YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

Tuleva ministeri Puisto yrittäjille: ”Suomessa on liikaa korostunut isojen yritysten ja julkisen sektorin rooli”
Kesäkuun alkupuolella elinkeinoministeriksi nouseva Sakari Puisto oli Suomen Yrittäjien valtuuston vieraana.
Petteri Orpon hallituksen elinkeinoministeri vaihtuu kesäkuun toisella viikolla, kun perussuomalaisten kansanedustaja Sakari Puisto nousee ministeriksi Wille Rydmanin tilalle. Vaihdoksesta sovittiin jo hallituksen aloittaessa.
Tuleva ministeri Sakari Puisto oli tiistaina Suomen Yrittäjien valtuuston vieraana. Puisto kertoi yrittäjille odottavansa jo ministerinpestin alkua.
– Vaikeasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta sormet syyhyävät, Puisto sanoi puheenvuorossaan Yrittäjien valtuustolle.
Puiston mukaan moni asia on nyt hyvin, mutta on myös ”relevantteja huolia”.
– Isossa kuvassa moni asia askarruttaa, Puisto sanoo.
Yhtenä esimerkkinä hän nosti esiin työnantajayritysten määrän vähenemisen.
– Suoraa vientiä soisi myös olevan pk-yrityksillä enemmän.
Puisto korostaa muutenkin pienten yritysten merkitystä.
– Suomessa on liikaa korostunut isojen yritysten ja julkisen sektorin rooli
Yrittämisen ilmapiiri on Puiston mukaan kuitenkin muuttunut.
– Nyt on ihan eri fiilis kuin 15 vuotta sitten.
Vinkkaa meille juttuaihe!

Toimitus
toimitus@yrittajat.fi