7.7.2020 klo 13:04
Uutinen

Yrittäjien vetoomus tuotti tulosta: Ministeriöltä suositus suojainkulujen korvaamisesta yrityksille

– On erinomaista, että STM suosittaa kuntia korvaamaan nämä kulut. Siten pienetkin sote-yritykset selviävät, Yrittäjien Satu Grekin sanoo.

Suojamateriaalien kulutus sote-palveluissa moninkertaistui keväällä koronaviruksen vuoksi. Tästä aiheutui kymmenien miljoonien eurojen lisäkustannukset yksityisen sektorin palveluntuottajille.

Suomen Yrittäjät vaati toukokuussa ministeriöltä, että keväällä nopeasti kasvaneet suojavarustelukulut korvattaisiin yrityksille. Vetoomus uudistettiin kesäkuussa EK:n, Hyvinvointiala Hali ry:n ja Lääkäripalveluyritykset ry:n kanssa. Vetoomuksessa muistutettiin, että kustannukset pysyvät tavanomaista korkeampina, kunnes rokotekattavuus on riittävällä tasolla.

Ruotsissa hallitus antoi toukokuussa asetuksen, jonka mukaan myös yksityisille palveluntuottajille on maksettava täysi korvaus koronan aiheuttamista lisäkustannuksista.

Vetoomus tuotti tulosta kesäkuun lopulla, kun sosiaali- ja terveysministeriö päätti suositella kunnille sopimusten tarkistamista sote-yrityksille ja mahdollisuuksien mukaan korvaamaan kulut myös yksityisille suojainten käyttäjille.

Suomen Yrittäjien elinkeino- ja kilpailuasioiden päällikkö Satu Grekin on iloinen ministeriön päätöksestä.

– On erinomaista, että STM suosittaa kuntia korvaamaan nämä kulut. Siten pienetkin sote-yritykset selviävät. Vierailurajoitukset ja henkilöstön rajoitettu käyttö kasvatti kuluja varsin paljon. Pienillä yrityksillä ei kriisin alettua ollut valmiina verkostoja, mistä suojaimia olisi kriisin alettua voisi tilata. Hinnat nousivat ja saatavuus vaikeutui, kun kysyntä räjähti.

Korvauskysymys on Yrittäjien mukaan tärkeä, koska työnantajalla on velvoite järjestää työntekijöilleen asianmukaiset välineet ja varusteet sekä ehkäistävä tarttuvia tauteja esimerkiksi hoivapalveluissa.

Edelleen puutteita varusteissa

Vaikka epidemia on laantunut Suomessa Grekinin mukaan moni yritys ei ole vieläkään saanut suojavarusteita.

– Jos varusteet tilattiin julkisen sektorin kautta, varusteet pitää jakaa pienille yrityksille kohtuullisin ehdoin. Paikoin yritykset eivät ole saaneet varusteita lainkaan, tai vain kalliilla hinnalla. Kulut ovat mittavat, eikä esimerkiksi kotihoidossa voitu aiemmin kuvitellakaan, että siellä tarvitaan tällaisia suojavarusteita.

Ministeriön mukaan palvelun järjestäjän (kunta tai kuntayhtymä) on viime kädessä vastattava suojainten saatavuudesta osana asianmukaista hoitoa, jos palvelun järjestäjän ja tuottajan väliset sopimukset ovat puutteellisia.

”Kustannusten jakaminen on arvioitava sopimuksittain. Kunta tai kuntayhtymä ei saa laskuttaa Huoltovarmuuskeskukselta ilmaiseksi saamiensa välineiden hintaa tuottajilta”, ministeriön tiedotteessa sanotaan.

Hallitus on aikaisemmin päättänyt korvata kunnille koronaviruksesta aiheutuvia ylimääräisiä kustannuksia. Kuntien tukemisen kokonaisuus neljännessä lisätalousarvioesityksessä on yhteensä noin 1,4 miljardia euroa. Summa pitää sisällään myös suojainkustannuksia.

Hallitus on lisäksi ehdottanut, että koronaepidemian vuoksi tarvittavien suojavarusteiden myynnit sosiaali- ja terveysalan toimijoille vapautettaisiin eräiltä osin väliaikaisesti arvonlisäverosta heinäkuun loppuun.

Kuva: Getty Images

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi