YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

Teboil-asema
12.11.2025 klo 10:26
Uutinen

Teboil-yrittäjien epätietoisuus jatkuu – ”Toivottavasti löytyy järjestelyjä liiketoiminnan jatkamiseksi toisessa ketjussa”

Tämä teksti on konekäännetty.

Lukoilille asetetut pakotteet ovat pysäyttäneet venäläisen öljy-yhtiön omistaman Teboilin maksuliikenteen.

– Tilanne on Teboil-yrittäjien kannalta erittäin valitettava. Se vaikuttaa myös monen heidän asiakkaansa ja työntekijänsä tilanteeseen, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Ilta-Sanomat kertoi perjantaina, että esimerkiksi kuljetusyritysten maksuja Teboilille on jäänyt jumiin matkalle. Pankit eivät ole välittäneet maksuja Teboilille, mutta maksuja ei myöskään ole palautettu yrittäjille.

Samaan aikaan monet Teboil-kauppiaat ovat neuvotelleet siirtymisestä toisen ketjun yrittäjiksi. Suomen Energiaosuuskunta SEO:n toimitusjohtaja Arto Viljanen on kertonut Ylelle, että SEO on ottanut yhteyttä lähes kaikkiin Suomen Teboil-yrittäjiin ja kysellyt halukkuutta siirtyä SEO:n leiriin.

– Toivottavasti löytyy pikaisesti järjestelyjä, jotka mahdollistavat yrittäjien liiketoiminnan jatkumisen toisessa ketjussa ja turvaavat palvelut eri puolilla maata, Yrittäjien Pentikäinen sanoo.

Suomessa on noin 400 Teboil-asemaa. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala totesi perjantaina Kauppalehdelle, että raskaan liikenteen polttoainejakelu vaikeutuu pahasti varsinkin Itä- ja Pohjois-Suomessa.

– 85 prosentilla alueista löytyy suhteellisen läheltä korvaavia asemia, mutta 15 prosentilla tulee jo pidempiä etäisyyksiä. Eli kyllä tämä suuresti vaikuttaa meidän logistiikan kilpailukykyyn, Kujala sanoi Kauppalehdelle.

”Pakotteet otettava vakavasti”

Yrittäjien toimitusjohtaja Pentikäisen mukaan ”pakotteet ovat järeä ase, ja jokaisen toimijan pitää ottaa ne vakavasti”.

– Esimerkiksi pankkien on otettava huomioon ne riskinhallintamenettelyjensä takia.

– Pakotteita on asetettu painostamaan Venäjää, jotta se lopettaisi hyökkäyssotansa Ukrainassa ja olisi valmiimpi rauhaan.

Jo lokakuussa voimaan

Suomen Yrittäjien johtavan ekonomistin Petri Malisen mukaan asetetut, jo lokakuussa voimaan tulleet Yhdysvaltojen ja Britannian pakotteet eivät koske vain maksuliikennettä, vaan myös liiketoimia pakotelistattujen yhtiöiden kanssa.

– On hyvä tiedostaa, että esillä ollut kuukauden siirtymäaika (21.11. saakka) koskee lähtökohtaisesti vain rajoitetusti Yhdysvaltain ja Britannian viranomaisten määrittelemissä puitteissa velvoitteita, jotka ovat syntyneet ennen pakotteiden voimaantuloa, Malinen sanoo.

– Heti pakotteiden asettamisen jälkeen pankkien on lähtökohtaisesti jäädytettävä pakotteiden kohteena olevan asiakkaan tilit ja varat, jonka jälkeen maksuliikenne yms. on sallittu vain toimivaltaisen viranomaisen (Yhdysvaltojen osalta OFAC eli Office of Foreign Assets Control ja Britannian kohdalla OFSI eli Office of Financial Sanctions Implementation) luvalla.

– Lisäksi pakotteiden kohteena olevalle yhtiölle ei saa välittää sallittujakaan suorituksia siirtymäaikanakaan, vaan ne tulisi ohjata jäädytetylle sulkutilille.

Pakotteet

Jos yrityksen sidosryhmä tai kumppani joutuu kansainvälisten pakotteiden kohteeksi:

    • Liiketoimet tai yhteistyö pakotelistalla olevan yrityksen kanssa voivat altistaa oman yrityksen pakoteriskeille. Siksi ei kannata tehdä liiketoimia pakotelistatun yrityksen kanssa.

    • Kannattaa selvittää vaihtoehtoja toimintasi kannalta kriittisten tuotteiden tai palveluiden, kuten polttoainehuollon, järjestämiseksi.

    • Jos yrityksellä on maksamattomia tai erääntyviä laskuja pakotelistalla olevan yrityksen kanssa, älä kierrä maksamista koskevia estoja, vaan odota virallista ohjeistusta. Vaikka EU:n asettamien pakotteiden kohteena oleva yritys olisi täyttänyt toimitusvelvoitteensa, maksun suorittaminen on pakotteiden kohteena olevalle kiellettyä.

    • Säilytä pankin ilmoitus maksun estymisestä ja ilmoita asiasta myyjälle tai tämän kertomalle taholle.

Vinkkaa meille juttuaihe!

Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Toimitus saa olla minuun yhteydessä mahdollista haastattelua varten
Toimitus
Toimitus