokasta tietoa esimerkiksi kumppaneille, joiden kanssa yhteistyössä Fleet-veneet ovat käytettävissä.  

– Veneteollisuus on hoksannut, mikä peluri me olemme. Me pystymme tarjoamaan heille sellaista tietoa heidän tuotteistaan, mitä he eivät muuten saisi. Heille on hyötyä olla mukana, Kristian Raij kertoo. 

Tänä kesänä tarjolle tuli sähköveneitä, joiden varaukset menivät täyteen päivässä. Ensimmäiset yhteiskäyttöön suunnittelut veneet tulevat kesän 2022 aikana Espooseen ja Tukholmaan. Skipperi aikoo tuoda yli sata sähkövenettä kuluttajien käyttöön Suomessa ja ulkomailla.

Kehityksessä on myös uusia innovaatioita, kuten veneilyn Tripadvisor, eli Destination-palvelu. Sitä kautta veneilijät löytävät uusia retkikohteita. Vastaava palvelu puuttuu vesiltä. 

– Me olemme teknologiayritys, mikä mahdollistaa tehokkuuden ja erottaa meidät, Kristian Raij sanoo.  

Vähän kilpailua

Kristian on veneillyt pikkupojasta lähtien, Anna-Leena aloitti aikuisemmalla iällä, mutta on kokenut veneilijä.  

Kristian on tehnyt uransa ennen Skipperiä ohjelmistoliiketoiminnassa myynti- ja markkinointitehtävissä, viimeksi Microsoftilla. Anna-Leena on työskennellyt ohjelmistoyrityksissä palveluiden kansainvälistämistehtävissä.  

Veneiden yhteiskäyttöklubeja on maailmalla, mutta ne usein toimivat paperilomakkeilla ja muutenkin kankeasti. Klubien jäsenyydet pyörivät useissa tuhansissa dollareissa ja euroissa. Skipperin tavoite on edistää veneilyn mahdollisuutta kaikille. 

Vinkit kansainvälistymiseen: 

Rohkeasti eteenpäin: Avasimme vuonna 2021 kolme uutta maata käymättä tai tapaamatta avainhenkilöistä ketään kasvokkain. Olemme rakentaneet vahvat toimintatavat kansainvälistymiseen. Neuvonantajat usein varoittelevat nopeasta kasvusta uusille markkinoille, mutta meitä ei enää jännitä. Uusi-Seelanti, miksei? 

Veneilykulttuurien pienet erot: Eri maiden veneilykulttuurit eroavat lopulta vähän. Ruotsissa ollaan ympäristötietoisempia, Uudessa-Seelannissa kalastetaan paljon. Suomessa on karikkoiset vedet, mutta ei hirmumyrskyjä. Jos joku Yhdysvalloissa perustaisi vastaavan, Suomi olisi kivisten vesien takia varmasti viimeinen maa, johon tulla. Suomi on hyvä maa pilotoida palvelua. 

Kulttuuri ja brändi vahvoja: Skipperin työkulttuuri ja brändi ovat vahvoja. Varmistamme, että uudet työntekijät ymmärtävät kulttuurin ytimen. Skipperin ympärille on muodostunut innokas jäsenyhteisö. Olemme luoneet sille puitteet, mutta emme vaikuta siihen. Vahva brändi johtaa siihen, että yhteisöön halutaan kuulua ja toimia sivistyneesti. 

Juttu on julkaistu YrittäjäPlus-lehden numerossa 3/2022.

Juttua muokattu 20.6. 2022, klo 10.52. Lisätty tieto sähköveneiden tulemisesta Espooseen ja Tukholmaan sekä sähköveneiden määrän lisääntymisestä tulevaisuudessa.

Elina Hakola