Vuoden maahanmuuttanut yrittäjä

Valtakunnallisella Vuoden maahanmuuttanut yrittäjä -palkinnolla halutaan korostaa maahanmuuttaneiden tärkeää merkitystä yhteiskunnassa ja nostaa maahanmuuttaneiden yrittäjien arvostusta.

VALTAKUNNALLISESTI PALKITUT

Perniön Rullakebabtehdas Oy | Vuoden maahan muuttanut yrittäjä 2023

Muutaman kuukauden visiitti Suomeen on venynyt yli 30-vuotiseksi – Rizah Veseli on vuoden maahan muuttanut yrittäjä

Perniön Rullakebabtehdas Oy:n perustaja Rizah Veseli on valittu vuoden maahan muuttanut yrittäjä -kilpailun voittajaksi.

Rizah Veselin toi Suomeen yhdeksän päivää kestänyt bussimatka Kosovon levottomuuksista vuoden 1992 alussa. Silloin 23-vuotiaan Veselin tarkoitus oli olla Suomessa muutama kuukausi ja palata Kosovoon, mutta reissu on nyt venynyt yli 30-vuotiseksi.

Veselillä on ollut vuodesta 1996 yritys Suomessa, aluksi Perniön keskustassa kebab-ravintola ja vuodesta 2008 ravintolan lisäksi myös Perniön Rullakebabtehdas Oy. Viime vuonna yritys teki noin 1,5 miljoonan euron liikevaihdon ja se työllistää tällä hetkellä 15 henkilöä viidestä eri kulttuurista.

Suomen Yrittäjät ja työeläkeyhtiö Elo palkitsivat torstaina Veselin vuoden 2023 maahan muuttaneena yrittäjänä. Palkinto myönnetään yrittäjän sinnikkyydestä ja kyvystä ottaa mukaan liiketoimintaansa uusia tulo- ja edistämisalueita. Kilpailun tavoitteena on tuoda esille maahan muuttaneita yrittäjiä sekä heidän merkitystään elinkeinoelämälle ja suomalaiselle yhteiskunnalle. Voittaja julkistettiin torstaina Business Unplugged -tapahtumassa Helsingissä.

Vuoden maahan muuttanut yrittäjä -kilpailu järjestettiin nyt viidettä kertaa. Työeläkeyhtiö Elo palkitsi voittajan 5 000 eurolla. Kisaan ilmoitettiin yhteensä 25 eri ehdokasta eri puolilta Suomea.

27 vuotta töistä kotiin ja takaisin
– Elämä on ollut 27 vuotta sitä, että lähden kotoota töihin ja tulen töistä kotiin nukkumaan ja taas töihin. Perniön Rullakebab kasvaa, mutta siihen tarvitaan paljon investointeja. En ole juuri itselleni maksanut palkkaa. Kaikki tulot ovat menneet aina investointeihin. Mietin jatkuvasti sitä, kuinka yritys saadaan kasvamaan, Rizah Veseli kertoo yrittäjyydestään.

Perniön Rullakebab tehdas toimii noin 800 neliön tiloissa ja valmistaa Veselin kehittämiä rullakebabeja. Se poikkeaa muista kebab-tuotteista muun muassa muotonsa ja leipänsä osalta, ja sitä menee myyntiin vähittäiskauppoihin ympäri Suomen. Perheellä, johon kuuluvat Rizah-isän lisäksi Adlije-äiti ja neljä lasta, on edelleen myös kebabravintola Perniössä.

Kaksi aikuisista lapsista on yrityksessä töissä. Kova työnteon asenne periytyy.

– Kolmetoistavuotiaasta asti myin torilla munia, paprikoita ja tomaatteja. Kun koulusta oli lomaa, minä toimin torimyyjänä.

Veseli asui Suomeen tultuaan Perniön vastaanottokeskuksessa 1,5 vuotta. Suomi myönsi hänelle pysyvän turvapaikan, hän sai asunnon ja myös koulutusta.

Idea omasta kebab-paikasta tuli alun perin siitä, että Veseli pääsi turkkilaiseen ravintolaan harjoittelemaan ja oppi siellä leikkaamaan kebab-lihaa.

Ennen Suomeen tuloa Kosovossa Veselillä oli pieni baari kotikylässään, jonka hän jätti taakseen. Kosovoon jäivät myös vanhemmat ja muut läheiset.

– Ajatuksissa oli palata pitämään baaria Kosovoon, mutta vanhempani kertoivat, että heitä käytiin jatkuvasti piinaamassa ja kyselemässä minun mahdollisista poliittisista ajatuksistani ja esitettiin paikkansa pitämättömiä syytöksiä, joita en halunnut enää kuunnella, Veseli kertoo.

Vuoden maahan muuttanut yrittäjä
Kuka: Rizah Veseli, 55
Mitä: Yrittäjä, Perniön Rullakebabtehdas Oy:n toimitusjohtaja
Perhe: Vaimo, neljä lasta, neljä lastenlasta
Harrastukset: Pöytätennis
Yritys: Perniön Rullakebab tehdas Oy
Perustettu: Ravintola 1996 ja tehdas 2008
Mitä seuraavaksi: Perniön Rullakebabtehtaan kasvattaminen, ravintolatoiminnan jatkon pohtiminen

Enkora Oy | Vuoden maahanmuuttanut yrittäjä 2022

Ukrainalaisten perheyritys voittoon Vuoden maahan muuttanut yrittäjä -kilpailussa ­– Suuri osa suomalaisista käyttänyt palveluja

Vuoden maahan muuttanut yrittäjä -kilpailun ovat voittaneet Vassili Goutsoul sekä hänen poikansa Artem Goutsoul ja Anton Goutsoul. Heidän it-yrityksensä Enkora tarjoaa asiakaspalvelun järjestelmäratkaisuja.

Suomen Yrittäjät järjesti Vuoden maahan muuttanut yrittäjä -kilpailun neljättä kertaa yhdessä työeläkeyhtiö Elon kanssa. Kilpailun tavoitteena on tuoda esille maahan muuttaneita yrittäjiä ja heidän merkitystään elinkeinoelämälle ja suomalaiselle yhteiskunnalle. Voittaja julkistettiin Suomen Yrittäjien Business Unplugged -tapahtumassa keskiviikkona Helsingissä.

Goutsoulin perhe muutti Suomeen 1990-luvulla. Isä Vassili ja pojat Artem ja Anton johtavat yhdessä asiakaspalvelun järjestelmäratkaisuja tarjoavaa it-yritystä Enkora Oy:tä. Esimerkiksi kunnat ja yritykset voivat yhdistää ohjelmistokomponentteihin erilaisia tukevia laitteistoja, esimerkiksi kulunvalvontaan tai asiakkaiden itsepalveluun liittyen.

Suurin osa suomalaisista on käyttänyt Enkoran tuotteita jossain vaiheessa, sillä yrityksen kädenjälki näkyy muun muassa uimahalleissa, kuntosaleissa, sairaaloissa ja yliopistoissa ympäri maan.

– Yrittäjän polulle lähteminen oli meille luonteva valinta. Kun aloitimme yritystoiminnan, tavoitteena oli tuoda markkinoille jotain aidosti uutta ja innovatiivista. Idea kannatti, ja tänä päivänä olemme ylpeitä luomastamme yrityskulttuurista ja toimintamme etiikasta. Kiitämme Suomen Yrittäjiä ja Eloa tästä kunniasta ja aiomme lahjoittaa saamamme palkintorahan Ukrainalaisten yhdistys Suomessa ry:lle, sanoo yrityksen toimitusjohtaja Anton Goutsoul.

Enkora tekee kannattavaa kasvua, työllistää 40 työntekijää ja toimii johtajana usealla markkina-alueella. Tuomaristo oli vaikuttunut yrittäjien yhdessä tekemisen kulttuurista, pitkäjänteisestä ja suunnitelmallisesta työskentelystä asiakkaidensa kanssa sekä siitä, että Goutsoulit ovat lähteneet rohkeasti ja hyvällä menestyksellä mukaan julkisiin hankintakilpailuihin.

Elo palkitsi voittaneen yhteensä 5 000 euron summalla. Kisaan ilmoitettiin 44 ainutlaatuista yrittäjää ympäri Suomen.

Palkintoraatiin kuuluivat Suomen Yrittäjien maahan muuttaneiden yrittäjien verkoston puheenjohtaja Pamela Spokes, vuoden 2021 voittaja Ivan Ore, työeläkeyhtiö Elon markkinointijohtaja Joni Tikkanen ja Suomen Yrittäjien hallituksen varapuheenjohtaja Jenni Parpala.

Enkora Oy
Perustettu: 2006
Liikevaihto: 4,3 miljoonaa
Henkilöstö: 40
Kotipaikkakunta: Helsinki

Cafetoria Roastery Oy | Vuoden maahanmuuttanut yrittäjä 2021

Ivan Ore on Vuoden maahanmuuttanut yrittäjä 2021

Vuoden maahanmuuttanut yrittäjä on perulaistaustainen Ivan Ore. Oren yritys on Cafetoria roastery Oy Lohjalta. Finalisteiksi ylsivät metsäalan yrittäjä Eduart Shehu ja elämysmatkoja tarjoava Theo Turner.

Ore on myös luonut oman Cafetoria Roasteryn kahvimerkin. Lohjalla sijaitsevan paahtimon lisäksi yrityksellä on kahvilat Helsingissä ja Espoossa.

Ivan Ore muutti yli 20 vuotta sitten Perusta Suomeen opiskelemaan diplomi-insinööriksi ja työskenteli valmistuttuaan melkein 12 vuotta Nokialla tutkimusinsinöörinä. Kun Ivan vieraili noihin aikoihin kotimaassaan, tutustui hän perulaisiin luomukahvin viljelijöihin ja hän halusi tuoda kahvia myös Suomeen ja samalla auttaa kahvinviljelijöitä luomaan varmempaa toimeentuloa.

Ivan ryhtyi sivutoimiseksi yrittäjäksi perustamalla toiminimen työnsä ohessa ja alkoi maahantuoda ja myydä kahvia, ensin raakakahvina ja myöhemmin itse paahtamanaan luomukahvina. Kun Ivan päätti ryhtyä kokopäiväiseksi yrittäjäksi vaimonsa kanssa, perustivat he Cafetoria Roastery Oy:n vuonna 2012.

Tuomaristo oli erityisen vaikuttunut siitä, että Ivan Ore on tehnyt pitkäjänteisesti ja sinnikkäästi töitä kasvattaakseen yritystään ja toteuttaakseen haavettaan. Yritys on tehnyt kannattavaa kasvua ja tulosta.

– Saimme kilpailun myötä nähdä inspiroivia yrittäjätarinoita, ja Ivan Ore on toiminnallaan osoittanut upeaa sinnikkyyttä ja rohkeutta. Maahan muuttaneissa yrittäjissä on hienoja esimerkkejä, joita haluamme nostaa esille ja kannustaa samalla muitakin uskaltamaan ja yrittämään, markkinointijohtaja Joni Tikkanen työeläkeyhtiö Elolta sanoo.

Tuomaristo koki, että Oren tarina, liiketoimintastrategia ja kannattava liiketoiminta ansaitsevat tulla huomioiduksi Vuoden maahan muuttanut yrittäjä 2021 -palkinnolla.

Hyvän kahvin tarjoamisen lisäksi yritys on halunnut auttaa ulkomaalaisia työllistymään Suomessa. Cafetoria Roasteryssa on työskennellyt vuosien varrella ihmisiä yli 13 eri maasta.

Työeläkeyhtiö Elo palkitsi voittajan 5 000 eurolla. Palkintoraatiin kuuluivat Suomen Yrittäjien maahanmuuttaneiden yrittäjien verkoston puheenjohtaja Ali Giray, vuoden 2020 voittaja Ioan Canta, työeläkeyhtiö Elon yhteysjohtaja Marko Hara ja Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen. 

Vuoden maahanmuuttanut yrittäjä -kilpailulla tuodaan esiin maahanmuuttaneet yrittäjät ja heidän merkityksensä arjen sujuvuudelle.

Cafetoria Roastery Oy
Perustaja: Ivan Ore
Yrityksen perustamisvuosi: 2012
Yritysmuoto: osakeyhtiö
Toimiala: taloustavaroiden ja -tarvikkeiden tukkukauppa
Kotisivut: http://www.cafetoria.fi
Paikallisyhdistys: Lohjan Yrittäjät ry

BNA Flonel Oy | Vuoden maahanmuuttanut yrittäjä 2020

Tarina ja vastuullinen tapa toimia toivat voiton Ioan Cantalle

Romanialastaustainen Ioan Canta yrityksestä BNA Flonel valittiin vuoden 2020 voittajaksi. Tuomaristo oli erityisen vaikuttunut siitä, että Canta on tehnyt pitkäjänteisesti ja sinnikkäästi töitä kasvattaakseen yritystään kotisiivouksesta kattamaan toimistosiivoukset, rakennussiivoukset, loppusiivoukset sekä työpohjaiset rakennusurakoinnit, rakennussuojaukset sekä henkilöstövuokrauksen. Yritys on tehnyt kannattavaa kasvua ja tulosta kautta linjan. Työntekijöitä on 45.

Yrityksen työntekijät ovat viihtyneet töissä pitkään, ja Canta panostaa yhteiskuntavastuulliseen toimintaan muun muassa tukemalla Invalidiliiton työtä vammaisten lasten ja heidän perheidensä hyväksi sekä tukemalla syöpätutkimusta.

Canta on joutunut ennakkoluulojen kohteeksi romanialaisen taustansa vuoksi, ja joutunut sen vuoksi tekemään tuplasti töitä kasvattaakseen yritystään ja rakentaakseen luottamusta asiakkaisiin. Tuomaristo koki, että Cantan tarina, asenne, liiketoimintastrategia ja vastuullinen toiminta ansaitsevat tulla huomioiduksi viiden tuhannen euron pääpalkinnolla ja Vuoden maahanmuuttanut yrittäjä 2020-tittelillä.

BNA Flonel Oy
Perustaja: Ioan Canta
Yrityksen perustamisvuosi: 2015
Yritysmuoto: osakeyhtiö
Toimiala: kiinteistöjen siivous

Amanihoiva Kotihoito Oy | Vuoden maahanmuuttanut yrittäjä 2019

Tarina ja asenne ratkaisi – Faisa Egge on Vuoden maahanmuuttanut yrittäjä

Vuoden maahanmuuttanut yrittäjä 2019 on Amanihoiva Kotihoito Oy:n perustaja Faisa Egge Keski-Pohjanmaalta. Finaaliin ylsivät myös Rajkumar Sabanadesan Kaksi.nolla Oy:sta Pirkanmaalta ja Douglas Castro Darkglass Electronics Oy & Neural DSP Technologies Oy:sta Helsingistä. Kilpailuun ehdotettiin lähes sataa yrittäjää eri puolelta Suomea.

– Painavin peruste on ehdottomasti Faisa Eggen tarina Suomeen tulosta, kouluttautumisesta ja yrittäjäksi ryhtymisestä. Katson myös arvoa sille, että hän toimii kaupungissa, joka ei ole kovin iso. Maahanmuuttaneiden yrittäjyyttä on muuallakin kuin muutamassa isommassa kaupungissa, Suomen Yrittäjien puheenjohtaja ja tuomariston jäsen Jyrki Mäkynen kertoi palkitsemisperusteista.

Voittaja sai palkinnoksi 3000 euroa. Palkinnon lahjoitti työeläkeyhtiö Elo.

– Faisa Egge on tuonut ihailtavalla tavalla vanhan kotimaansa kulttuurin valoisuutta ja positiivisuutta toimialalle, jossa tarvitaan yhä enemmän osaavaa ja motivoitunutta työvoimaa. Eggen jo lapsena oppima ahkeruus sekä ihmisistä välittäminen ja iloinen asenne edustavat juuri sellaista yrittäjyyttä, jota haluamme tuoda esille tällä kilpailulla, työeläkeyhtiö Elon toimitusjohtaja Satu Huber kertoo.

Kahden matkalaukun kanssa Suomeen

Faisa Egge tuli Suomeen vuonna 2008 vain kahden matkalaukun kanssa Keniasta. Hän aloitti työuransa pulloja keräämällä ja työskentelemällä pizzeriassa. Hän opiskeli terveydenhoitajaksi, mutta vakituisen ja kokoaikaisen työn saaminen ei ollut helppoa. Niinpä hän otti riskin, hylkäsi pätkätyönsä ja hyppäsi kokopäiväiseksi yrittäjäksi ilman sen kummempaa kokemusta yritysmaailmasta, jossa byrokratia on aivan toista luokkaa kuin kotimaassa Keniassa.

Yritys tarjoaa kotihoidon palveluita vanhuksille sekä henkilökohtaista apua vammaisille heidän omissa kodeissaan. 2012 toiminimenä alkanut yritys muuttui osakeyhtiöksi 2015 ja työllistää tänä päivänä myös muita maahan muuttaneita hoiva-alalla. Yritys kasvattaa tulostaan, asiakasmääriään ja työntekijöidensä määrää vuosi vuodelta Keski-Pohjanmaalla.

Yritystoiminnan lisäksi Faisa Egge on yhteiskunnallisesti aktiviinen ja ollut ehdolla muun muassa Kokkolan kuntavaaleissa.

Maailmantähtiä finalistin asiakkaana

Tuomariston tehtävänä oli vaikea valinta kolmen hyvin erilaisen ja erikokoista pyörittävän yrityksen omistajan väliltä. Sabanadesanin ja Castron yritykset molemmat tekevät kovaa kasvua hyvällä liikevaihdolla ja toimivalla bisneskonseptilla.

Castron yrityksen efektilaitteita valmistavan Darkglassin tekemiä tuotteita myydään ympäri maailmaa ja sen asiakkaina on useita kansainvälisiä menestyjiä. Yritys on löytänyt oman erityisosaamisalueensa ja tekee sillä globaalia liiketoimintaa.

Sabanadesanin Kaksi.nolla Oy puolestaan huomioi yhteiskunnan erilaiset tarpeet tarjoamalla ikäihmisten palveluja, ravintola- ja ateriapalveluja sekä koulutusta ja konsultointia. Sabanadesan itse on muutosjohtamisen asiantuntija ja kasvattanut yrityksensä toimintakenttää kannattavasti.

Kilpailu tuo esiin maahan muuttaneet yrittäjät

Vuoden maahanmuuttajayrittäjää valittaessa korostettiin kannattavaa liiketoimintaa, kasvumahdollisuuksia, esimerkillisyyttä ja asennetta.

– Kilpailulla tuodaan esiin maahan muuttaneet yrittäjät ja heidän merkityksensä suomalaisessa yrityskentässä, verkostopäällikkö Aicha Manai Suomen Yrittäjistä kertoo.

Kilpailuun haettiin avoimella haulla yrittäjiä, jotka ovat menestyneet ja luoneet uutta kielimuurista ja erilaisesta liiketoimintaympäristöstä huolimatta. Ehdotuksia tuli lähes sata eri puolilta Suomea.

Voittajan valitsivat ehdotusten joukosta Suomen Yrittäjien maahan muuttaneiden yrittäjien verkoston puheenjohtaja Ali Giray, verkoston jäsenyrittäjät Pamela Spokes ja Reggie Rusan, työeläkeyhtiö Elon johtaja Marko Hara ja Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Mäkynen.

Faisa Egge / Amani Hoiva Kotihoito Oy
Perustaja: Faisa Egge
Yritysmuoto: osakeyhtiö
Toimiala: kotipalvelut ikääntyneille ja vammaisille
Paikallisyhdistys: Kokkolan Yrittäjät ry – Karleby Företagare rf