Ari Eronen (oik.) löysi itselleen työntekijän Ukrainasta perheensä kanssa paenneesta Volodymyr Martysovista.
17.5.2022 klo 18:11
Uutinen

Yrittäjäyhdistys verkostoi – Suutari Eki sai Ukrainasta paenneesta verhoilijasta kaipaamansa työntekijän

Raaseporin, Hangon ja Inkoon seudulla on venepressukausi kuumimmillaan. Tammisaarelaisen Suutari Ekin yrittäjä Ari Eronen korjaa suutarin töidensä ohessa venepressuja sen minkä ehtii. Töitä on jo vuosia ollut enemmän kuin oikeastaan ehtisi tehdä.

­– Raaseporin Yrittäjien sivuilla oli ilmoitus, että ryhmä ukrainalaisia on tulossa Suomeen. Ilmoituksessa oli esillä ammattinimikkeitä, kokki, maataloustyöntekijä ja verhoilija. Olen pari vuotta hiljaisesti etsinyt työntekijää, Eronen kertoo.

Eronen laittoi yhteyshenkilölle viestiä ja sopi verhoilijan kanssa haastattelun.

–  Hän oli täällä kolme tuntia, ei puhumassa vaan tekemässä. Pyysin häntä ensin ompelemaan suoran sauman, sitten tekniikoita, joita tulee vastaan oikeissa töissä ja lopulta pahojakin paikkoja. Hän selviytyi niistä sillä tasolla, että päätin palkata hänet, Eronen sanoo.

Raaseporin Yrittäjien puheenjohtaja Henna Ljung (kuvassa toinen oikealta) kertoo, että Raaseporin Yrittäjissä oli keskusteltu jo aiemmin, että yhdistyksen rooli ukrainalaisten pakolaisten tilanteessa voisi olla työllistämisen edistäminen.

–  Minuun otti suoraan yhteyttä ukrainalaisia Raaseporiin tuonut henkilö ja kysyi, minkä alan ihmisiä täällä yrityksissä kaivataan. Kysymys kääntyi pian niin päin, että minkä alan ihmisiä tänne on tulossa, Ljung kertoo.

–  Tammisaari-Hanko -akselilla on paljon kesäravintoloita ja maatiloja, jotka kaipaavat kausityöntekijöitä. Kun Raaseporin Yrittäjät nosti asian esiin omalla FB-kanavallaan, yrittäjiltä tuli hyvin yhteydenottoja.

Nyt työllistämisasiaa pohditaan laajemmalla joukolla. Raaseporin ja Hangon Yrittäjien puheenjohtajien lisäksi paikallisen kehittämisyhtiö Novagon, Hangon ja Raaseporin kaupunkien ja kuntakokeilun sekä te-toimiston edustajat ovat kokoontuneet selvittämään, miten ukrainalaiset työnhakijat saadaan kohtaamaan alueen työvoimapulasta kärsivät yritykset.

–   Konkreettisesti tämä johtaa toivottavasti siihen, että saadaan järjestettyä kaksi tilaisuutta, Tammisaareen ja Hankoon, joihin kutsutaan niin yrittäjiä kuin ukrainalaisia pakolaisia – ja toki kaikki muutkin työnhakijat ovat tilaisuuksiin tervetulleita, Novagon toimitusjohtaja Tom Gammals kertoo.

Ongelmakohdaksi on paikannettu ukrainalaisten mahdollisuudet ilmoittautua työnhakijaksi, kun lähin te-toimiston toimipiste on Lohjalla ja kaikki ukrainalaiset eivät ole vielä saaneet oleskelulupa-asioitaan hoidettua. Tällä on merkitystä palkkatuen saamiseen. Jos palkkatuki ei ole edellytys työsuhteen syntymiseen, työsuhteen voi toki jo solmia.

–  Novagon rekrytointipalveluissa pystytään nyt jo, ennen oleskeluprosessien valmistumista, auttamaan sekä ukrainalaisia pakolaisia ja yrittäjiä, Novagon Tiina Lindholm sanoo. 

Entä mitä suutarin verstaaseen kuuluu? Eroselle oli yllätys, kun verhoilija olikin monilapsisen perheen kanssa Suomeen paennut mies.

 – Ei tarvinnut puunata ihan niin tarkkaan nurkkia, hän nauraa.

– Jo viikon jälkeen selvisi, että Volodymyr Martysov osaa paljon enemmän kuin osasin kuvitellakaan. Nyt hän on tehnyt täyttä päivää, työt sujuvat ja on vauhti päällä. Hän on hyvin omatoiminen.

Eronen teki pian omat johtopäätöksensä ja laittoi venepressupalveluidenmainoksen Raasepori-Hanko-Inkoo -ryhmiin ja paikallislehteen.

– Haluan että kaverilla on töitä. Oman yrityksen kannalta töiden läpimenoaika nopeutuu ja tätä kautta voimme tarjota asiakkaille monipuolisempaa palvelua.

–  Puhun hänelle suomea. Hän opettelee sitä mielellään. Selittäminen vie aikaa eikä käännösohjelmakaan aina taivu erikoissanastoon, mutta olen valmis panostamaan tähän. Saan vihdoin itsekin vapaa-aikaa, Eronen sanoo.

Byrokratia on vielä kesken.

Novagosta Eronen sai apua alakohtaisen palkan selvittämiseen ja työnantajaksi ryhtymiseen ja maahanmuuttajan palkkaamiseen liittyviin asioihin.

Martisov rekisteröityi Erosen avulla Enter Finlandissa, verotoimistossa käynti henkilötunnuksen hakua varten ja pankkitilin avaaminen on nyt edessä. Ihan yksinkertaista paperityö ei ole.

–  Onhan Ukrainan tilanne ollut nopea ja yllättävä, mutta eihän valtio ole ensimmäistä kertaa siinä tilanteessa, että tulee iso määrä ihmisiä kerralla maahan. Onhan tässä ollut seitsemän vuotta aikaa miettiä, Eronen sanoo.

– Pikkuhiljaa varmaan selviää, mitä perhe aikoo pidemmällä aikavälillä, jäädä Suomeen vai jatkaa eteenpäin, Eronen sanoo.

Nyt on kuitenkin nyt, ja apu ja yhteistyö on paikallaan.

Kati Liikanen