YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

Yrittäjien pääekonomisti Päivi Puonti kommentoi Iranin kriisin seurauksia
Yrittäjien pääekonomisti Päivi Puonti. Kuva: Jetro Stavén
16.3.2026 klo 09:15
Uutinen

Yrittäjien tuore pääekonomisti varoittaa talouden negatiivisesta noidankehästä: ”Pelolla ei pidä mässäillä”

Tämä teksti on konekäännetty.


Yrittäjien pääekonomisti Päivi Puonti pitää Iranin konfliktin yhtenä riskinä inflaation kiihtymistä.

Suomen Yrittäjien pääekonomisti Päivi Puonti, 44, on joutunut pian töiden aloittamisensa jälkeen seuraamaan uutta maailmalla vellovaa kriisiä.

Iranin sodan alkaminen on sekoittanut pakkaa maailmantaloudessa, ainakin väliaikaisesti.

– Ei tässä voi missään nimessä olla rauhallisin mielin, kun kyse on sotatilanteesta. Se on jo sinällään huolestuttavaa, mutta talouden kannalta kyse on yhtä huolestuttavasta tilanteesta.

Laineet ovat jo lyöneet myös Suomeen, jossa polttonesteiden hinnat ovat kallistuneet. Sitäkin suurempi vaikutus voi olla kotitalouksien ja yritysten kokeman epävarmuuden lisääntymisellä. Se on myrkkyä talouskasvulle, jota Suomeen on tänä vuonna ennustettu Suomen Pankin 0,8 prosentin ja Danske Bankin 1,5 prosentin välimaastossa.

– Suora vaikutus tulee öljyn ja energian kautta, kun öljykuljetukset ovat vaikeutuneet. Suurin epävarmuustekijä liittyy konfliktin kestoon. Parhaassa tapauksessa se päättyy pian ja vaikutukset jäävät siihen, mitä tähän mennessä ollaan nähty. Silloin inflaatio ei kiihtyisi laajemmin.

Jos konflikti laajenisi esimerkiksi Suezin kanavan toimintaan, sen vaikutukset eivät Puontin mukaan rajoitu pelkästään öljykuljetuksiin vaan myös tavaraliikenteeseen, joka hiljenisi merkittävästi.

”Pitää muistaa, että euroalueen inflaatio on tällä hetkellä hyvin lähellä EKP:n asettamaa tavoitetasoa.”

Päivi Puonti, Yrittäjät

Ohjauskorko pysynee paikallaan

Puontin mukaan vallitsevassa tilanteessa olisi tärkeä välttää liiallista ”huolipuhetta”, joka voi edesauttaa noidankehän syntymistä Suomen talouteen.

– Suomen Pankki on tehnyt analyysejä kotitalouksien säästämisestä ja päätynyt siihen, että kuluttajat ovat ylivarovaisia. Pelolla ei pidä mässäillä. Silloin kuluttajat varautuvat ja vähentävät kulutustaan entisestään.

EKP järjestää korkokokouksensa ensi torstaina. Siinä se arvioi niin sanottua pohjainflaatiota, johon ei lueta energian hintoja. Puonti ei usko, että EKP nostaa ohjauskorkoaan.

– Silloin EKP:lla pitäisi olla näkemys siitä, että vallitseva tilanne laajenisi muualle talouteen. Pitää muistaa, että euroalueen inflaatio on tällä hetkellä hyvin lähellä EKP:n asettamaa tavoitetasoa.

Korot ovat heiluneet viime päivinä voimakkaasti ylös ja alas. Esimerkiksi 12 kuukauden euribor käväisi viime viikolla 2,552 prosentissa. Puontin mukaan lyhytaikainen korkojen nousu ei vaikuta yritysten investointeihin.

– Toki riski on olemassa. Vallitseva suunta on pk-yritysten kannalta erittäin huono.

Iranin sota korostaa ekonomistin mukaan vihreän siirtymän vauhdittamisen merkitystä Euroopassa.

– Mitä pidemmällä siinä olemme, sitä suojatumpi yhteiskuntamme on tämän kaltaisilta kriiseiltä.  Päästökaupan heikentäminen EU:ssa on huolestuttava suuntaus.

”Hallituksen täytyy nyt pitää kiinni linjauksestaan.”

Päivi Puonti, Yrittäjät

Ongelmallinen palkkamaltti

Suomen kuluttajien heikentynyt ostovoima ja talouden kasvun jääminen kilpailijamaita heikommaksi ovat olleet pääministeri Petteri Orpon (kok) hallitusohjelman uudistusten pontimina. Samalla Suomessa on herätelty keskustelua palkkamaltista. Puonti pitää palkkamalttia perusteltuna, vaikka se on nähty juuri nyt ongelmallisena.

– Suomen talouden keskeinen haaste on heikko tuottavuuskehitys ja kilpailukyvyn vahvistaminen. Palkkakehityksessä on tärkeää huomioida tuottavuuden kasvu sekä kilpailijamaiden tilanne. Jos palkat nousevat nopeammin kuin tuottavuus, se heikentää yritysten kilpailukykyä ja vaikeuttaa viennin kasvua. Viennin vahvistuminen on keskeistä työllisyyden ja talouskasvun kannalta. Sen kautta syntyy kestävää ostovoiman kasvua, josta hyötyvät myös kotimarkkinoilla toimivat yritykset, Puonti sanoo.

Yrittäjien pääekonomisti peräänkuuluttaa rakenteellisia uudistuksia. Talouden sopeuttaminen on hänen mukaansa tehtävä niin, että se ei haittaa talouskasvua.

– Hallituksen täytyy nyt pitää kiinni linjauksestaan, jonka mukaan listaamattomien yritysten osinkoverotusta ei kiristetä, Puonti listaa.

Innostava alku Yrittäjissä

Päivi Puonti kiittelee saamaansa vastaanottoa Suomen Yrittäjissä.

– Tehtävä on lähtenyt liikkeelle vauhdikkaasti. Ensimmäiset kaksi viikkoa ovat olleet innostavia, hän sanoo.

Tavoitteenaan Puontilla on pitää esillä suomalaisten pk-yritysten kasvunäkymiä. Hänen mukaansa seuraavien kahden vaalikauden aikana Suomessa tullaan tekemään isoja päätöksiä.

– Siksi olen Suomen Yrittäjissä. On koko Suomen etu, että laaja pk-yrityskenttämme kasvaa. Siinä esimerkiksi veroratkaisut ovat keskeisessä roolissa. Odotukseni on, että hallitus pitää tekemistään veropäätöksistä kiinni.

Vinkkaa meille juttuaihe!

Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Toimitus saa olla minuun yhteydessä mahdollista haastattelua varten
Pauli Reinikainen
Kysy tai etsi hakusanoilla tekoälyavustetulta hakukoneeltamme.