Kuva otettu Varsinais-Suomen kuntajohdon tapaamisessa kesäkuussa 2022.
Varsinais-Suomen Yrittäjien blogi
1.11.2022
Suvi Uusitalo-Sirén, Kun maailmalla myrskyää, yrittäjät tarvitsevat tyynen kotisataman

Kun maailmalla myrskyää, yrittäjät tarvitsevat tyynen kotisataman

”Annetaan yritysten yrittää.” Näin totesi kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo puheessaan Valtakunnallisilla Yrittäjäpäivillä Tampereella lokakuun lopussa. Yritykset toden totta toivovat, että päätöksenteko olisi pitkäjänteistä ja ennustettavaa.

Yritysten toimintaympäristö, kuten meidän kaikkien, on ollut jo kaksi ja puoli vuotta historiallisessa myllerryksessä.

Korona on tullut jäädäkseen, mutta kriisin tuoma epävarmuus ja monet vaikutukset ovat yhä takaraivoissamme. Juuri kun ehdimme keväällä huokaista, Venäjän aloittama hyökkäyssota Euroopan rajalla laittoi maailman uudenlaiseen myllyyn.

Suomessa käydään ensi keväänä eduskuntavaalit. Seuraavan hallituksen on syytä päätöksillään varmistaa, että yritykset voivat keskittyä yrittämiseen: luomaan elinvoimaa, kasvua ja halutessaan työpaikkoja. Yrittäjien ja meidän edunvalvojien odotukset seuraavaa hallitusta kohtaan ovat korkealla.

Myllerrys ja epävarmuus haastavat nyt yrittäjien arkea. Varsinais-Suomen Yrittäjät järjestää säännöllisesti tapaamisia alueen kuntajohtajien ja elinkeinohenkilöiden sekä paikallisyhdistystemme puheenjohtajien kanssa. Torstain 27.10. tapaamisessa esiin nousi varsinkin yrittäjien puheenvuoroista se, että tulevaisuuteen on vaikea nähdä. Nyt voi mennä hyvin, mutta mitä tapahtuu kuukauden tai puolen vuoden päästä? Uskallanko kehittää, investoida, palkata?

Kunnilta poistuu vuodenvaihteessa mittava kakku, kun uudet hyvinvointialueet aloittavat toimintansa. Kunta on usein pk-yrittäjän läheisin kumppani ja kiinnittymispiste. Kunnilla onkin nyt tuhannen taalan paikka toimia yritysten vakaan toimintaympäristön takaajina.

Kunnilta odotetaan ketteryyttä ja yritysmyönteisyyttä. Esimerkiksi Turku lupasi hiljattain Turun Yrittäjien tilaisuudessa panostaa vahvasti yhteistyöhön ja yrittäjämyönteisyyteen. Järjestön on osaltaan tartuttava tällaisiin kädenojennuksiin.

Yhdessä voimme varmistaa, että yrittäjät saavat yrittää – vaikka maailmalla myrskyäisi.

Suvi Uusitalo-Sirén