YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

14.2.2022 klo 15:02
Lausunto

Lausunto hallituksen esityksestä laiksi arvonlisäverolain 40 §:n muuttamisesta

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaosto

Arvonlisäverolain verottoman koulutuspalvelun määritelmää ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä todettaisiin koulutuspalvelun lain nojalla järjestämisellä ja lain nojalla avustamisella tarkoitettavan nimenomaisesti Suomen lain mukaista järjestämistä ja avustamista. Koulutuspalvelujen arvonlisäverokohtelua arvioitaisiin siten aina Suomen lainsäädännön mukaisin perustein.

Määritelmään otettaisiin erittäin poikkeuksellisten tilanteiden varalta säännös, jonka mukaan koulutuspalvelulla tarkoitetaan myös vastaavaa, toisen jäsenvaltion lainsäädännön nojalla järjestettävää tai avustettavaa koulu-tusta, joka kilpailee Suomen lain nojalla järjestettävän tai avustettavan verottoman koulutuksen kanssa eikä kilpaile Suomessa verollisesti myytävien koulutuspalvelujen kanssa.

Muutoksilla on tarkoitus parantaa Euroopan unionin oikeuden mukaisen neutraliteettiperiaatteen toteutumista.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.5.2022.

Suomen Yrittäjät esittää lausuntonaan seuraavaa:

Hallituksen esitys on kannatettava ja perusteltu verotuksen neutraliteettiperiaatteen parantamiseksi.

Esitys liittyy EU Pilot -menettelyyn, jossa Euroopan komissio on 21.2.2021 pyytänyt Suomelta selvitystä, kohteleeko suomalainen tuomioistuinjärjestelmä epäneutraalisti samanlaisia MBA-koulutusohjelmia riippuen koulutuspalvelun myyjän sijoittautumisvaltion lainsäädännöstä. Komissio hyväksyi Suomen toimittaman selvityksen MBA-koulutusten arvonlisäverokohtelusta sekä suunnitelmasta aloittaa lainsäädäntömuutoksen valmistelu oikeuskäytännössä omaksutun tulkinnan johdosta. Komission asettama määräaika lainsäädäntömuutoksen voimaantulolle on 15.5.2022.

Ehdotetulla muutoksella arvioidaan olevan suora vaikutus ainoastaan niihin ulkomaisiin toimijoihin, jotka ovat korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuun KHO 2017:79 perustuvan käytännön seurauksena myyneet MBA-koulutus-palveluja Suomessa ilman arvonlisäveroa kilpailutilanteessa Suomessa myytävien verollisten koulutuspalvelujen kanssa.

Muutos parantaisi MBA-koulutusohjelmia Suomessa arvonlisäverolla myyvien toimijoiden asemaa, kun verottomien ulkomaisten koulutusohjelmien myyjien saama epäneutraali kilpailuetu poistuisi. Pidämme epäneutraalin kilpailutilanteen korjaamista erittäin tärkeänä. Kiinnitämme kuitenkin huomiota siihen, että vaikka esityksellä on tarkoitus korjata MBA-koulutusohjelmien yhteydessä esiin noussut neutraalisuusongelma, ehdotettu säännösmuutos koskisi koulutuspalveluja laajemminkin. Viimeksi mainitulta osin on tärkeää varmistua neutraliteettiperiaatteen toteutumisesta myös säännösmuutoksen jälkeen.

Suomen Yrittäjät

Laura Kurki
veroasiantuntija