8.4.2019 klo 09:02
Uutinen

Y-blogi: Toimitusjohtaja pagisee – Rakennetaan maailman paras maa yrittäjille

Elämme mielenkiintoisia aikoja. Millainen maa on se Suomi, johon herätään heti ensi maanantaina eduskuntavaalien jälkeen?

Suomen vahva kivijalka on yrittäjyys, sillä yrityksissä luodaan kasvua ja työpaikkoja. Tällä menneellä hallituskaudella Suomeen syntyi 120 000 uutta työpaikkaa, joista valtaosa pk-yrityksiin. Tätä kehitystä pitää jatkaa!

Suomi on Maailman yrittäjyysvertailussa (Global Entrepreneurship Index) sijalla 12 ja Euroopassa sijalla 9. Suomen Yrittäjät tavoittelee, että Suomesta tulee maailman paras maa yrittäjille.

Mutta miten tuohon päästään?

Kestävän kasvun avulla mahdollistamme työllisyysasteen nousun 80 prosenttiin, jota ilman hyvinvointivaltio Suomi ei toimi. Tarvitaan kannustava verojärjestelmä, rohkeita työmarkkinauudistuksia, sosiaaliturvan tulee kannustaa yrittäjyyteen ja työntekoon, niin että työnteko kannattaa aina. Tarvitsemme osaavaa työvoimaa myös maan rajojen ulkopuolelta, turhasta yrityssäätelystä on luovuttava, kansainvälistymiseen lisää tukea, yrittäjälle pitää taata myös mahdollisuus uuteen alkuun konkurssin tai tilapäisen kriisin jälkeen. Valtion tulee torjua ilmastonmuutosta kehittämällä verotusta ja päästökauppaa. Yrittäjiksi pyrkivien maahanmuuttajien kotoutumista ja kieliopintoja tulee tukea niin, että he pääsevät nopeammin kiinni elinkeinoonsa ja suomalaiseen yhteiskuntaan.

Eläkesysteemin uudistus tarpeen

Suurin osa yrittäjistä alivakuuttaa itsensä eläkevakuutusmaksuissa siihen nähden, mitä laki edellyttää. Miksi näin pääsee käymään?

Jos ne alimitoittaa, niin yrittäjä ei saa kunnon korvausta sairauspäiviltä tai perhevapaan ajalta. Mutta miksi yrittäjät tekevät niin? Koska he eivät luota eläkejärjestelmään.

Suomen Yrittäjät teki jäsenilleen kesällä̈ 2017 kyselyn, jonka mukaan jopa kaksi kolmesta yrittäjästä alivakuuttaa itsensä lain edellyttämään tasoon nähden. Syynä näyttää olevan luottamuksen puute järjestelmään.

Vain neljä prosenttia Yrittäjien kyselyn vastaajista luottaa täysin nykyiseen YEL-järjestelmään. Alimitoitettu YEL-työtulo tuottaa yrittäjille kautta linjan matalan sosiaaliturvan, sillä muun muassa perhe-etuudet, sairauspäiväraha ja eläke-etuudet lasketaan ilmoitetun YEL-työtulon mukaan.

Pakollisen eläkevakuutuksen alaraja pitää nostaa samalle tasolle kuin ansiosidonnaisen työttömyysturvan alaraja. Silloin kaikki yrittäjän eläkevakuutusmaksujen maksajat voisivat työttömyyden tai sairastumisen sattuessa kohdalle hyötyä myös etuuksista.

Merja Blomberg
toimitusjohtaja Pohjois-Karjalan Yrittäjät