3.6.2021 klo 07:32
Uutinen

Tilihommat vaihtuivat hotellin pyörittämiseen

Juha Tanhua–Tyrkölle olisi taloushallinnon ammattilaisena varmasti tarjolla myös oman alan töitä, mutta ei hän niihin enää haikaile. Juha otti vuonna 2016 kontolleen Virtain keskustassa silloin jo 50 vuotta toimineen hotellin, jota hän on remontoinut ja kehittänyt siitä saakka.

Juha Tanhua-Tyrkkö toteaa, että huhtikuussa eletään vielä hiljaiseloa. Varsinainen sesonki hotellilla alkaa vasta juhannuksen tienoilta. Ja siitä mennäänkin sitten elokuun puoliväliin eli käytännössä koulujen aloitukseen saakka todellista korkealentoa.

– Kesällä pitää painaa töitä, sillä se on meidän ehdoton huippusesonkimme, hän myöntää ja otaksuu, että kaava on hyvin tuttu kaikissa maaseutujen pienempien paikkakuntien hotelleissa.

Majoitusliikkeellä on pitkät perinteet

Hotelliyrittäjä Juhasta tuli sattumalta. Siihen vaikutti hänen jo 2000-luvun alkupuolella tekemänsä asuntohankinta, jonka myötä hän oli ostanut itselleen osakkeen Virtain keskustassa sijaitsevasta kiinteistöstä. Samassa taloyhtiössä oli toiminut hotelliravintola jo vuodesta 1966. Nimi tosin oli vaihtunut matkan varrella muutamaan otteeseen. Hotelli Tarjanteen nimellä perustettu majoituspaikka kun oli tunnettu matkan varrella niin Eetvarttina kuin Virtain Hovinakin. Sellaisena se tunnettiin vielä 2012, jolloin hotelliravintola muuttui taloyhtiön vastikkeenmaksajasta murheenkryyniksi.

JUHA TANHUA–TYRKKÖ on pyörittänyt hotellia yrittäjänä vuodesta 2016. – Minä olen kehittänyt liiketoimintaa omalla kassavirralla. Se on välillä vaatinut tinkimistä omasta palkasta, mutta jotenkin se on ollut minulle hyvin tyypillinen toimintatapa. Itse en kuulu siihen kastiin, että ensin ostetaan sadan tonnin auto ja palkataan viisi työntekijää. Minulla on pikemminkin ollut päinvastainen ideologia tämän firman kasvattamisen suhteen, yrittäjä kertoo. Kuva: Ville Kulmala

Ammattikorkeakoulun mukana lähti myös edeltävä yrittäjä

Näin pääsi käymään 2012, kun edellinen yrittäjä ilmoitti pistävänsä hanskat naulaan. Motiivi ei ollut mysteeri. Käytännössä asiakasvirrat romahtivat heti, kun Virroilla toiminut Pirkanmaan ammattikorkeakoulu oli lopettanut toimintansa paikkakunnalla.

– Lopetuspäätöksen aiheuttamat muutokset olivat erittäin suuret koko paikkakunnalle. Hotelli oli ollut käytännössä täynnä, sillä se oli toiminut myös opiskelija-asuntolana. Kun AMK lopetettiin, asuntojen tarve loppui ja myös ravintolatiloissa toiminut vuokralainen päätti vuokrasuhteensa, Juha selkeyttää. Hänen ”pöydälleen” asia tuli, koska hän toimi kiinteistön hallituksen puheenjohtajana.

PIENET YKSITYISKOHDAT kertovat majoitustoiminnalla olevan täällä pitkät perinteet. Kuvan palvelupainike ei tosin ole tänä päivänä enää käytössä. Kuva: Mainostoimisto Uniikki

Taloyhtiön pyöritysideasta luovuttiin nopealla aikataululla

Ei Juhan alun perin hotellista mitään liiketoimintaa itselleen edes ajatellut. Ensimmäinen ajatus hänellä puheenjohtajana oli se, että taloyhtiön talous piti saada reilaan. Jossakin vaiheessa ajatuksena oli hotellihuoneiden vuokraaminen taloyhtiöpohjalta, mutta siitä luovuttiin.

– Aluksi siivoilimme paikkoja ydessä muiden osakkaiden kanssa, mutta nopeasti kävi selväksi, että taloyhtiön pyörittämänä hotellista ei tulisi mitään, hän kertoo. Yhtiölle tiloista oli tullut riesa, sillä vaikka ne olivat kiinni, kuluja ne teettivät suljettunakin. Tuhannen neliön lämmittäminen ei ole ilmaista lystiä. Juha näki jo tuolloin tiloissa tosin myös potentiaalia.

– Erityisesti se kiinnosti, että koko kaupungissa ei ollut yhtään ympärivuotista majoitustilaa keskustan alueella, vaan kaikki kunnolliset majoituspaikat olivat selkeästi sivummalla. Halusin uskoa, että tämänkokoisen kaupungin keskustassa olisi tilaa hotellille.

Yrittäjänä vuodesta 2016

Loppuvuodesta 2014 Juha aloitti Valmennuskeskus Publicin yrittäjyysvalmennuksen. Se tuki miehen mielestä suotuisasti hänen talousosaamistaan. Virallisesti hotelliyrittäjä Juhasta tuli 2016. Yritys hänellä oli jo pöytälaatikossa, sillä hän oli harjoittanut pienimuotoisesti maa- ja metsätaloutta perintötilalla kotikunnassaan Kurussa. Hän risti hotellin Hotelli Tarjanteen majoitukseksi – alkuperäistä nimeä kunnioittaen. Reilun tuhannen neliön tilat pitivät alun perin sisällään ravintolan, yökerhon sekä 15 hotellihuonetta. Nyt hotellikäytössä niistä on 14. Ravintola on toistaiseksi tyhjillään, sillä Juha pyörittää vain majoitustoimintaa.

Kuva: Mainostoimisto Uniikki

Sairastumiseen ei ole varaa

Juha myöntää, että ei hotellin pyörittäminen pienessä kaupungissa mikään ympärivuotinen yleisömagneetti tai kultakaivos ole. Hän kertoo silti olevansa tähänastiseen hyvin tyytyväinen.

– Paikkakunnan kokoluokkaan nähden kaikki on mennyt mielestäni erittäinkin hyvin. Kannattavuus perustuu pitkälti omaan tekemiseen. Hotellia hän on pyörittänyt hyvin pitkälti omin voimin.

– Minulla on pari hyvää osa-aikaista kerrossiivoojaa kullanarvoisena apuna, mutta muuten tämä pyörii omin voimin, hän esittelee. Kaikkien lankojen pitäminen omissa käsissä ei hänen mukaansa välttämättä ole kuitenkaan se paras vaihtoehto.

– Yrittäjä ei saa olla sairaana, niin se vaan on, Juha sanoo ja harmittelee, että työntekijöiden palkkaaminen pienyritykseen on tehty Suomessa kohtuuttoman kalliiksi.

– Olen ehdottomasti sitä mieltä, että työntekijä on palkkansa ansainnut, mutta eläkemaksut ja muut palkkakustannusten päälle tulevat menot tekevät palkkaamisesta hyvin hankalaa. Valitettavasti itsekin tiedän monta yrittäjää, joilla ei ole riittävää taloushallinnon kokemusta. Monelle on tullut jälkikäteen ikäviä yllätyksiä näistä palkkakustannuksista.

Näin viime kesä kohteli hotellia

Kuten kaikki tietävät, viime vuosi oli majoitus- ja ravintola-alallehyvin vaikea. Olihan Suomen väkirikkain maakunta tovin kokonaan eristyksessä. Juha kuitenkin kertoo koronan haitanneen häntä vähemmän kuin olisi alkuvuodesta voinut luulla.

– Minun kohdallani onni on, että Virrat on niin kesävetoinen paikkakunta. Keväällä tuli peruutuksia, mutta kesällä majoitusaste oli hyvä. Ja meidän tuloksemme tehdään kesällä, hän kertoo. Ulkomaiset turistit viime vuodelta jäivät luonnollisesti lähes kokonaan puuttumaan, mutta liikevaihdossa se ei juuri näkynyt. Kotimaan matkailijoita piisasi kiitettävästi läpi koko suven.

– Ähtärin ja Alavuden majoituspaikkojen ollessa täyteen varattuja puhelin alkaa soida meillä. Kesäloma- aikaan kun ilmeisesti koko Suomi haluaa mennä Ähtärin eläinpuistoon ja Keskiselle kauppaan.

Kuva: Mainostoimisto Uniikki

Juhan suositukset

Juha on itse pitänyt mielessään kirjaa matkailijoiden motiiveista Virtain visiitteihin. Yksi yhdistävä tekijä on ollut se, että moni kertoo aikaisemmin ajaneensa ohi.

– Tätä olen koettanut saada perille myös tuonne kaupungin matkailuun. Monet ovat sanoneet, että Virrat on kaunis ja luonnonläheinen, vaikka me emme itse sitä täällä aina huomaakaan, hän toteaa.

Entä mitä sitten yrittäjä yleensä suosittelee vierailleen täältä nähtäväksi? Juha nostaa esiin paikkakunnan ykköskohteen eli Torisevan rotkojärvet.

– Sitä minä aina päällimmäisenä suosittelen. Hyvinä kakkosina tulevat sitten tuo meidän sataman alue sekä Killinkosken vanha tehdas, hän listaa. Toisaalta yrittäjä ei pysähdy rajalla.

– Ehdottomasti minä ratsastan myös tuolla Helvetinjärven kansallispuistolla, vaikka se Ruoveden puolella onkin. Eihän tännepäin saapuvaa turistia kiinnosta joku kotikunnan raja, hän kertoo. Ei-luontopuolelta hän nostaa esiin paikallisen tanssilavakulttuurin.

Virtain Hiekkaranta on legendaarinen tanssi- ja keikkapaikka, ja siellä on oikein hyviä esiintyjiä tiedossa tulevalle kesälle, hän vinkkaa.

Odotukset korkealla

Vaikka hotellin varaustilanne vielä huhtikuun ehtoopuolella näytti melko vaisulta, Juha odottaa vahvaa kesää.

– Jo nyt kysyntää on kuitenkin ollut jonkin verran, mikä on positiivista. Itse tahdon ajatella, että tämä on kotimaan matkailun huippukesä. Koronan päättymistä tietysti haluamme kaikki, mutta itse toivon lisäksi, että Suomen matkailulle nämä pari vuotta toimisivat hyvänä markkinoijana. Siis niin, että suomalaiset olisivat tajunneet ja tajuaisivat, kuinka hienoja nähtävyyksiä meillä täällä Suomessakin on.

Hyvä mutta halpa

Yö Juhan hoteissa ei ole kustannuksiltaan kohtuuton. Yhden hengen huoneessa taksa on 53–59 euroa yöltä, ja 2-hengen huoneesta selviää 63–76 eurolla. Hinnat yrittäjä on pystynyt pitämään alhaisena erityisesti siitä syystä, että majoitukseen ei kuulu hotelliaamiaista.

– Huoneissamme on kuitenkin minikeittiöt, Juha kertoo ja huomauttaa vielä, että tulevaksi kesäksi jonkinlainen aamiaismahdollisuus on suunnitteilla.

– Siisteys, sijainti ja sopiva hintalaatusuhde ovat niitä seikkoja, joihin asiakkaat ovat olleet todella tyytyväisiä, Juha listaa.

Teksti: Ville Kulmala

Kuvat: Ville Kulmala ja Mainostoimisto Uniikki

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä 11.5.2021