YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

Yritykset mukaan synnytystalkoisiin – kuinka kvartaalitalous kohtaa kapalon
Olemme saaneet lukea viimeisimpiä väestöennusteita ja miten lapsia syntyy liian vähän. Vielä ei ole löytynyt ratkaisua, että miten tämä ei toivottu tilanne saataisiin käännettyä vauvabuumiksi. Keskustapuolue on lanseerannut kampanjan ”Etsinnässä vauvabuumi”.
Ohjelmassa keskitytään sanastoon; turvataan, luodaan, tuetaan, aloitetaan, tarjotaan tyyppiseen ratkaisuun.
Ruotsalainen elektroniikkaketju aloitti Ruotsissa kampanjan, jossa raskaaksi tulevat saavat ostamansa elektroniikan ilmaiseksi. Laskettu aika pitää osua tiettyjen päivien päähän ostoksesta. Viime vuonna uutisoitiin, että eteläkorealainen yritys aikoo maksaa työntekijöilleen 70000 euroa perheen lisäyksestä.
Puhumme paljon vastuullisuudesta ja järjestössämmekin on ollut jo yli kaksi vuotta vastuullisuuden kehittämisohjelma yrityksille. On ESG:tä, hiilineutraalisuutta ja kiertotalousohjelmia. Mutta entä jos vastuullisuutta mitattaisiinkin lastenvaunujen määrässä yrityksen parkkipaikalla? Suomen synkät syntyvyystilastot, kun huutavat paikkausta, eikä valtion budjetissa tahdo löytyä tarpeeksi tuttipullorahaa.
Yritykset voisivat ottaa ohjat käsiinsä. Työsuhdeauton tai -polkupyörän sijaan työntekijälle voisi tarjota työsuhdevaunut – ja premium-mallina tuplarattaat, jos sattuu tulemaan kerralla enemmän kuin yksi. Lounassetelit saisi vaihtaa vauvanruokaseteleihin, ja liikuntaedun voisi käyttää yöhoitajaan, joka toimii kuin kuntosalin personal trainer, mutta keskellä yötä.
HR-osastolla voisi ottaa käyttöön uuden palkkiojärjestelmän: lapsilisästä yritysbonusversio. Jokaisesta maailmaan tuodusta uudesta potentiaalisesta työntekijästä saisi ylimääräisen lomapäivän. Yrityksen henkilöstölehti saisi uuden vakiopalstan: “Kuukauden kuopus”, valokuvakilpailuineen.
Entä brändäys? Mikä olisikaan tehokkaampaa mainontaa kuin se, että firman slogan tai logo löytyy potkupuvun rintamuksesta. Tulevaisuuden kuluttajakasvatusta parhaimmillaan!
Ja tietysti tarvitaan uusiin työntekijöihin vetoava slogan: “Tule meille töihin – lisäämme sinut ja jälkikasvusi Exceliin!” Etäkokouksiin voisi ottaa mukaan vauvan – ja jos lapsi itkee, se tulkitaan luonnolliseksi “innovaatiokriittiseksi palautteeksi”.
Voisihan sitä Pohjois-Karjalassa yrittää edes Rääkkylän kokoisen kunnan verran vuosittaisella perheenlisäyksellä. Ja jos siihen tarvitaan yrityksiä, niin mikäpä siinä: kvartaalitalous saa uuden ulottuvuuden, kun raporteissa seurataan liikevaihdon ja markkinaosuuden ohella myös syntyvyyskäyrää.
Merja Blomberg
toimitusjohtaja
Pohjois-Karjalan Yrittäjät