YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

– Suomalaisen kuusen ja männyn laatua arvostetaan maailmalla, toimitusjohtaja Ville Kopra sanoo. Kuva: Petri Siikainen.
25.10.2025 klo 22:31
Uutinen

Versowoodin sahatuotteet käyvät kaupaksi maailmalla – ”Tavara on nykyään pitkälle jalostettua, ei karvaista kakkosnelosta”

Tämä teksti on konekäännetty.

Sahatavaraa tarvitaan aina, linjaa valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon saaneen Versowoodin toimitusjohtaja ja omistaja Ville Kopra.

Kauppa käy etenkin ulkomaille, sillä Suomen suurimman yksityisen puunjalostajan liikevaihdosta noin 60 prosenttia tulee viennistä.

Menekin taustalla on paitsi suomalaisen puun laatu myös hyvin jalostetut tuotteet. Versowoodin päätuote on sahatavara, mutta sen lisäksi yritys valmistaa yksiköissään monia puunjalosteita, kuten liimapuuta, erilaisia ensiasteen jalosteita, puupakkauksia ja bioenergiatuotteita.

– Meillä oli viime vuonna 65 vientimaata, ja kasvu on rakentunut pitkälti viennistä. Suomalaisen kuusen ja männyn laatua arvostetaan maailmalla. Sahatavara on nykyään pitkälle jalostettua, ei karvaista kakkosnelosta, kuten monesti kuulee ajateltavan, toimitusjohtaja Ville Kopra kuvaa.

Versowood on yksi kolmesta tämän vuoden valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon saajista. Palkinnot jaettiin Valtakunnallisilla yrittäjäpäivillä lauantaina Tampereella.

Ville Kopra toivoo, ettei kotimainen metsäkeskustelu olisi niin mustavalkoista. Yrittäjän mukaan Suomen menestys on pitkälti rakentunut metsäteollisuuden ansiosta, ja metsäteollisuudella on tärkeä rooli myös tulevaisuudessa. Esimerkiksi Versowoodin tälle vuodelle ennustetusta 600–700 miljoonan euron liikevaihdosta 77 prosenttia jää tavalla tai toisella suomalaisen yhteiskunnan hyväksi.

– Suomessa metsiä hoidetaan hyvin ja kestävästi. Lisäksi yksi sahatyöntekijä työllistää keskimäärin kolme muuta työntekijää: logistiikka-alaa, metsäkoneyrityksiä ja muita urakoitsijoita, Kopra sanoo.

– Raaka-aine ja logistiikka ovat isossa roolissa tässä liiketoiminnassa. Strategiamme on pohjautunut hyvään raaka-ainehankintaan, sillä kustannuksista 70 prosenttia on raaka-ainekustannuksia. Ei ole myöskään sattumaa, että sahamme on sijoitettu 100 kilometrin välein toisistaan, hän jatkaa.

Yrittäjä johtaa joukkoja edestä

Versowoodissa toteutettiin vajaat 20 vuotta sitten sukupolvenvaihdos, jonka seurauksena Kopra otti yrityksessä vetovastuun. Hänen veljensä oli myös pitkään omistajana ja operatiivisissa tehtävissä ennen kuin siirtyi yrittäjäksi toisaalle.

Alun perin Versowoodin tarina alkoi, kun Ville Kopran isä ja tämän veli ostivat vuonna 1990 Vierumäen teollisuus -nimisen sahan, jonka historia ulottuu 1940-luvulle. Ostohetkellä yrityksen sahatavaran vuosituotanto oli 75 000 kuutiometriä, kun se nykyään on 20-kertainen.

– Kasvu on tärkeää, ja koko ajan pitää kehittyä, uusiutua ja uudistua. Miljardia kohti pitäisi tähdätä liikevaihdossa, vaikka se ei ole helppo rasti. Tässä kokoluokassa orgaaninen kasvu on vaikeampaa. Isommat kasvuhypyt saadaan aikaiseksi yritysostoilla, ja yritän jatkossakin katsoa, mistä sellaiset kasvunpaikat löytyvät, Kopra kertoo.

Vahva tahto viedä Versowoodia eteenpäin näkyy myös yrityksen arvoissa. Välittäminen koskettaa kaikkia työntekijöitä, asiakkaita, metsänomistajia ja muita sidosryhmiä. Rohkeus puolestaan tarkoittaa asioiden tekemistä uudella tavalla ja johtaminen esimerkin näyttämistä.

Yrittäjä itse on tärkein esimerkki muille, ja Kopran yrittäjäluonteeseen kuuluu olla tiiviisti mukana yrityksen arjessa.

– Olen ollut sahalla töissä jo hyvin nuoresta alkaen ja kasvanut tähän maailmaan. Näiden vuosien aikana on tullut aika hyvä perstuntuma asioihin, eli numerot ja faktat ovat hallussa. Itselleni on tärkeää olla osa porukkaa. Koitan olla aktiivisesti aina tehtaan lattiatasolla asti ja kierrän säännöllisesti meidän 15 eri yksikössä, Kopra sanoo.

– Valtakunnallinen yrittäjäpalkinto on tärkeä arvostuksen osoitus. Se kertoo, että olemme onnistuneet porukalla työssämme, hän jatkaa.

KIMMO KOIVIKKO

Versowood Oy

Perustettu: 1946
Toimitusjohtaja: Ville Kopra
Kotipaikka: Vierumäki
Työntekijöitä: Noin 900
Liikevaihto: 564 miljoonaa euroa (7/2024–6/2025)
Liiketulos: 34,5 miljoonaa euroa (7/2024–6/2025)

Vinkkaa meille juttuaihe!

Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Toimitus saa olla minuun yhteydessä mahdollista haastattelua varten