9.3.2017 klo 14:24
Uutinen

Yrittäjät vastaa puoluejohtajille: Jatkamme työn tarjoamista

Puoluejohtajat vetosivat eilen työnantajiin, että ne antaisivat lahjan 100-vuotiaalle Suomelle investoimalla Suomeen ja työllistämällä Suomessa sekä tarjoamalla kesätyötä. Yrittäjäjärjestö vastaa, että pk-yritykset jatkavat työn tarjoamista.

Kahdeksan eduskuntapuolueen puheenjohtajat totesivat eilen, että yrittäjyys ja työn tekeminen ovat keskeinen osa Suomen satavuotista tarinaa. He vetosivat, että työnantajat investoisivat Suomeen, työllistäisivät Suomessa ja palkkaisivat nuoria kesätöihin.

Suomen Yrittäjät vastaa maan pienten ja keskisuurten yritysten puolesta puoluejojtajille, että yritykset ovat rakentamassa suomalaisen työn tarinaa. Suomen pienet ja keskisuuret yritykset ovat vastanneet uusien työpaikkojen luomisesta jo pitkään – koko 2000-luvun. Pk-yritykset ovat sinnitelleet pitkään kestäneen heikon taloustilanteen yli pitämällä kiinni henkilöstöstään. Myös uudet työpaikat ovat syntyneet pääasiassa pk-yrityksiin.

– Poliitikot voisivat auttaa työllistämistä toteuttamalla hallitusohjelman kirjaukset paikallisen sopimisen edistämisestä ja helpottamalla henkilöperusteista irtisanomista. Se lisäisi työpaikkoja merkittävästi, Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Mäkynen sanoo.

Hän muistuttaa, että valtaosa Suomen yrittäjistä on yksinyrittäjiä. Jos heistä pienikin osa palkkaisi työntekijän, työllisyysaste nousisi.

Investoinnit virinneet hieman

Suomen Yrittäjien, työ- ja elinkeinoministeriön ja Finnveran kuukausi sitten julkaisema Pk-yritysbarometri kertoo, että pk-yritysten arviot investointien lähiajan kehityksestä ovat aiempaa positiivisemmat. Investointiodotukset ovat kuitenkin edelleen hyvin alhaiset.

– Poliitikot voivat auttaa yrityksiä lisäämään investointeja päättämällä verotuksen myöhentämisestä varauksella. Kun yritys voisi tehdä tuloksesta esimerkiksi 20 prosentin varauksen, verotusta voidaan lykätä ja purkaa varausta joustavasti investointeihin, Mäkynen sanoo.

Yrittäjät mukana Vastuullinen kesäduuni -kampajassa

Suomen Yrittäjät on mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa rohkaisemassa pk-yrittäjiä palkkaamaan kesätyöntekijöitä.

– Kannustan kaikkia suomalaisia yrittäjiä olemaan tässä mukana, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kertoo Vastuullinen kesäduuni -kampanjan videolla.

Pentikäisen mukaan on tärkeää kansalaiskasvatusta tarjota nuorille työtä. Hän muistuttaa, että kesätyö on erittäin hyvä opettaa yrittäjyyttä.

Yrittäjäsanomat

toimitus@yrittajat.fi