YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

4.10.2025 klo 19:30
Uutinen

Tammelan Vuoden yrittäjät Rami Hirsimäki ja Petri Syrjänen, Blackbelt IT Oy: IT-alan yrittäjät kokevat olevansa palveluammatissa ennemmin kuin teknisiä asiantuntijoita

Tämä teksti on konekäännetty.

Tammelan Vuoden yrittäjinä on palkittu tammelalaiset yrittäjät Rami Hirsimäki ja Petri Syrjänen Blackbelt IT Oy:stä. Yrittäjäpalkinto jaettiin Forssan seudun yhteisessä yrittäjäjuhlassa lauantaina 4.10.2025 Eerikkilän Urheiluopistolla Tammelassa.

Rami Hirsimäki ja Petri Syrjänen yhdistivät osaamisensa ja perustivat IT-alan yrityksensä 11 vuotta sitten. Molemmilla oli takanaan vankka työkokemus tietotekniikka-alalta sekä yhteistäkin matkaa asiakassuhteen kautta. Vuonna 2014 tuli oikea hetki toteuttaa jonkin aikaa yhdessä mietitty liikeidea.

Kahden yrittäjän malli, jossa molemmat omistavat 50 prosenttia yrityksestä on ollut toimiva järjestely. Yrittäjäkumppani antaa toiselle tukea ja turvaa ja yrityksen asioista voi keskustella ja ideoita pallotella yhdenvertaisen kumppanin kanssa.

Tammelassa asuvat yrittäjät perustivat yrityksensä toimipisteen Forssaan, Torikeskus Business Centeriin. Alkuvaiheessa yrityksessä työskenteli yksi palkattu työntekijä. Tällä hetkellä yrittäjäkaksikon lisäksi yrityksessä työskentelee kolme järjestelmäasiantuntijaa.

Yritys tarjoaa IT-palveluja, IT-ylläpito- ja asennustöitä sekä laitteita, ohjelmistoja, oheislaitteita ja tarvikkeita enimmäkseen pk-sektorin yrityksille. Kuluttajakauppaa yritys ei tee.

Hirsimäki ja Syrjänen kertovat menestyvänsä poikkeamalla toimintatavoiltaan alan suurista kulkemalla vastavirtaan esimerkiksi asiakaspalvelussa.

– Olemme ammattitaitoinen, helposti lähestyttävä ja kustannustehokas yritys. Emme tarjoa asiakkaille valmiiksi hinnoiteltuja palvelupaketteja vaan laskutamme siitä työstä, jonka teemme. Laskutus on silloin asiakkaan kannalta selkeää ja läpinäkyvää, Rami Hirsimäki selventää yrityksen toimintatapoja.

IT-alan yrittäjät kokevat olevansa palveluammatissa ennemmin kuin teknisiä asiantuntijoita. Katse on nostettava näppäimistöltä asiakkaaseen. Vuorovaikutustaidot ratkaisevat.

– Isot It-firmat ovat kasvottomia. Meillä on naamat näkyvillä ja meillä on nopeat vastausajat. Lisäksi meihin on helppo ottaa yhteyttä, yrittäjät summaavat.

– Luottamus ansaitaan, sitä ei pysty ostamaan. Suurin kunnia menestyksestämme kuuluu työntekijöillemme, Petri Syrjänen kiittelee.

Blackbelt It haluaa mahdollistaa harrastustoimintaa Forssan seudun lapsille ja nuorille.

– Tuemme kutakuinkin kaikkia paikallisia eri lajien nuorten ja lasten joukkueita, eli kummijoukkueitamme. Koemme sen tärkeäksi. Joulun viini- ja konjakkipullolahjojen sijaan suuntaamme muistamisemme nuorten harrastustoimintaan, yrittäjät linjaavat.

FAKTAA
BLACKBELT IT OY
• Yrittäjät Rami Hirsimäki ja Petri Syrjänen
• Kotipaikka Tammela
• Perustettu 2014
• Liikevaihto 1,6 M€ (2024)
• Työntekijöitä 5 henkilöä
• Toimiala Tietojenkäsittely
• Asiakkaita Pk-yritykset ja kunnat