Kädet jauhossa

Yrittäjien vaikuttamisen tuloksia

Yrittäjät on vaikuttanut laajasti vuodesta 1996 lähtien, jotta yrityksillä olisi mahdollisimman hyvät mahdollisuudet toimia ja menestyä Suomessa. Tälle sivulle on koottu Yrittäjien vaikuttamisen tuloksia.

  • Yrittäjien arvostus on kohentunut.
  • Yrittäjän ja yrittäjän perheenjäsenten työttömyys- ja sosiaaliturva on parantunut.
  • Yle-veron maksuperuste muutettiin yrityksen tulokseen pohjautuvaksi – valtaosa välttyy verolta.
  • Työ harhaanjohtavan markkinoinnin torjumiseksi on tuottanut tulosta.
  • Arvonlisäverotuksen verovapaa raja muutettiin liukuvaksi.
  • Työnantajamaksujen nousupainetta on hillitty lähes puolellatoista miljardilla eurolla.
  • Verotilit otettiin käyttöön, ja yrityksen keskeiset verot koottiin yhdeksi maksuksi.
  • Vanhempainvapaiden kustannusten korvauksia yrittäjille nostettiin.
  • Yrittäjän eläketurvassa on jouston mahdollisuuksia.
  • Osinkoverotuksen rakenne säilyi pk-yrittäjyyteen kannustavana ja pääosin yhdenkertaisena.
  • Taloudellisiin vaikeuksiin joutuneen yrittäjän asemaa on parannettu.
  • Palvelusetelien käyttö sosiaalipalveluiden tuotannossa on helpottunut.
  • Yrittäjän sairausvakuutuksen omavastuuaika lyheni, ja yrittäjä saa liittää sairaanhoidon osaksi työterveyshuoltoa.
  • Verohallinnon palvelu on parantunut.

Näin vaikuttaminen näkyy yrittäjän arjessa

Yrittäjät vaikuttaa sekä asenneilmapiiriin että lainsäädäntöön. Lakien muuttamiseen voi vaikuttaa joskus nopeastikin, mutta usein se vie vuosia. Tässä muutamalla esimerkillä kuvattuna se, miten pitkäkestoista vaikuttaminen on, ja kuinka tärkeää se on yrittäjille.

Antti Rinteen ja Sanna Marinin hallitusten ohjelmassa on paljon asioita, joita Suomen Yrittäjät toi esiin Kasva Suomi -tavoiteohjelmassaan hallituskaudelle 2019 – 2023. Moni yrittäjille tärkeä asia on edennyt hallituskauden puoliväliin mennessä.

Näin Yrittäjät vaikutti Rinteen ja Marinin hallituksen puoliväliin mennessä 2019 – 2021.

Koronavuonna 2020 pääosa vaikuttamisesta kohdistui koronakriisin torjumiseen ja siitä selviytymiseen, mutta muitakin yrittäjille tärkeitä asioita ehdittiin ajaa.

Näin Yrittäjät vaikutti vuonna 2020.

Vuonna 2019 moni yrittäjille tärkeä asia eteni: esimerkkinä yrittäjän työttömän perheenjäsenen asema parani ja työllistäminen helpottui.

Näin Yrittäjät vaikutti vuonna 2019.

Vuoden 2018 vaikuttamisen tuloksena esimerkiksi konkurssilakia alettiin uudistaa ja nollatuntisopimuksiin saatiin selkeät pelisäännöt.

Näin Yrittäjät vaikutti vuonna 2018.

Vuonna 2017 toteutui muiden muassa Yrittäjien pitkäaikainen tavoite, kun yrittäjän sairauspäivärahan karenssia päätettiin lyhentää eikä osinkoverotusta kiristetty.

Näin Yrittäjät vaikutti vuonna 2017.

Vuonna 2016 Yrittäjät sai aikaan merkittäviä parannuksia pienyrittäjille, kun Yrittäjien voimakkaasti ajamat yrittäjävähennys ja arvonlisäveron maksuperusteisuus päätettiin ottaa käyttöön.

Näin Yrittäjät vaikutti vuonna 2016.

Vuonna 2015 Yrittäjien vaikuttamisen ansiosta muun muassa tiukennettiin maksuaikalakia ja arvonlisäveron liukuvan alarajahuojennuksen katto nousi.

Näin Yrittäjät vaikutti vuonna 2015.

Vuonna 2014 toteutui muun muassa Yrittäjien tavoite siitä, että yrittäjäkin pääsee velkajärjestelyyn.

Näin Yrittäjät vaikutti vuonna 2014.