YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

Kaupunkien elinvoimainen kasvu tehdään yhdessä
Turun kaupunki on kehittämässä kaupunkistrategiaansa 2040-luvulle. He kysyivät mitä tarkoitetaan kasvulla ja erityisesti kaupunkien kasvulla nykypäivänä?
Mitä kasvu oikeasti on?
Kaupungeista puhuttaessa kasvu liitetään usein väestöön, rakentamiseen ja palveluiden lisääntymiseen. Todellinen kasvu on enemmän. Se syntyy silloin, kun yritykset menestyvät, investoivat ja työllistävät, ja ihmiset löytävät paikkansa työelämässä. Erityisesti pk-yritykset ovat keskiössä muodostamassa elinvoiman perustan.
Ilman yrityksiä ei ole työtä. Ilman työtä ei ole verotuloja. Ilman verotuloja ei ole niitä palveluita, joihin koko kaupungin hyvinvointi nojaa. Julkista sektoria ei voi kasvattaa loputtomiin, vaan se tarvitsee rinnalleen vahvan yksityisen sektorin, joka mahdollistaa palveluiden rahoittamisen ja tuottamista.
Yrityksille mahdollistava ympäristö
Kaupungin tehtävä on luoda vakaa, ennakoitava ja yritysmyönteinen toimintaympäristö. Se tarkoittaa sujuvaa kaavoitusta, nopeaa lupakäsittelyä, järkevää infrastruktuuripolitiikkaa, tarpeeksi pieniä hankintakokonaisuuksia ja hallittua kustannustasoa. Yritysten pitää voida luottaa siihen, että kaupunki toimii yrityksen kumppanina.
Työpaikat eivät riitä ilman tekijöitä
Työpaikkoja voi syntyä, mutta niillä ei ole merkitystä, jos osaajia ei löydy. Kohtaanto-ongelma on yksi suurimmista esteistä kasvulle ja sen ratkaisu ei tapahdu itsestään. Tarvitaan yrittäjyyskasvatukseen panostamista alakouluista lähtien, ja uusia malleja, joissa kaupunki, oppilaitokset, yritykset ja kolmas sektori tekevät yhteistyötä.
Työelämälähtöinen koulutus, jatkuva oppiminen ja osaamisen kehittäminen ovat avainasemassa. Tulevaisuuden työntekijöiltä tarvitaan kykyä kasvaa, muuttua ja toimia uudenlaisessa muuttuvassa työelämässä. Kaupungin tulee olla mukana mahdollistamassa siltojen rakentamista osaamisen ja työnantajien välille yhdessä yritysten ja oppilaitosten kanssa.
Vetovoima rakentuu perusasioista
Kun yritykset, työpaikat ja osaaminen kehittyvät rinnakkain, kasvaa myös vetovoima. Kaupunki houkuttelee uusia asukkaita, kun tarjolla on työtä ja tulevaisuutta. Samalla osaamispohja monipuolistuu ja syntyy uusia näkökulmia, uusia innovaatioita.
Tämä näkyy myös ulospäin kiinnostuksen kasvuna niin osaajien kuin investointien silmissä. Kaupungista voi rakentua yhä vahvempi kansainvälinen keskus, jossa yhdistyvät osaaminen, yrittäjyys ja hyvä elämä.
Nykyistä hyvää voidaan kehittää
Kasvussa on pidettävä huolta myös siitä, että hyvät perusasiat säilyvät eivätkä unohdu ja kuihdu pois. Kolme asiaa nousee ylitse muiden:
- Yhteistyötä koulutuksen, elinkeinoelämän ja kaupungin välillä on ylläpidettävä ja vahvistettava.
- Kestävän kasvun periaatteet ja kansainvälinen suuntautuneisuus on pidettävä mukana kaikessa kehittämisessä.
- Laadukasta, turvallista ja sujuvaa asuin- ja yrittämisympäristöä on vaalittava – se on kaupungin vetovoiman selkäranka.
Maailma muuttuu ja mukana on pysyttävä
Työmarkkinat elävät murroksessa: väestö ikääntyy, osaajapula syvenee ja työ muuttuu teknologian myötä. Tekoäly ja automaatio muovaavat arkea ja yritystoimintaa nopeasti, samalla kun vastuullisuudesta on tullut perusoletus kaikessa tekemisessä.
Tarvitsemme työelämälähtöistä koulutusta, yrittäjyyskasvatusta, nuorten innostamista työelämään ja sujuvaa, inhimillistä työperäisen maahanmuuton integrointia. Oikeilla päätöksillä kaupungista voi tulla yhä vahvempi vetovoimakeskus osaajille, yrityksille ja innovaatioille.
Hyvinvointi ei synny ilman elinvoimaa
Elinvoima ja hyvinvointi kulkevat käsi kädessä. Yritystoiminnan, työpaikkojen ja osaamisen kehittyessä rinnakkain syntyy kestävä pohja kaupungin vetovoimalle:
- Kaupunki houkuttelee uusia asukkaita, kun tarjolla on työtä ja mahdollisuuksia.
- Osaamisperusta laajenee, mikä tuo mukanaan monipuolisempaa asiantuntemusta ja uusia näkökulmia.
- Uusia yrityksiä perustetaan ja ne kykenevät kehittämään tuotteita ja palveluita, mikä johtaa innovaatioiden lisääntymiseen.
- Näiden seurauksena kansainvälinen näkyvyys ja kiinnostavuus kasvavat sekä osaajien että investointien silmissä.
Kaupungin, jossa on vahva yrityspohja, on helppo kehittää hyvinvointipalveluita, kulttuuria, viihtyvyyttä ja sitä kaikkea muuta mitä asukkaat kaipaavat.
Tarvitaan yrityksiä, yritykset tarvitsevat tekijöitä ja tekijät tarvitsevat taidot, joilla työhön pääsee.
Muita kiinnostavia aiheita

Mikko Rantanen
mikko.rantanen@kaupallistajat.fi