Korjausompelu ja materiaalien kierrätys on ompelimossa arkipäiväistä kiertotaloutta.
8.6.2022 klo 12:51
Uutinen

Yritysten kiertotalousratkaisuja: mari´s ompelupalvelu hoksasi olevansa kiertotalousyritys: ”Aion käydä läpi tallenteen ja ottaa vinkit käyttöön viestintään.”

Mari Ståhls toimii ompelijana Loviisassa. Uudenmaan Yrittäjät pyysi hänet yritysesimerkiksi webinaariin, johon hän oli ajatellut tulla oppimaan asiaa ja oivaltamaan jotain uutta. Webinaaria valmistellessa hän ymmärsi, että onkin jo malliesimerkki kiertotalousyrityksestä.

Katso Marin puheenvuoro Uudenmaan Yrittäjien Kiertotalouswebinaarien toisesta jaksosta Kiertotaloudesta viestiminen. Puheenvuoro alkaa kohdasta 42.12.

– Teen pääasiassa korjausompelua, mutta myös mittatilaustöitä. Korjausompelu tuo liikevaihdostani noin 80 prosenttia.

– Vaihdan vetoketjuja järjettömät määrät, lyhennän housuja, paikkaan, teen oikeastaan mitä tahansa ompelutöitä. Kun teen mittatilaustyötä, teen kaikki vaatteet niin, että ne ovat aina muokattavissa jälkeenpäin. Esimerkiksi nyt työn alla on iltapuku, joka oli alun perin musta iltapuku mustalla pitsillä. Sen jälkeen siihen vaihdettiin hopeanväriset yksityiskohdat ja nyt se odottaa seuraavia yksityiskohtia. Sitä voi käyttää vuodesta toiseen. Vaatteita voi aina suurentaa ja pienentää. Verhoihin teen aika sellaiset käänteet, että jos asiakas muuttaa, sieltä otetaan ja pidennetään verhoja.

– Vaikken ollut ajatellut, kaikessa on huomioitu pitkäikäisyys, Ståhls kertoo.

Lisäksi Ståhls tekee nahkaisia korvakoruja, ylijäämä- ja kierrätysnahasta.

– Mulla on yrittäjäystävä, joka tekee nahkatuotteita. Hän tekee jämäpaloista omia ylijäämätuotteita ja teen vielä hänen jämistään korviksia, Ståhls kertoo.

Omat jämäpalansakin Ståhls kierrättää.

– Mikä multa jää kankaita ylijäämäksi, hakee yksi rouva ne nuken vaatteisiin ja loput menee kouluille askarteluun.

Pienikin yritys voi olla tärkeä kiertotaloustoimija

Viimeisen parin vuoden aikana Ståhls on alkanut hahmottaa, että hänen yrityksensä on mukana kiertotaloudessa. Nyt hän oli ajatellut perehtyä asiaan enemmän.

–  Kun huomasin että webinaari tulee, ajattelin, että osallistun – josko saan jonkun ahaa-elämyksen.

– Nyt ymmärrän, että käytännössä kaikki mitä teen, on osa kiertotaloutta. En vaan ollut ajatellut asiaa niin. Ajattelin, että kiertotaloutta on isoilla firmoilla, jotka kierrättää kaiken ja joilla on kaikkia hienoja juttuja. Nyt huomaan, että itsekin voi olla.

– Aion jatkossa viestiä tästä kulmasta enemmän. Käyn läpi tallenteen läpi ajan kanssa ja aion ottaa vinkit käyttöön, Ståhls sanoo.

– Paikan päällä kerron nyt jo ratkaisuista luontevasti. Kysymys on ennemmin siitä, miten viestin niistä uusille asiakkaille.

– Aiemmin ajattelin, että korjaaminen on kaikille itsestään selvää eikä niin kiinnostavaa, mutta ei se niin ole! Olen laittanut Facebookiin tai Instaan lähinnä kuvia, kun teen jotain uutta. Jatkossa nostan someen enemmän korjauksia. Esimerkiksi video, jossa korjaan veneen pressua, on tuonut minulle paljon uusia asiakkaita jo nyt, Ståhls kertoo.

Lue myös: Vältä viherpesusyytökset ja ota vastaan ansaitut asiakkaat: Case Oppop Shop

Sitran Kiertotalouden käsikirja

Kiertotalouden kiinnostavimmat 2.1 -yrityslista

15.6. Vinkkejä rahoituksen saamiseen ja hyviä esimerkkejä. Ilmoittaudu mukaan tästä

Muita kiinnostavia aiheita

Kati Liikanen