Osa yrityksistä on saanut tiedon lyhennysvapaamahdollisuudesta myöhässä. Kuva: Getty Images
9.2.2022 klo 10:36
Uutinen

Yrittäjät vaatii: Verohallinnon annettava lupaamansa lyhennysvapaa – Osa yrityksistä saanut tiedon myöhässä

Verohallinto kertoi tammikuussa pidentävänsä maksujärjestelyissä olevien verovelkojen maksuaikoja. Yrittäjän kannattaa huomioida lyhennysvapaan vaikutus viivästyskorkoon.

Toimeenpiteellä haluttiin helpottaa yrittäjien koronarajoituksista johtuvia maksuvaikeuksia myöntämällä lyhennysvapaata tammi-, helmi- ja maaliskuulle.

Suomen Yrittäjät piti Verohallinnon ilmoitusta tervetulleena. Yrittäjät on aikaisemmin vaatinut, että Verohallinnon tulee antaa maksuaikaa yritysten veronmaksuun kassakriisien välttämiseksi.

Verohallinto ilmoitti olevansa yhteydessä kaikkiin verovelvollisiin, joita lyhennysvapaa koskee. Yrittäjien tietoon on kuitenkin tullut tapauksia, joissa tieto mahdollisuudesta lyhennysvapaaseen ei ole saavuttanut yrittäjiä ajoissa. Tällöin vero on maksettu alkuperäisen aikataulun mukaan.

Kyseisissä tapauksissa tieto on saapunut OmaVero-palveluun vasta tammikuun maksuerän eräpäivän jälkeen. Tästä huolimatta tammikuun erän maksaminen on tulkittu Verohallinnossa siten, että yritys ei halua hyödyntää lyhennysvapaata. 

– Tuen myöntämisprosessissa ei ole onnistuttu silloin, jos tieto mahdollisuudesta lyhennysvapaaseen saapuu virallista kanavaa pitkin vasta sen jälkeen, kun mahdollisuus sen käyttämiseen on ehditty jo menettää. Tällaisissa tapauksissa Verohallinnon tulisi ilman muuta myöntää lupaamansa lyhennysvapaa, vaikka maksuerä olisikin jo ehditty suorittaa, Suomen Yrittäjien veroasiantuntija Jukka-Pekka Hellman painottaa.

Hän muistuttaa, että maksujärjestelyssä olevilla on mahdollisuus Verohallinnon myöntämään lisävapaaseen vielä helmi- ja maaliskuun osalta.

Huomioi vaikutus viivästyskorkoon

Maksujärjestelyssä olevan yrityksen kannattaa huomioida lyhennysvapaan vaikutus viivästyskorkoon.

– Koska verovelasta peritään aina viivästyskorko ja lyhennysvapaan myötä verovelan maksuaika pitenee, tällöin myös maksettavaksi tulevaa viivästyskorkoa syntyy enemmän, Hellman kertoo.

Verohallinto myöntää lyhennysvapaakuukaudet automaattisesti, mutta ne on mahdollista jättää käyttämättä noudattamalla alun perin sovittua maksusuunnitelmaa.

Yrittäjät vaatii Verohallinnolta pikaisia toimenpiteitä, jotta yritysten halukkuus lyhennysvapaan käyttöön tulee ajoissa ilmi.

– Verottajan tulisi nyt ottaa yhteyttä kaikkiin tammikuun maksujärjestelyerän maksaneisiin ja varmistaa, onko yritys aidosti halunnut jättää lyhennysvapaan käyttämättä. Käyttämättä jäänyt lyhennysvapaa voi olla yritykselle hyvinkin merkityksellinen asia, sillä pitkittyneen koronatilanteen vuoksi moni yritys on tiukilla. Silloin kaikki jousto tulee tarpeeseen. Suomen Yrittäjien veroasiantuntija Laura Kurki sanoo.

Pauli Reinikainen