Yrittäjä! Tule mukaan omiesi pariin. Liity Yrittäjiin.

Jäsen, oletko jo ladannut Yrittäjät -sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

Tekoälytaiteilija kertoo, mikä palvelu kannattaa opetella
Jalohaikara käyttää apunaan Stability AI:n kehittämää Stable Diffusion -ohjelmaa, jota yrittäjä pitää selvästi kehittyneempänä verrattuna suurelle yleisölle tutumpaan Midjourney-palveluun. Kuva: Getty Images
10.6.2024 klo 14:26
Uutinen

Yrittäjä Taika Jalohaikara hurahti tekoälykuviin – Kertoo nyt, mikä kuvageneraattori kannattaa opetella

Piirtämistaidosta on yrittäjän mukaan paljon hyötyä tekoälykuvien luomisessa.

Yksinyrittäjä Taika Jalohaikara jäi koukkuun tekoälyyn vuoden 2022 jouluna. Hän selasi LinkedIn-palvelun julkaisuja ja silmiin tarttui maininta ChatGPT-palvelusta tunnetun OpenAI:n kehittämästä Dall-E -kuvagenerointipalvelusta.

Vielä tuolloin kyseinen palvelu ei ollut kaikkien käytettävissä. Jalohaikara liittyi jonotuslistalle ja parin viikon kuluttua pääsi testaamaan tekoälykuvien tekoa käytännössä.

– Rupesin harjoittelemaan tosissani ja tekoäly vei mennessään, Jalohaikara kertoo.

Pian hän huomasi olleensa oikeaan aikaan oikeassa paikassa, sillä tekoälykuvista alkoi tulla myös elantoa. Nykyisin Jalohaikara tarjoaa kuvituspalveluita yrityksille ja yksityisasiakkaille.

Vuonna 2022 tekoälykuvissa saattoi näkyä ylimääräisiä sormia ja muitakin outouksia, joille naureskeltiin sosiaalisessa mediassa. Vuoden aikana kuvien laatu on parantunut merkittävästi eikä niitä aina erota aidoista.

Yksi palvelu teki vaikutuksen

Aikaisemmin mainostoimistossa työskennellyt Jalohaikara innostui mahdollisuudesta ohjata tekoälyä ja tuottaa sillä mielikuvituksellisia kuvia. 

– Se oli jotenkin siistiä. Taiteilijuus alkoi minun kohdallani tekoälystä. Olin aina ollut kiinnostunut ohjelmoinnista, mikä varmasti vaikutti innostumiseen.

Yhtäkkiä mielikuvituksellisten kuvien tekeminen olikin mahdollista omasta työhuoneesta. Jos asiakas pyysi kuvaa helikopterista roikkuvasta ihmisestä hienossa taustavalaistuksessa, projektiin ei tarvinnut vuokrata kopteria ja näyttelijää. Tekoälyä hyödyntävä kuvageneraattori riitti.

Taika Jalohaikara.

Jalohaikara käyttää apunaan Stability AI:n kehittämää Stable Diffusion -ohjelmaa, jota yrittäjä pitää selvästi kehittyneempänä verrattuna suurelle yleisölle tutumpaan Midjourney-palveluun.

– Stable Diffusionia voi pyytää muuttamaan esimerkiksi ihmisten asentoja tekoälyn avulla ja palveluun saa paljon erilaisia lisäosia, joilla saa mahdollisuuden piirtää luonnoksia käsin ja syöttää ne tekoälylle.

Toisin kuin Stable Diffusion -palvelussa, Midjoyrneylla kaikki komennot on annettava tekstikehotteilla.

Piirtämistaidosta hyötyä

Jalohaikara on hyötynyt piirtämistaidoistaan, sillä hän pystyy luonnostelemaan asiakkaan pyytämän kuvan ensin itse, minkä jälkeen hän syöttää sen tekoälylle.

– Jos asiakas haluaa ihmisen tiettyyn asentoon ja se pitäisi selittää tekoälylle tekstikomennoilla, komento pitää antaa monta kertaa. On iso työ saada kuvasta juuri asiakkaan toiveiden mukainen pelkillä tekstikomennoilla. Säästän aikaa, kun luonnostelen kuvan käsin. Toki kuvan voi piirtää myös digitaalisesti.

Toisin kuin Stable Diffusion -palvelussa, Midjoyrneylla kaikki komennot on annettava tekstikehotteilla. Sen jälkeen kuvaa pystyy editoimaan valitsemalla siitä tietyn alueen ja antamalla uuden kehotteen kyseisen kohdan muuttamiseksi.

– Midjoyrney ei ole paras mahdollinen työkalu ammattilaiselle, mutta sillä saa nopeasti massakuvituksia sosiaaliseen mediaan.

”Tekoälymallit kehittyvät koko ajan. Uusia juttuja voi tulla päivittäin.”

Taika Jalohaikara, yrittäjä

Näytönohjain tärkeässä roolissa

Jalohaikara on opetellut tekoälykuvien tekemistä nyt noin vuoden ajan. Hän saattaa uppoutua tunneiksi uusien toiminnallisuuksien opetteluun.

– Tekoälymallit kehittyvät koko ajan. Uusia juttuja voi tulla päivittäin. Tiedon perässä pysymiseen menee paljon aikaa.

Vaikka tekoäly on kehittynyt selvästi, palvelut eivät yrittäjän mukaan ole vielä täydellisiä. Eniten harmia Jalohaikaralle koituu kuitenkin ajoittaisesta palveluiden hitaudesta, ei niinkään kuvien laadusta.

– Välillä joudun odottamaan kymmenenkin minuuttia jonkin kuvan muodostumista. Nopeimmillaan kuvan tulee alle kymmenessä sekunnissa, mutta jos haluan isomman resoluution kuvan, jonka tekemiseen käytän erilaisia lisäosia, kuvan luomiseen käytettävä aika pitenee selvästi.

Näytönohjaimella on iso merkitys siinä, miten sujuvaa tekoälykuvien työstäminen on. Jalohaikaralla on käytössään Nvidian 3060 -näytönohjain, jonka hinta ostohetkellä oli noin 300 euroa. Merkittäviä kuluja tekoälykuvien tekemisestä ei synny, sillä hänen käytössään olevan Stable Diffusionin käyttö on maksutonta.

Jalohaikaran yrittäjäuran haastavin työ oli messuosaston suunnittelu.

Parin vuoden ajan kestäneen yrittäjäuransa aikana Jalohaikaran haastavin tekoälytyö on ollut ison messuseinän suunnittelu.

– Seinän koko oli 10 x 5 metriä. Sen tekemistä varten piti ostaa pilvipalvelutilaa, jotta pystyi skaalaamaan kuvaa. Oma näytönohjaimeni ei enää jaksanut tehdä sitä.

”Tekoälyä ei kannata pelätä”

Jatkossa Jalohaikara haluaa opetella nykyistä paremmin omien tekoälymallien opettamista. Omia malleja tarvitaan esimerkiksi silloin, jos kuviin halutaan vaikkapa oma kotieläin.

– Kun tekoälyä opettaa riittävästi esimerkiksi oman kissan kuvilla, se osaa jossain vaiheessa tuottaa kissasta kuvia halutuissa ympäristöissä. Prosessi on kuitenkin sen verran monimutkainen, että se vaatii minulta vielä opettelua.

Yrittäjä kannustaa kokeilemaan tekoälypalveluita avoimin mielin. Jalohaikara uskoo, että tekoälygeneraattorien käyttö tulee helpottumaan merkittävästi lähitulevaisuudessa.

– Vuoden, parin päästä kuvien luominen on älyttömän paljon helpompaa. Toisaalta nopeat muutokset tulevat jatkossakin vaatimaan mukautumista ja jatkuvaa uuden opettelua. Tekoälyä ei kannata pelätä. Kun sitä testaa ja kokeilee, voi huomata, että itsellä on ollut paljon ennakkoluuloja.

Vinkkaa meille juttuaihe!

  • Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Pauli Reinikainen