YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Tehtaan tytöstä teollisuusjohtajaksi – Sirpa Heinämäki nousi myyntisihteeristä toimitusjohtajaksi ja omistajaksi
Reilusti yli 100-vuotias nauhatehdas Virroilla saa kovaa kasvuvauhtia puolustusteollisuuden tuotteiden viennistä.
Sirpa Heinämäen lapsuudessa Killinkoskella nauhatehtaan maisemat olivat tuttuja leikkipaikkoja.
– Olen pyörinyt lapsuudessa samoissa tehdasrakennuksissa, ja tuotteet ovat olleet tuttuja pienestä pitäen. Äitini teki täällä pitkän uran tuotannossa ja lähettämössä, Heinämäki kertoo.
Siihen aikaan nauhatehdas valmisti esimerkiksi kimaltelevista langoista tehtyjä koristeellisia nauhoja, pääpantoja ja pitsinauhoja.
Nyt 50 vuotta myöhemmin Heinämäki on nauhatehtaan toimitusjohtaja ja enemmistöomistaja perheensä kanssa.
Heinämäki tuli Inkaan töihin myyntisihteeriksi vuonna 1987. Hän työskenteli myynnin parissa ja eteni kotimaan myyntipäälliköksi. Vuonna 2015 Heinämäki oli mukana ostamassa yritystä yhdessä silloisen johdon ja ulkopuolisen sijoittajan kanssa, ja seitsemän vuotta sitten hänestä tuli Inkan toimitusjohtaja.
Aluksi yrityksen ostaminen pelotti.
– 2015 kun ostimme tämän yrityksen, niin vähän pelotti, että uskallanko lähteä mukaan, mutta toisaalta, kun on nähnyt tämän yrityksen menoa niin pitkältä matkalta, luotin siihen, että tämä menee hyvin.
Kasvua yritysostoilla
Nauhatehtaalla on vahva omavaraisuusaste ja kasvunäkymät.
– Meillä on pitkä kokemus alalta ja poikkeuksellista teknistä osaamista. Olemme luotettava kumppani vaativissa projekteissa.
Heinämäki pitää erittäin tärkeänä yrityksen hallituksen asiantuntemusta ja tukea. Hallituksen puheenjohtaja on Isto Lahti, jolla on vahva teollisuustausta Finncont Oy:sta.
Sirpa Heinämäen miehen veli Juha Heinämäki on mukana Inkan hallituksessa. Myös hän omistaa osuuden yrityksestä oman sijoitusyhtiönsä kautta.
Tavoitteena on kasvaa niin orgaanisesti kuin yritysostojenkin kautta. Hiljattain Inka kertoi hankkineensa pörssilistatun Piippo Oyj:n tytäryhtiön Manillan Outokummusta.
Manilla tuo Inkaan myös kuluttajille suunnattua myyntiä. Manillan valikoimassa on erilaisia köysiä, sekä ohuita että vahvoja. Tuotteita myydään oman verkkokaupan lisäksi yli tuhannen jälleenmyyjän kautta.
Edellisenä tilikautena Inkan liikevaihto kasvoi 600 000 eurolla 4,1 miljoonaan euroon. Inka vie tuotteistaan noin 40 prosenttia ulkomaille.
Puolustusteollisuuden kysyntä kasvaa
Inkan tehtaalla valmistetaan nauhoja monille eri toimialoille työvaatteista autoteollisuuteen. Tällä hetkellä kysyntä on kuitenkin suurinta puolustusteollisuudessa.
Puolustusteollisuudelle valmistetaan painettuja NIR-remmejä, kuminauhoja ja nyörejä. Nauhoja käytetään muun muassa sotilasvaatteissa, repuissa, kantolaitteissa ja luotisuojaliiveissä.
Vuori-insinööri perusti 1800-luvun lopussa
Inkan perusti vuonna 1898 vuori-insinööri PG Holm, joka hyödynsi Killinkosken koskivoimaa. Killinkoski sijaitsee Virtain, Ähtärin ja Alavuden keskellä.
Pitkän ja monivaiheiseen historiaan on kuulunut muun muassa Lassila & Tikanojan ja Suominen-yhtymän omistusvaiheita sekä pääomasijoittajan aika omistajana.
Inka työllistää 36 henkilöä. Monilla työntekijöillä on pitkät työurat, jopa yli 40 vuotta.
Sirpa Heinämäen perhe omistaa nyt enemmistön ja kaksi sijoittajaa loput osuudet. Yritys katsoo tulevaisuuteen rohkeasti ja luottavaisesti.
– Kyllä pitkä historia ja juuret täällä ovat tärkeitä. Emme ole suunnitelleet siirtyvämme täältä minnekään muualle.
Vinkkaa meille juttuaihe!
Eeva Pesonen
eeva.pesonen@yrittajat.fi