1.6.2021 klo 08:45
Uutinen

Yritysten tilanne parantunut– pienet työnantajayritykset pahiten ahtaalla

Helpottunut tautitilanne ja puretut rajoitukset näkyvät yritysten elämässä ja tuovat valoa. Monella kuitenkin on yhä vaikeaa, kertoo tuore Yrittäjägallup.

Maksuvaikeuksissa olevien, yrityksen alasajoa pohtivien, yrityksen myyntiä harkitsevien ja konkurssiuhkaa kokevien osuus on laskenut keväällä. Aiempaa selvästi useampi yrittäjä on nyt varma, että selviytyy kriisistä. Enää neljä prosenttia pelkää yrityksensä kaatuvan koronakriisin vuoksi.

Syitä ovat paitsi parantunut tautitilanne ja rajoitusten lieventäminen, myös yrityksille maksetut tuet, muutokset konkurssilakeihin ja joustot maksuajoissa.

44 prosentilla yrityksistä liikevaihto on noussut koronakriisin pahimmasta alhosta. Alle viidenneksellä näistä nousu on ollut vähintään 30 prosenttia, muilla vähemmän.

Pieni työnantajayritys – katoava luonnonvara?

Vaikein tilanne on pienillä työnantajayrityksillä. Niiden asema on tässä maassa tehty monella eri tavalla – myös työelämän sääntelyssä – vaikeaksi. Tässä ryhmässä on myös eniten (15 %) yrittäjiä, jotka pohtivat lopettamista. Siellä tarvitaan myös eniten verojen ja maksujen lykkäyksiä.

– Jos haluamme pieniä työantajia, täytyy keventää normeja ja hallintobyrokratiaa sekä vapauttaa työpaikkasopimista. Valitettavasti merkkejä tästä ei ole, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen huomauttaa.

Raaka-aineiden hinnat räjähtävät käsiin

Suhdanteiden elpyminen tuo myös varjonsa. Jopa joka toinen teollisuusyritys kertoo esimerkiksi raaka-aineiden hintojen nousseen. Tämä aiheuttaa monelle ongelmia.

Kaupan alan yrityksiä kriisi on kohdellut hyvin eri tavoin. Noin viidennes kaupan yrityksistä kertoo nyt myynnin kasvaneen. Toisaalta noin puolet kertoo myynnin laskeneen.

Hallitukselle seiska miinus

Tilanteen helpottuminen näkyy myös siinä, että yrittäjät antavat Marinin hallitukselle koronakriisin hoidosta nyt kouluarvosanan seitsemän miinus, kun se keväällä oli vielä kuusi ja puoli. Arvosana on paras yksinyrittäjillä, jotka antavat arvoa muun muassa yrittäjän työmarkkinatuelle, joka on auttanut kymmeniä tuhansia yrittäjiä.

Kantar on selvittänyt Yrittäjien pyynnöstä Yrittäjägallupilla koronakriisin vaikutuksia yrityksiin kriisin alusta lähtien. Tällä kertaa kyselyyn vastasi 1013 yrittäjää. Tiedot kerättiin 6.5.–14.5.2021.