25.10.2021
Noora Aaltonen

Kuin olisi kotiinsa tullut

Muu­ta­ma vuo­si sit­ten aloit­ta­es­sa­ni työt yrit­tä­jä­jär­jes­tös­sä, oli yrit­tä­jyys mi­nul­le jo­ta­kin mel­ko etäis­tä ja tun­te­ma­ton­ta. Vaik­ka ai­em­mis­sa­kin töis­sä­ni olin lä­hes päi­vit­täin te­ke­mi­sis­sä yri­tys­ten kans­sa, en tuol­loin kui­ten­kaan tun­te­nut yrit­tä­jää mo­nen­kaan yri­tyk­sen ta­ka­na. Tun­sin kyl­lä eh­kä yri­tyk­sen pal­ve­lut, sen mitä yri­tys myi, mitä pal­ve­lu­ja tar­jo­si tai mitä ma­te­ri­aa­le­ja tuot­ti.

Tuos­ta ajas­ta tun­tuu ole­van ikui­suus. Yrit­tä­jyys ja yrit­tä­jien mer­ki­tys yh­teis­kun­nal­le on au­en­nut it­sel­le­ni täy­sin uu­des­sa va­los­sa. Usein sa­no­taan, et­tä tie­to li­sää tus­kaa, mut­ta ai­na­kin omal­la koh­dal­la­ni tie­to li­sä­si tie­tout­ta. Ke­rään­ty­nyt tie­to on taas li­sän­nyt ym­mär­rys­tä ja ym­mär­rys on li­sän­nyt ar­vos­tus­ta. Il­man tie­toa, il­man yrit­tä­jien ään­tä ja il­man yrit­tä­jien ta­ri­noi­ta em­me kui­ten­kaan saa yrit­tä­jyy­den ar­vos­tus­ta nou­se­maan myös ylei­ses­sä kes­kus­te­lus­sa. Sii­hen työ­hön tar­vi­taan kaik­kia.

”Kerääntynyt tieto on taas lisännyt ymmärrystä ja ymmärrys on lisännyt arvostusta.”

Yrit­tä­jyy­den li­sään­ty­väs­tä ar­vos­tuk­ses­ta on kyl­lä­kin jo merk­ke­jä. Nuor­ten yrit­tä­jyy­sin­to on kas­va­nut. Uu­sia yri­tyk­siä pe­rus­te­taan mu­ka­vaan tah­tiin. Me­di­as­sa nä­kyy myös on­nis­tu­nei­ta ja in­nos­ta­via yrit­tä­jä­ta­ri­noi­ta. Yrit­tä­jiä ha­lu­taan myös mu­kaan vai­kut­ta­maan.

Yrit­tä­jien ar­vos­tus on­kin meil­lä Sa­ta­kun­nan Yrit­tä­jis­sä lop­pu­vuo­den tee­ma­na. Toki ko­em­me, et­tä jo­kai­nen vai­kut­ta­mis­te­kom­me, jo­kai­nen ker­to­mam­me ta­ri­na ja jo­kai­nen tar­jo­a­mam­me pal­ve­lu täh­tää sii­hen, et­tä yrit­tä­jät voi­si­vat hy­vin ja et­tä yrit­tä­jiä ar­vos­tet­tai­siin yh­teis­kun­nan elin­voi­mai­suu­den moot­to­rei­na. Meis­tä ihan jo­kai­nen voi osoit­taa ar­vos­tuk­sen­sa va­lit­se­mal­la yhä use­am­min yrit­tä­jän, eli ih­mi­sen, pal­ve­lut.

Lii­an usein kuu­lem­me yrit­tä­jil­tä hei­dän ker­to­es­sa toi­min­nas­taan, et­tä ”Tää nyt on vä­hän täm­mös­tä” ja sa­maan ai­kaan kuun­te­lem­me huu­li pyö­re­ä­nä, mi­ten in­to­hi­moi­ses­ti ja pa­la­vas­ti yrit­tä­jä on asi­aan­sa us­ko­nut mah­dol­li­ses­ti jo vuo­si­kau­sia. Vie­lä kun us­koi­si it­seen­sä. Kah­den kä­den sor­met ei­vät rii­tä las­ke­maan ker­to­ja, kun olen kyy­ne­leh­ti­nyt ja vai­kut­tu­nut lu­kies­sa­ni ja kuul­les­sa­ni yrit­tä­jiem­me ta­ri­noi­ta. Ne ei­vät kaik­ki käy poh­ja­mu­dis­sa, ei­vät­kä ole kaik­ki myös­kään ruu­suil­la tans­si­mis­ta. Mut­ta kai­kil­la yrit­tä­jil­lä on ta­ri­na. Oman­lai­nen ja oman­nä­köi­nen mat­ka.

Olen miet­ti­nyt pal­jon sitä, mis­tä tun­nis­taa yrit­tä­jä­ve­toi­sen yri­tyk­sen. Lä­hi­ai­koi­na sen kui­ten­kin olen oi­val­ta­nut. Yrit­tä­jä­ve­toi­sen yri­tyk­sen tun­nis­taa sii­tä, et­tä sin­ne as­tu­es­saan tai siel­tä pal­ve­lua saa­des­saan tu­lee sel­lai­nen olo kuin oli­si ko­tiin­sa tul­lut.

P.S. Jos si­nul­la jos­kus on mah­dol­li­suus pääs­tä yrit­tä­jä­jär­jes­töön töi­hin, tar­tu sii­hen. Et kadu.

Muita kiinnostavia aiheita

Noora Aaltonen