YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

Yrittäjien työnohjaaja Anne Hämäläinen hyödyntää itsekin työnohjausta – vielä harva tuntee palvelun sisällön
Metsolannesta tuttu yrittäjä Anne Hämäläinen toimii työssään vahvasti myös toimialan sanansaattajana. Työnohjaustoiminta on laajenemassa yrittäjän työnohjaaja -koulutukseen YRTO Oy:n nimissä syksyllä 2025.
Hankasalmelaisen Hämäläisen yrittäjyys oli kytenyt pinnan alla jo 4H-kerholaisuudesta lähtien, mutta tämänhetkiseen unelmatyöhön ja täysipäiväiseksi yrittäjäksi polku toi itsensä kuuntelemisen myötä, ja vähän koronapandemiankin avustamana.
-Olin hoitovapaalla ehkäisevän huumetyön suunnittelijan työstä ja suunnitelmissani oli elää täysi vuosi pelkästään vauvakuplassa perheen kanssa. Yhdeksän kuukauden jälkeen jo kuitenkin hain opiskelemaan kasvatustieteiden perusopintoja avoimeen yliopistoon, Hämäläinen muistelee.
Ajatus työnohjaajaksi kouluttautumisesta eli taustalla, mutta haave oli alustavassa aikataulussa siirretty tuonnemmaksi.
-Olin aivan tyytyväinen silloiseen työhöni, mutta pienimmäisen kanssa öitä valvoessa ihan mielenkiinnosta googlailin minkälaisia koulutuksia ja töitä on olemassa.
-Lamppu syttyi tammikuisena yönä vuonna 2020, kun huomasin, että Kuopiossa oli sinä päivänä alkanut työnohjaajakoulutus. Tuli tosi vahva tunne, että pitäisikö yrittää vielä mukaan.
Hämäläinen selvitti ensi töikseen puolisonsa mielipiteen, koska kotihoidon tuella eläessä koulutuskustannukset olivat yhteinen satsaus. Sen jälkeen alkoi soittelu ja papereiden toimitus koulutuksen järjestäjälle, minkä jälkeen tuli vastaus ”tervetuloa”.
Siltä istumalta Hämäläinen herätteli vanhan toiminimensä, jonka kautta hän oli aikoinaan pienimuotoisesti tehnyt nuorten ryhmien ohjauksia ja myynyt kosmetiikkaa. Tavoitteena ei suinkaan ollut alkaa päätoimiseksi
yrittäjäksi, vaan suunnitelmana oli paluu palkkatöihin ja sivutoiminen yrittäjyys.
Koronan mahdollisti etätoteutuksen
Maaliskuussa 2020 korona muutti kaikkien suunnitelmat ja myös kaikki Hämäläisen työnohjaajakoulutuksen harjoitusohjaukset siirtyivät etäyhteydellä toteutettavaksi.
-Siitä aukesi minulle aivan uusi maailma. Olin miettinyt, että välttämättä ei ole kannattavaa lähteä Hankasalmelta ajamaan asiakastapaamisiin, mutta onnistuminen etäohjauksissa vahvisti tunnetta, että tästä voisi tulla täysipäivänen työ!
Kun Hämäläisen kuopus lähti päiväkotiin, hän jatkoi opintovapaalla työnohjaajan opinnoissa ja ammatillisen opettajan opinnoissa. Palettia täydentämään löytyi tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto, joka mahdollisti tuolloin oikeuden aikuiskoulutustukeen.
-Vuodesta 2022 alkaen olen sitten ollut päätoiminen yrittäjä. Tämä on ollut tällainen rauhassa kasvateltu yrittäjyys, Hämäläinen naurahtaa.
-Jo ensimmäinen yrittäjävuosi näytti, että kyllä tällä voi elää ja pärjätä.
Hämäläisen perheessä molemmat vanhemmat ovat yrittäjiä, joiden työt joustavat perheen tarpeisiin.
-Olen rakentanut yrittäjyyttä perheen ehdoilla ja nyt kasvuyrittäjänäkin se on edelleen työtäni vahvasti ohjaava asia.
Kasvuyritys yrittäjien avuksi
Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto antoi erinomaiset eväät oman yrityksen brändin ja palveluiden kehittämiseen ja nämä valjastettiin jo varhaisessa vaiheessa Metsolannen rakentamiseen.
-Uskottavalla brändillä on iso merkitys, vaikka yritys onkin pieni, Hämäläinen painottaa.
Asiakashankinnassa suositukset ovat yksi tärkeimmistä kanavista. Lisäksi Hämäläinen on aktiivinen sosiaalisessa mediassa, Google-hakujen toimivuus on tärkeää ja YRTO Oy:n myötä myös laajempi medianäkyvyys on tuonut yritykselle tunnettuutta.
Työnohjaus on suurimmalle osalle vielä vieras käsite ja varsinaisen ohjauksen lisäksi Hämäläisellä onkin tärkeä tehtävä tehdä palvelua yrittäjille tutuksi.
-Vaativassa ihmissuhdetyössä, kuten sote- ja nuorisotyön puolella työnohjaus tunnetaan paremmin, mutta yrittäjiä tavatessa aloitan aina kysymällä, onko työnohjaus tuttua, Hämäläinen hymyilee.
-Mielelläni toimin sanansaattajana koko kentän puolesta.
Hämäläinen painottaa, että työnohjaus ei ole neuvomista, vaan säännöllistä, pitkäjänteistä ja tavoitteellista tukea yrittäjän arkeen. Teemoja voivat olla esimerkiksi yrittäjän hyvinvoinnin tai yrityksen liiketoiminnan kehittäminen. Ohjausta tehdään yrittäjän ja yrityksen äärellä, yrittäjän pöytään tuomista aineksista. Työnohjaaja tuo samaan pöytään pedagogisen osaamisensa.
-Ratkaisut löytyvät aina yrittäjästä itsestään, Hämäläinen painottaa.
Jo valmistuneille työnohjaajille Hämäläinen on rakentanut yrittäjän työnohjaaja YRTO -täydennyskoulutuksen, joka syventää osaamista ja erikoistuu yrittäjille suunnattuun työnohjaukseen.
-Koulutus pyrkii täyttämään niitä yrittäjyyteen liittyviä katvealueita, joita työnohjaaja ei välttämättä automaattisesti hallitse. Yrittäjän työnohjaajalla tulee olla tietoa, ymmärrystä ja työkaluja niin yrittäjyyteen liittyvistä psykologisista ilmiöistä kuin ihan käytännön liiketoiminnan pyörittämisestä ja kehittämisestäkin.
-Yrittäjän vastuu on erilainen. Esimerkiksi sairastaminen ja sairauspoissaolot ovat yrittäjällä erilaisia kuin palkkatyössä käyvällä. Painotamme myös ennakoivaa työtä uupumusten ennaltaehkäisemiseksi.
Yrittäjän työ on erilaista myös siinä mielessä, että yrittäjä tarvitsee oman substanssiosaamisen lisäksi myös yrittäjyysosaamista, jota voidaan työnohjauksella vahvistaa.
Myös Hämäläinen käy työnohjauksessa ja saa sieltä hyviä eväitä omaan jaksamiseen ja yrityksen kehittämiseen. Vaikka yrityskuviot ovat vahvassa kasvussa, elämänarvot pysyvät ennallaan.
-Aion pitää jatkossakin kymmenen viikkoa lomaa vuodessa, ja kun pienimmäinen lähtee eskariin, toiveena on lomailla koko koululaisten kesäloma. Vaikka yritys kasvaa, en ole valmis uhraamaan tärkeintä – aikaa perheen ja ystävieni kanssa.