Sorkanhoitaja Olli Mäkikauppila
Sorkanhoitajia on Suomessa alle sata. Yksi heistä on Olli Mäkikauppila. Kuva: Kati Heikkilä
27.12.2022 klo 15:01
Uutinen

Yrittäjä Olli Mäkikauppila nauttii päästessään hoitamaan lehmän sorkkia – ”Vaatii taitoa asettua eläimen asemaan”

Sorkanhoitoalan yrittäjiä on Suomessa alle sata. Yksinyrittäjä Olli Mäkikauppila kertoo, mikä työssä on hienointa.

Tiesitkö, että Suomessa toimii noin sata sorkanhoitoalan yrittäjää? Yksi melko harvinaisen ammattialan edustajista on sieviläinen yksinyrittäjä Olli Mäkikauppila, joka aloitti yrittäjän uransa viime toukokuussa. Mäkikauppilan ratkaisusta kertoi ensimmäisenä Haapavesi-lehti.

– Yrittäjähenkinen lähipiiri innosti. Olen ollut pikkupojasta asti kiinnostunut yrittäjyydestä. Isäni on ollut sivutoiminen yrittäjä maatilalla, jossa tehtiin sukupolvenvaihdos aikaisemmin tänä vuonna, Mäkikauppila kertoo.

Sorkanhoitoon hän perehtyi puolentoista vuoden aikana suorittaessaan maatalousalan ammattitutkintoa. Koulutuksen aikana Mäkikauppila oli toisen sorkanhoitajan opissa.

Sorkanhoitajan tehtävänä on pyrkiä palauttamaan lehmän sorkka luonnolliseen asentoon. Se tehdään sorkkaa vuolemalla. 

– Navettaolosuhteissa sorkka pääsee kasvamaan pituutta, jolloin se voi kasvaa vääriin asentoihin. Sorkan kasvuun ja kehitykseen vaikuttavat muun muassa ruokintaolosuhteet. Yritän hoitaa mahdollisimman monta eläintä päivässä hyvin, Mäkikauppila kertoo.

Isot investoinnit ennen töiden aloittamista

Mäkikauppilalla on käytössään hydraulinen sorkanhoitoteline, jonka läpi jokainen lehmä ajetaan hoidon aikana. Työ on vaativaa, sillä lehmät ovat yleensä vapaana ja eläinten ”liikenne” on saatava toimimaan, jotta työ sujuu.

– Jos yritän saada mahdollisimman monta lehmää päivässä telineen läpi ja homma sakkaa, työ venyy helposti toiselle päivälle ja kaikkien hermot kiristyvät. Tämä on fyysisesti raskasta työtä, jossa ei saa pelätä likaantuvansa, Mäkikauppila kuvailee.

Isojen eläinten kanssa työskentelyssä on myös vaaran paikkansa. Pahin vaara liittyy puristuksiin jäämiseen eläimen ja aidan väliin.

Hydraulinen sorkanhoitoteline on kymmenien tuhansien eurojen arvoinen investointi. Sen lisäksi yrittäjän on pitänyt investoida isoon traileriin, jolla telinettä kuljetetaan. Yhteispaino telineen kanssa nousee lähes 3000 kiloon. Mäkikauppila on hankkinut myös sopivan vetoauton ja tekeillä on pesuhalli, jossa hän pystyy huoltamaan ja pesemään telinettä.

Isojen eläinten kanssa työskentelyssä on myös vaaran paikkansa. Pahin vaara liittyy puristuksiin jäämiseen eläimen ja aidan väliin.

”Syyn voi nähdä silmistä”

Mäkikauppila on ollut pitkään kiinnostunut eläinten hyvinvoinnista. Yrittäjäksi ryhtymisen jälkeen asiakkaita on riittänyt. Hän hoitaa joitakin kymmeniä lehmiä päivässä, yhden tilan kerrallaan.

– Lypsylehmien sorkat hoidetaan keskimäärin kaksi kertaa vuodessa. Se on ennaltaehkäisevää sorkkahoitoa. Työssä pyritään eläinten hyvinvointiin ja sorkkasairauksien vähentämiseen, hän kertoo.

Kun eläin voi hyvin, se liikkuu aktiivisemmin, käy lypsyllä, syömässä ja juomassa. Mäkikauppila korostaa, että sorkanhoitajan työ on ennen kaikkea asiakaspalvelua, mutta hänelle oleellisessa roolissa on eläimen kohtaaminen.

– Eläimiltä oppii paljon. Ammattilainen näkee eläimestä, milloin sillä on hyvä olla ja milloin ei. Silloin sitä alkaa miettiä, mitä voisi tehdä paremmin. Joskus syyn eläimen huonoon oloon voi nähdä sen silmistä. Eläimen katse ja liikkuminen kertovat paljon. Vaatii kokemusta ja taitoa asettua eläimen asemaan.

Vinkkaa meille juttuaihe!

  • Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Pauli Reinikainen