10.10.2019 klo 06:02
Uutinen

Yrityksen perustaminen kysyy vapauden janoa ja sydämen paloa – Saara Vilmingon yrittäjäura starttasi vauhdilla, sillä kiitos koitti jo ennen kuin yritystoiminta oli lähtenyt kunnolla käyntiin.

Sallalainen Saara Vilminko hyppäsi ulos oravanpyörästä, opiskeli kosmetologiksi ja perusti kotikuntaansa kauan kaivatun kauneushoitolan. Lapin Yrittäjiin kuuluvan Kauneushoitola Taika-Pinkin yrittäjä kertoo, mistä kaikki alkoi, miten kaikki tapahtui ja mitä vuoden vanhalle yritykselle kuuluu nyt.

Vielä pari vuotta sitten tilanne näytti tältä: jos sallalainen halusi kasvohoitoon tai manikyyriin, täytyi hänen joko matkustaa toiselle paikkakunnalle tai toivoa, että ajankohdat osuisivat yksiin Kemijärveltä kahdesti viikossa paikkakunnalle saapuvan kosmetologin kanssa. Heinäkuussa 2018 tilanne muuttui valoisammaksi, kun kosmetologiopintojaan viimeistellyt Saara Vilminko perusti Sallaan Kauneushoitola Taika-Pinkin.

–Kauneudenhoitoala oli kiinnostanut minua pitkään ja olin myös alkanut väsyä työhöni lähihoitajana. Tilanteen ollessa otollinen päätin aloittaa kosmetologialan aikuisopinnot Rovaniemellä ajatuksenani perustaa kauneudenhoitoalanyritys Sallaan. Koin, että täällä sellaiselle oli tarvetta, Vilminko alustaa.

Tärkeitä tukipilareita

Vilminko kokee tehneensä fiksun päätöksen perustaessaan yrityksen jo opiskeluaikanaan. Asiakaskunta alkoi muodostua hyvissä ajoin etukäteen, mikä helpotti hyppäämistä yrittäjän saappaisiin ja toisaalta vahvisti myös näkemystä alueellisesta tarpeesta. Epäilyksiäkin oli ollut ilmassa, kuten asiaan uuden yrityksen perustamisen kintaalla kuuluu:

–Salla on pieni paikkakunta, jonka ikärakenne on vanhusvoittoinen. Suurin kysymys olikin se, käyttävätkö nämä ihmiset tällaista palvelua. Vaikka etukäteen sain palautetta siitä, että tätä tarvitaan, tiesin myös, että puheet ovat eri asia kuin se, löytävätkö asiakkaat yritykseni sitten oikeasti, Vilminko pohtii.

Valmistuttuaan kosmetologiksi Vilminko aloitti täysipäiväisenä yrittäjänä ja liittyi samalla myös Lapin Yrittäjiin. Sitä myötä myös tukipilari vaihtui toiseksi sujuvasti liukuen: koulussa ollessaan hän oli saanut neuvoja opettajilta, joista valtaosalla oli kokemusta myös yrittäjänä toimimisesta alalla. Opintojen loputtua ja yritystoiminnan startattua tärkeäksi avunlähteeksi tulivat muun muassa yrittäjäjärjestön asiantuntijat.

–Yrittäjyyden alku on pitkälti paperityötä ja byrokratiaa, mihin koulu antoi hyvän pohjan. Koulun loppumisen jälkeen sen saman tuen on onneksi saanut Lapin Yrittäjiltä, Vilminko iloitsee.

–Yrittäjäjärjestön jäsenyydestä on ollut muutenkin paljon hyötyä. Vertaistuen lisäksi sähköpostiin tulevat tiedotteet auttavat pysymään ajan tasalla siitä, mitä yrityskentällä tapahtuu ja mihin täytyisi itse reagoida, hän lisää.

Pehmeä lasku yrittäjyyteen

Vilminko yrittäjäura starttasi vauhdilla, sillä kiitos koitti jo ennen kuin yritystoiminta oli edes lähtenyt kunnolla vauhtiin. Pehmeän laskun mahdollisti paitsi yrityksen perustaminen ja asiakaskunnan löytyminen jo opiskeluaikana, myös se, että täydellinen toimitila löytyi keskustassa sijaitsevan kotitalon lisäsiivestä. Vuokraa ei tarvitse maksaa, eikä yritystoiminnan startti ole vaatinut edes starttirahaa.

–En saa mistään ylimääräistä rahaa, kaikki tulot tulevat yritystoiminnasta, Vilminko kommentoi.

Syksyllä 2019 julkaistun pk-yritysbarometrin mukaan harvemmalla kuin joka toisella yrityksellä on lainaa pankista tai muusta rahoituslaitoksesta. Vilmingolla syy ulkoisen rahoituksen puutteeseen on varsin yksinkertainen: rahoitusta ei ole haettu, koska sille ei ole ollut tarvetta. Yrittäjyyden tie on näyttänyt vihreää valoa ilmankin.

–Toki siinä menee pari vuotta, että yritys lähtee kunnolla pyörimään. Eikä sitä koskaan voi tietää, mitä tapahtuu. Jos esimerkiksi lama iskee päälle ja talous kiristyy, ovat tällaiset luksuspalvelut niitä, joista ensimmäisenä karsitaan. Sitten voi tulla tarvetta rahoitukselle tai suunnanmuutokselle, Vilminko arvelee.

Lapin Yrittäjiin kuuluvan Kauneushoitola Taika-Pinkin yrittäjä Saara Vilminkolla oli pehmeä lasku yrittäjyyteen: – Kaikki on mennyt paremmin kuin osasin odottaa. Olen oppinut, että omia unelmia kannattaa tavoitella rohkeasti. Kävi, mitä kävi, niin ainakin katsoit sen kortin.

Palvelualoilla luotetaan tulevaan

Syksyn 2019 pk-yritysbarometri osoittaa lisäksi, että suhdanneodotukset ovat olleet korkeimmasta päästä palvelujen saralla, mitä myös Vilmingon toimiala edustaa, niin kevään kuin syksyn 2019 pk-yritysbarometrissa. Vilminko itsekin näkee yrityksensä tulevaisuuden valoisana:

–Uskon, että tällä alalla riittää kysyntää. Toisaalta minulla on siinä mielessä helppo tilanne, että jos yrityksessä tulee hiljaisia aikoja, pystyn aina heittämään keikkaa hoitajana, Vilminko vinkkaa.

Vilminko tiedostaa yrittäjyyden plussat sekä miinukset. Yhdeksi haasteeksi hän kokee säännöllisen loman ja palkan saamisen etenkin yrittäjyyden alkutaipaleella. Lapin Yrittäjät on maakunnan suurimpana elinkeinoelämän järjestönä merkittävä vaikuttamiskanava yritysten toimintaedellytyksien kehittämisessä ja pyrkii vaikuttamaan esimerkiksi juuri Vilmingon mainitsemiin yrittäjyyden haasteisiin.

– Toisaalta positiivisena puolena on yrittäjyydessä yhdistyvä vastuu ja vapaus. Kukaan ei sanele, mitä pitäisi tehdä, hän kuittaa.

Yrittänyttä ei laiteta

Vilmingon mielestä uuden yrityksen perustaminen on loppujen lopuksi kiinni sydämen palosta. Millaiselle työlle ja tekemiselle oma sydän sykkii?

–Täytyy kysyä itseltään, millainen palo minulla on tätä työtä kohtaan. Jos tulee siihen tulokseen, että tämä on oma juttu ja hyvä yritysidea, niin ilman muuta sitä kannattaa lähteä tavoittelemaan, Vilminko tsemppaa.

Vilmingon kohdalla takaportti näyttää nytkähtäneen pikku hiljaa yhä tiukemmin kiinni. Juuri nyt porttia ei tarvitse avata, eikä siitä astua, koska yritystoiminta on ottanut tuulta alleen.

–Kaikki on mennyt paremmin kuin osasin odottaa. Olen oppinut, että omia unelmia kannattaa tavoitella rohkeasti. Kävi, mitä kävi, niin ainakin katsoit sen kortin. Mitään ei saa, jos ei yritä, hän kiteyttää.

Liity mukaan Lapin Yrittäjiin >>