YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Tältä näyttää porvoolaiskahvilan palkittu runebergintorttu – ”Niiden kanssa täytyy olla hieman varovainen”
Porvoolainen kahvilayrittäjä kertoo, mikä herkku haastaa runebergintortun.
Porvoon Runeberginpuiston kupeessa sijaitsee kahvila, joka on tänään tavallistakin ajankohtaisempi. Café Cabriolessa leivotaan palkittuja runebergintorttuja.
– Teemme lähes tuhat torttua, yrittäjä Sam Gröndstrand kertoo.
Vuonna 2021 leipomon runebergintorttu valikoitui Porvoon parhaaksi. Kilpailussa arvioitiin paikallisten kahviloiden tuotoksia.
Sittemmin kahvilan omistus on vaihtunut. Grönstrand otti yrityksen vetovastuun Mia Heijnsbroek-Wirénin kanssa vuoden 2024 maaliskuussa. Sama palkittu resepti on kuitenkin edelleen käytössä.
– Jokainen torttu valmistetaan käsityönä tarkkaan muottiin. Omistajanvaihdoksen jälkeen osa asiakkaista tuli kysymään, muuttuuko reseptiikka. Samat kondittorit vastaavat edelleen valmistuksesta. Moni tulee edelleen kysymään sitä palkittua torttua, yrittäjä kertoo.
”Kyse ei ole vain käsityöstä”
Tärkeimpänä hyvän runebergintortun ominaisuutena yrittäjä pitää sopivaa kosteutta. Porvoolaiskahvilassa herkku maustetaan punssilla.
– Kosteus on usein se päällimmäinen kysymys. Jonkun mielestä pitää olla kuiva. Veikkaan, että se ihan alkuperäinen torttu on ollut melko kuiva. Voi olla, että leivonnaista säilytettiin pidempään ja kostutettiin tarvittaessa alkoholilla. Leivonnassa runebergintortun kostutukseen käytetään myös rommia, Grönstrand huomauttaa.

Café Cabriole on perustettu vuonna 1997. Tortturesepti on pysynyt samana viitisentoista vuotta. Tällä hetkellä yhden tortun hinta on 6,80 euroa.
– Kyse ei ole vain käsityöstä. Kahvilassa asiakas saa hyvää palvelua ja ikkunasta avautuu Runeberginpuisto. Pyydettäessä lautaselle saa lisäannoksen vadelmahilloa. Kahvilasta ostettu tuote ei ole koskaan sama kuin marketista ostettu tuote.
Mutta maistuuko torttu myös yrittäjälle itselleen?
– Aina välillä syön yhden, mutta niiden kanssa täytyy olla hieman varovainen, yrittäjä kertoo. Syykin on selvä. Yhdessä runebergintortussa on noin 30 grammaa sokeria.
”Torttua kysytään ympäri vuoden, ja meillä sitä myös myydään ympäri vuoden.”
Sam Grönstrand, yrittäjä
Yksi kova kilpailija
Café Cabriolessa Runebergin päivä näkyy siten, että kakkupalan sijasta tilataan useimmiten runebergintorttu. Kysyntä alkoi heti vuodenvaihteen jälkeen.
– Torttua kysytään ympäri vuoden, ja meillä sitä myös myydään ympäri vuoden. Turistit kysyvät sitä kesälläkin. Sitten on niitä, jotka tulevat syömään yhden tortun ja vain Runebergin päivänä, Grönstrand sanoo.
Asiakkaiden suosiosta kamppailee näihin aikoihin myös toinen klassikkoleivonnainen, laskiaispulla. Sen suosio on noussut Grönstrandin mukaan viime aikoina runebergintorttua nopeammin.
– Voi olla, että asiakkaat kysyvät sitä enemmän siksi, ettei laskiaispullaa myydä Porvoossakaan ympäri vuoden. Se voi ratkaista asiakkaan valinnan.
Yrittäjäkaksikon kahvilassa laskiaispullan saa joko hillolla tai mantelimassalla. Café Cabriolessa massaan on sekoitettu kirsikkaa. Kahden vaihtoehdon suosio jakautuu lähes tasan.
– Jos pulla ostetaan mukaan, asiakas valitsee useammin hilloversion. Se on ehkä turvallisempi, jos laskiaispulla tarjotaan vieraille.
Vinkkaa meille juttuaihe!
Pauli Reinikainen
pauli.reinikainen@yrittajat.fi