Yrittäjäkurssin ohjaaja käski lakata uneksimasta – Johanna osti silti vanhan askartelukaupan ja kasvatti sinnikkäästi liiketoimintaa

Raumalainen Johanna Laakeristo oli tehnyt kiviasentajan töitä 11 vuotta, kun hänen nivelensä alkoivat oireilla. Hän ymmärsi, ettei työ ollut hänen loppuelämänsä ammatti, vaikka pitikin siitä paljon.

– Ajattelin, että minun on pakko etsiä uutta työtä ennen kuin nivelet ovat kokonaan loppu.

Keväällä 2013 hän kävi miehensä kanssa käsityömessuilla. Siellä entuudestaan tuttu tunne vahvistui: käsityöt voisivat olla hänen juttunsa.

Käden taidot kulkevat Laakeriston suvussa. Esimerkiksi hänen isoäidin isänsä oli vaatturi, isoäidin veli puolestaan käsityönopettaja. Laakeristo itse taas oli askarrellut lapsesta asti.

– Olen askarrellut siitä asti, kun sakset pysyivät kädessä. Lapsena minulla oli pieni, matala tuoli ja pöytä, jonka ääressä piirsin eläimiä ja leikkailin niitä paperista.

Uutta ammattia miettiessään Laakeristo kävi tutulla askartelukauppiaalla. Hän jutteli tämän kanssa ja mainitsi alkavansa yrittäjäksi.

– Hän kysyi, mitä rupeat yrittämään, ja näytin kädelläni ympärilleni, että tätä. Hän oli silloin jo melkein 80-vuotias ja sanoi, että voi myydä kauppansa minulle, jos ostan.

Laakeristo ilmoittautui yrittäjäkurssille työstämään omaa liikeideaansa.

– Kurssin viimeisenä iltana ohjaajat sanoivat minua kätellessään, että älä unta näe. Heidän mukaansa askartelutarvikeliike ei ollut kannattava liikeidea.

Puskaradion kautta

Ohjaajien sanojen takia Laakeristo harkitsi ideaa vakavasti vuoden verran, mutta noudatti kuitenkin intuitiotaan. Hän osti tutun kauppiaan liiketoiminnan, ja niin hänestä tuli Rauman Askarteluohjaus Oy:n omistaja.

– Mieheni oli oikeastaan ainoa, joka kannusti minua.

Pari ensimmäistä vuotta Laakeristo selvisi starttirahan avulla. Asiakaskunta kasvoi hitaasti, ja valikoimaa piti kasvattaa alusta saakka. Pikkuhiljaa hän laajensi tuotevalikoimaansa taide- ja juhlatarvikkeisiin sekä aloitti heliumilmapallojen täyttöpalvelun.

– Viime keväänä uusimpana tuoteryhmänä tulivat leivontatarvikkeet.

Laakeriston ostama alkuperäinen liike sijaitsi puutalossa noin kilometrin päässä kaupungin torilta. Liikkeessä ei ollut edes näyteikkunaa. Kun toiminta kasvoi, Laakeristo muutti isompiin tiloihin kaupungin keskustaan.

Laakeristo peri jonkin verran vanhan askarteluliikkeen asiakkaita, uusia hän sai lehti- ja somemainonnan avulla. Parhaiten tieto kulki puskaradion kautta. Alkuvuosia hiljaisia päiviä oli varsinkin kesäisin, jolloin koko päivän saldo saattoi olla viisi asiakasta.

– Nykyisin huonona päivänä asiakkaita käy 20, tavanomaisena päivänä 30–40. Joulusesongin aikana asiakasmäärät nousevat 60–80 asiakkaaseen päivässä.

Laakeristo uskoo, että henkilökohtainen palvelu on hänen menestyksensä salaisuus. Hän osaa kertoa tuotteista ja opastaa niiden käytössä. Turistitkin löytävät hänen nykyisen liikkeensä.

– Minulla on isot näyteikkunat, ja monet turistit ovat kertoneet olleensa iltakävelyllä ja päättäneensä, että täällä on pakko käydä vielä ennen lähtöä.

Joulusesonki alkaa syyskuussa

Laakeristo ohjaa pari-kolme kertaa viikossa erilaisia askartelukursseja sekä lasten askarteluteemaisia syntymäpäiviä. Juhlapalvelussaan hän koristelee erilaisia tiloja juhlia ja eri tilaisuuksia varten sekä tekee ilmapalloasetelmia.

Joulu on Laakeristolle vuoden isoin sesonki, joka alkaa jo syyskuussa.

– Teen tosi pitkää päivää, liikkeessä voi mennä 14 tuntia kurssien ohjaaminen mukaan lukien.

Hän sanoo, että viime joulujen trendituote ovat olleet mehiläisvahakynttilät ja erilaiset kranssit. Varsinkin perinteinen havukranssi on suosiossa. Myös erilaisia korttitarvikkeita menee paljon.

– Hyvin usein somessa nousee joku yhden yön ihme, ja pian kaikki paikat ovatkin täynnä sitä.

Tällaisena villityksenä hän mainitsee esimerkiksi valosieniasetelman, jonka tekemiseen hänkin on pitänyt kursseja. Siinä sienet tehdään kuumaliimasta kelo-oksan päälle.

Kevääksi Laakeristo suunnittelee savenpolttouunin hankkimista.

– Sitä palvelua on kysytty paljon, ja uunikin on jo olemassa. Sitten kotona keramiikkaa tekevät voivat tuoda töitään tänne poltettavaksi.

– Ei tämä mikään kultakaivos ole, mutta saan oman palkkani. Ihanien asiakkaiden ja mielekkään työn takia jaksaa yrittää.

Ensin aiheesta kertoi Satakunnan Kansa.