YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Iitin Vuoden yrittäjä 2026
Iitin Vuoden Yrittäjä 2026 on Iitin Lehti Oy / Iitinseutu, Veli-Pekka Kelloniemi.
Vuonna 1954 perustettu Iitinseutu on itsenäinen ja sitoutumaton paikallislehti, joka kertoo Iitin ja lähialueen asioista kerran viikossa printtinä ja jatkuvasti verkkosivuilla. Lehden ydinsisältöä ovat paikallisuutiset: kunnan, seurakunnan, hyvinvointialueen, yhdistysten tapahtumat — kulttuuria, urheilua ja elinkeinoelämää unohtamatta. Toimitus pyrkii jalkautumaan kylille mahdollisimman usein, ja paikallisten ihmisten kuulumisia kerrotaan esimerkiksi suositulla ”Aamukahvilla”-palstalla. Lehti työllistää kolme omaa työntekijää, ja sillä on myös useita avustajia.
Iitin Vuoden Yrittäjä -valintaraati haluaa palkita pitkäaikaisimman jäsenyrittäjänsä, joka on ollut yhdistyksen jäsen perustamisestaan asti. Iitinseudun ja yrittäjäjärjestön yhteistyö on kasvanut vuosien varrella, ja se on nykyisin hyvää ja tuloksellista. Iitinseutu on tehnyt vuosikymmenten ajan uutisia paikallisista yrityksistä ja nostanut vahvasti esiin yrittäjyyteen liittyviä asioita. Historian kannalta on erityisen hienoa, että paikalliset uutiset, mukaan lukien yritysuutiset, on tallennettu järjestelmällisesti lehden perustamisesta alkaen. Paikallislehti tarjoaa yrittäjäyhdistykselle mahdollisuuden kertoa yhdistyksen ja yrittäjyyden asioista alueen asukkaille.
