Tilastokeskuksen tuoreiden tietojen mukaan Suomessa käytiin vuonna 2022 kaikkiaan 64 työtaistelua, jotka koskivat noin 177 600 työntekijää.
Tilastokeskuksen tuoreiden tietojen mukaan Suomessa käytiin vuonna 2022 kaikkiaan 64 työtaistelua, jotka koskivat noin 177 600 työntekijää. Kuva: Getty Images

Työtaistelutilastoista kantautui karu viesti – Asiantuntija vaatii toimenpiteitä: ”Kohtuuttomat tukilakot on kiellettävä”

Vuonna 2022 käydyistä työtaisteluista aiheutui peräti 962 600 työpäivän menetys.

Tilastokeskuksen tuoreiden tietojen mukaan Suomessa käytiin vuonna 2022 kaikkiaan 64 työtaistelua, jotka koskivat noin 177 600 työntekijää.

Työtaistelujen seurauksena menetettiin noin 962 600 työpäivää, mikä on merkittävästi enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Vuonna 2021 työtaisteluihin osallisia työntekijöitä oli noin 22 500 ja menetettyjä työpäiviä kertyi noin 34 100.

Vuoden 2022 tavallista laajempien työtaistelutoimien taustalla olivat pääasiassa kunta- sekä terveydenhoitoalan lakot vuoden 2022 keväällä.

– Menetettyjen työpäivien lukumäärä on hurja, lähes miljoona. Tämä on koko 2000-luvun ennätys, Suomen Yrittäjien johtaja Janne Makkula sanoo.

Toive ay-liikkeen suuntaan

Vuonna 2022 Suomessa käytiin 64 työtaistelua, joista toteutuneita työtaisteluita oli 48. Työtaistelulla uhkaamisia oli 16 kappaletta. Edellisenä vuonna toteutuneita työtaisteluja oli noin saman verran eli 50, mutta työtaistelulla uhkaamisia oli vain viisi. Työtaistelujen yleisin syy oli työehtosopimuksiin liittyvä kiista, joita oli 63 prosenttia työtaisteluista.

Vuoden 2022 tilastoissa näkyy Makkulan mukaan se, että metsä- ja paperiteollisuudessa siirryttiin valtakunnallisesta sopimisesta yritystason työehtojen määrittämiseen.

– Ay-liike näki tämän itselleen uhkana. Kun rakenteita muutetaan, mikä on välttämätöntä, se valitettavasti näkyy myös häiriöinä työmarkkinoilla. Toivoisin kuitenkin, että myös ammattiyhdistysliike ymmärtäisi lisääntyvän yrityskohtaisuuden tarpeellisuuden, eikä takertuisi yli 50 vuotta vanhoihin rakenteisiin vain järjestöpoliittisista syistä.

Lue myös Yrittäjien valtuusto: Laittomat lakot kuriin, lisää paikallista sopimista

Lakot vuonna 2022

  • Vuonna 2022 Suomessa käytiin 64 työtaistelua, joista toteutuneiden työtaistelujen lukumäärä oli 48 ja työtaistelulla uhkaamisia oli 16. Edellisenä vuotena toteutuneita työtaisteluja oli noin saman verran eli 50, mutta työtaistelulla uhkaamisia oli vain 5 kappaletta.
  • Työtaisteluista suurin osa, 46 kappaletta eli 72 %, oli lakkoja ja lakonuhkia.
  • Työtaistelujen yleisin syy oli työehtosopimuksiin liittyvä kiista, joita oli yhteensä 40 kappaletta eli 63 % työtaisteluista. Työpäivistä 86 % menetettiin työehtosopimuskiistoihin liittyvissä työtaisteluissa.
  • Työtaistelujen lukumäärä oli suurin teollisuuden toimialalla, mutta menetettyjä työpäiviä oli eniten terveys- ja sosiaalipalveluissa.

    Lähde: Tilastokeskus

Vaatimus kohtuuttomista tukilakoista

Vuoden 2022 työtaisteluista 31 prosenttia kohdistui teollisuuden toimialalle. Terveys- ja sosiaalipalvelujen toimialalla tilastoitiin suurin työtaisteluihin osallisten työntekijöiden määrä, yhteensä 31 500 työntekijää. Kyseisellä toimialalla oli myös suurin työpäivämenetysten määrä (263 000 työpäivää).

Janne Makkula muistuttaa työntekijöiden lakisääteisten oikeuksien tärkeydestä.

– Työtaisteluoikeus kuuluu demokratiaan. Suomessa pitäisi kuitenkin uudistaa kymmeniä vuosia vanhaa työrauhasääntelyä, koska se on jäänyt ajastaan jälkeen eikä vastaa myöskään kilpailijamaiden sääntelyä.

– Kohtuuttomat, työriidan kannalta ulkopuolisia yrityksiä vastaan suunnatut tukilakot on kiellettävä, demokraattista päätöksentekoa vastaan suunnattuja poliittisia lakkoja on oleellisesti rajattava samaan tapaan kuin muissa Pohjoismaissa sekä seurauksia laittomista lakoista on kiristettävä, Makkula jatkaa.

Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2022 kaltaiset laajemmat työtaistelutoimet olivat melko yleisiä 1980-luvulla ja vielä 1990-luvun alkupuoliskolla. Selvästi harvinaisempia näin laajat toimet ovat olleet 2000-luvulla.

Vinkkaa meille juttuaihe!

  • Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Pauli Reinikainen