YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

Yrittäjätaival Lohjalla – 25 vuotta urheilukaupan sydämessä
Muutin Lohjalle vuonna 1999. Syy muuttoon oli selvä: vaimoni Minna ja yhteinen unelmamme yrittäjyydestä. Perustimme yhdessä Top-Sport -urheilukaupan ja elämä Lohjalla alkoi toden teolla. Kodiksi löytyi viihtyisä rivitalokolmio Ojamolta, aivan uimarannan läheisyydestä. Aloimme remontoida siitä meille mieluisaa kotia – paikkaa, jossa voisimme rakentaa tulevaisuutta ja suunnitella perheen perustamista.
Alue osoittautui erinomaiseksi paikaksi asua. Keskustaan oli vain kolme kilometriä ja usein kävelin töihin Doberman-koiramme Oliverin kanssa. Oliverilla oli oma lepopaikka liikkeemme alatasossa toimistotilojen yhteydessä. Päivän päätteeksi, kun sulkemisaika lähestyi, päästimme Oliverin tervehtimään asiakkaita – se oli monelle päivän kohokohta.
Tuohon aikaan Lohjalla oli muutama urheilukauppa: K-kaupan yläkerrassa Intersport, jota pyörittivät Veijo ja Raija Lahtinen ja lisäksi JK-Shop Jouni ja Kimmo Liljanderin johdolla sekä Virkkalan pyöräliike, jotka olivat jo erikoistunut omaan alaansa. Silti Top-Sportille oli selkeä tilaus. Vaikka ketjumme päämies ei nähnyt pienempiä kaupunkeja, kuten Lohjaa, kannattavina – noin 3,5 miljoonan euron markkinasta huolimatta – meille se oli mahdollisuus.
Top-Sport FC -konseptimme laajeni Lohjalta muihin kaupunkeihin: Hämeenlinnaan, Järvenpäähän, Espooseen, Joensuuhun, Kajaaniin ja Saloon. Saimme kasvaa, kehittyä ja lopulta myös supistaa toimintaamme. Urheilukauppaa ehdimme tehdä 25 vuotta, aina tammikuuhun 2025 saakka.
Vuonna 2025 Lohjalla sulki ovensa kaksi urheilukauppaa. Samalla kaupunkikuva muuttui: uusia toimijoita, kuten Cubus ja Normal, saapuivat. Vähittäiskaupan kenttä koki mullistuksen, kun Puuilo ja Jula avasivat myymälänsä ja Biltema aloitti tavaratalon rakentamisen.
Vaikka urheilukauppaa ei Lohjalla enää ole, kaupungissa on paljon muuta hyvää. Olemme saaneet merkittäviä liiketoimijoita, joista aiemmin saattoi vain haaveilla. Se kertoo siitä, että Lohjaan uskotaan – ja niin uskomme mekin.
Hyvää juhannusta kaikille lohjalaisille ja Lohjan ystäville!

hallituksen jäsen