Työsuhdepyörien suosio on kasvanut.
22.4.2022 klo 09:00
Uutinen

Työsuhdepyörien verotusmuutos tuntuu pyöräkaupoissa – Keskihinta jopa 3 500 euroa

Työnantajan antama polkupyöräetu voi lisätä intoa hankkia kunnon menopeli, kun kevät etenee. Vuonna 2021 voimaan tullut laki sallii työnantajan työntekijälle antaman 1 200 euron työsuhdepolkupyöräedun vuodessa verovapaasti. Aikaisemmin työnantajan kustantama polkupyörä on ollut verotettavaa tuloa.

Taustalla on hallituksen tavoite lisätä pyöräilyä ja vähentää liikenteen päästöjä 30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.

Työnantaja määrää

Työsuhdepyörän voivat hankkia kaikki työntekijät, joille työnantaja sallii edun käytön.

Työnantaja voi tarjota työsuhdepyörän joko leasing-sopimuksella tai hankkia sen omaksi ja tarjoamalla sen työntekijän käyttöön. Työnantaja voi osoittaa yrityksen tai yritykset, joista pyörän voi hankkia tai se voi päättää, että pyörän voi hankkia mistä tahansa yrityksestä.

Leasing-sopimuksiin voi sisältyä varkausvakuutukset, varusteita ja huoltopalvelut.

Kuopiolaisen Bikeshop Oy:n ja Puijon Pyöräpisteen kauppiasyrittäjä Tomi Inkeroinen kertoo, että lakimuutos on näkynyt pyöräkaupoissa. Pyöriä myydään nyt paljon.

– Suosittu toimintamalli on leasing-yhtiön kautta, eli yrittäjät eivät osta pyöriä suoraan, Inkeroinen kertoo.

Käyttäjänsä silmäterä

Työsuhdepolkupyöräksi voi myös hankkia kalliimman kuin 1 200 euroa maksavan pyörän, sillä pyörän hankinnan kulut voidaan jakaa useammalle vuodelle.

Inkeroisen mukaan suosituimpia ovat sähköpyörät, ja keskihinta on 3 500 euron tietämissä.

– Lisäksi menee hybridipyöriä, maastopyöriä sekä city-maastopyöriä. Nyt pyörät ovat vähissä ja kohta loppu. Jos jotain erikoisempaa haluaa, täytyy olla ajoissa asialla. Vuoden 2023 kesälle tehtävän tilauksen suhteen päätös täytyy tehdä nyt.

Sähköpyörien suhteen Inkeroinen suosittelee hankkimaan tunnetun valmistajan tuotteen, jolloin laitteet ovat turvallisia ja tuotetukea on saatavilla.

Sähköpyörien akkuja kannattaa kohdella ohjeiden mukaan. Talvella niitä on säilytettävä lämpimässä, ja Inkeroinen suosittelee latausta puolilleen.

– Akkua on hyvä käyttää talvella laturissa vaikka kerran kuukaudessa muutaman minuutin. Näin akku ei ala menettää latauskapasiteettiaan.

Kaikki pyörät on hyvä huoltaa ennen käyttöönottoa. Minimissään on tarkistettava ilmanpaineet ja että jarrut ja vaihteet toimivat.

– Omin avuinkin pääsee pitkälle. Myös sähköpyöriä voi huoltaa itse, vaikka moni luulee, että ne ovat kovin monimutkaisia. Toki huoltopalvelut auttavat, hän toteaa.

Arvo määräytyy käyvän arvon mukaan

Verottajan ohjeessa luontoiseduista kerrotaan, että polkupyöräedun arvo määräytyy käyvän arvon periaatteen mukaisesti. Jos työnantaja hankkii työsuhdepolkupyörän esimerkiksi leasing-sopimuksella, polkupyöräedun arvo on työnantajalle aiheutuva kustannus. Käytännössä se tarkoittaa leasing-maksua vähennettynä leasing-yhtiölle maksetuilla toimisto- ja käsittelykuluilla.

Polkupyöräedun arvo lasketaan työnantajan leasing-maksun perusteella myös silloin, kun työntekijä maksaa siitä osan tai käsirahan suoraan leasing-yhtiölle. Jos työntekijä maksaa osan leasing-maksusta työnantajalle, polkupyöräedun määrä on työnantajan leasing-yhtiölle maksama määrä vähennettynä työntekijän työnantajalle maksamalla määrällä.

Työnantajan maksamana tai palkan lisänä

Työnantaja ja -tekijä voivat sopia keskenään työsuhdepyörän maksamisesta. Pyörän hinta voi tulla palkan päälle työnantajan maksamana tai se voidaan pidättää työntekijän palkasta. Summa riippuu pyörän hinnasta ja työntekijän veroprosentista. Jos pyörä tulee palkan lisänä, työnantajan tulee huolehtia hankinta-, huolto- ja leasing-kustannuksista.

Verottaja kertoo, että jos työnantaja omistaa työsuhdepolkupyörän, pyörän käypä arvo muodostuu arvonlisäverollisen hankintahinnan, pääomakulujen ja käyttökulujen perusteella. Hankintahinta jaetaan viidellä vuodella riippumatta polkupyörän todellisista käyttövuosista tai työnantajan kirjanpidossa tekemistä poistoista. Koron määrä lasketaan myöhempinä vuosina siten, että koron laskennan perusteena olevasta pääomasta vähennetään edellisenä vuonna verotetun poiston osuus.

– Koska työsuhdepolkupyörää ei hankita yrityksen arvonlisäverollista liiketoimintaa varten, vaan se tulee työntekijän yksityiseen käyttöön, työnantajayrityksellä ei ole vähennysoikeutta työsuhdepolkupyörän hankintaan ja huoltoon sisältyvästä arvonlisäverosta, Suomen Yrittäjien veroasiantuntija Jukka-Pekka Hellman sanoo.

Työnantaja voi vähentää kulut yhteisöverotuksessa. Edun osalta työnantaja säästää palkan sivukulut.

Huoltoon 20-30 euroa kuukaudessa

Käyttökustannuksiin laskettavien työnantajan maksamien huolto- ja korjauskustannusten raha-arvo on 20 euroa kuukaudessa tai sitä alemmat todelliset huolto- ja korjauskustannukset. Tämä koskee sekä työnantajan omistaman polkupyörän huolto- ja korjauskustannuksia että työnantajan leasing-sopimuksella hankkiman pyörän huolto- ja korjauskustannuksia, jos työnantaja maksaa kustannukset erikseen. Sähköavusteisten polkupyörien huolto- ja korjauskustannusten raha-arvo on 30 euroa kuukaudessa tai sitä alemmat todelliset huolto- ja korjauskustannukset.

Bussilla ja pyörällä

Työntekijä voi kulkea osan matkasta julkisella liikenteellä, jolloin polkupyöräetua voi hyödyntää tietyin rajoituksin. Työsuhdematkalipun ja polkupyöräedun verovapaa enimmäismäärä on yhteensä 3 400 euroa vuodessa, eli verovapaa polkupyöräetu vähennetään työsuhdematkalipun verovapaasta enimmäismäärästä.

Elina Hakola