23.2.2017 klo 18:32
Uutinen

Yritysten ulkomaankauppa helpottuu – kustannukset laskevat, tulli nopeutuu ja paperityö vähenee

Kansainvälisen kaupankäynnin menettelyitä uudistava monenkeskinen sopimus astui voimaan keskiviikkona 22.2.2017. Uusi sopimus helpottaa yritysten kaupankäyntiä monin tavoin.

Kyseinen monenkeskinen kauppamenettelysopimus (TFA-sopimus) koskee vientiin ja tuontiin liittyviä maksuja ja muodollisuuksia. Sen on tarkoitus vauhdittaa tullausta, vähentää turhaa paperityötä ja helpottaa tiedonkulkua ja ennakoitavuutta.

– Suomalaisten näkökulmasta keskeiset kauppakumppanit ovat ratifioineet sopimuksen. Sen pitäisi helpottaa kaupankäyntiä ainakin Venäjän, Yhdysvaltojen, Intian ja Kiinan kanssa, arvioi Suomen Yrittäjien kansainvälisten asioiden päällikkö Thomas Palmgren.

Sopimus koskee kaikkia Maailman kauppajärjestön (WTO:n) jäseniä sitä mukaa, kun ne saavat sopimukset kansallisesti voimaan.

Sopimuksen ansiosta tavara liikkuu jatkossa rajojen yli tehokkaammin. Varsinkin Suomen tavarakaupan vienti ja tuonti koostuu sellaisista tuotteista ja komponenteista, jotka kulkevat tullirajojen yli useita kertoja.

– Sopimuksella pyritään alentamaan kauppakustannuksia esimerkiksi siten, että tullaukset voidaan tehdä netin kautta etukäteen, Palmgren kertoo.

Erityisesti pk-yritykset hyötyvät kauppamenettelyiden yksinkertaistumisesta ja kustannusten laskusta. Palmgrenin mukaan vientiprosessikulujen alentuminen helpottaakin suomalaistuotteiden pääsyä kansainvälisille markkinoille.

Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD arvioi, että sopimus voi vähentää yritysten kauppakustannuksia keskimäärin 12–17 prosenttia.

Yhden prosentin vähennys merkitsee globaalitasolla noin 40 miljardin dollarin säästöjä. Myös paperityötä vähentämällä saadaan selviä säästöjä, sillä noin 7 prosenttia kaupan arvosta hukkuu maailmanlaajuisesti paperityöhön.

toimitus@yrittajat.fi